Moni pitää yhteiskuntaamme ja hengissäpysymistä itsestäänselvyytenä

Viikonloppupuhelussa äidin kanssa oli taas paljon pohdittavaa. Iso juttu oli äidin saama koronarokote, kuinka pelottelut rokotteen haitoista olivat melkein saaneet ylivallan, miten hermostuttavaa rokotukseen meno oli, ja miten lempeästi kaikki lopulta hoitui. Miten helpottunut hän oli, kun koki nyt olevansa suojassa.

Sujuvasti puhe polveili tapahtumiin vuonna 1939. Käskyn käytyä joukko miehiä lähti kävellen Leivonmäeltä kohti Jyväskylää. Ja jonne reissulle isoisä jäi viideksi vuodeksi. Joku oli kysynyt häneltä sodan jälkeen: ”miksi lähdit sinne?”

Tuntuu uskomattomalta, että alle 80 vuotta noiden tapahtumien jälkeen niin moni pitää yhteiskuntaamme ja hengissäpysymistä itsestäänselvyytenä. Niin itsestäänselvyytenä, että oma hetkellinen mukavuus menee yli yhteisen edun. Vaikka maskinkäyttöä vastaan löytyy kaikenlaista, sen puolesta paljon enemmän, vaikkapa maalaisjärki: pöpöjä kulkeutuu ilmaan vähemmän sen lapun takaa. Ja vaikka rokotetta vastaan on kerrottu mitä mielikuvituksellisimpia salaliittoteorioita, sen puolesta puhuvat luvut, jotka kertovat hengissäpysymisestä.

Poikkeustila päättyy aikanaan. Kun palaamme uuteen normaaliin, minkälaista se on? Kärjistynyt vastakkainasettelu on kasvanut entisestään. Kumpikaan osapuoli ei ymmärrä toisen totuutta. Molemmat pitävät toista joukkiota pelottavasti aivopestyinä. Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tapahtua, että yhteinen sävel löytyisi? Minkälaiseen elämään palataan, jos toinen osapuoli ei luota toiseen pätkän vertaa? Nyt se toinen osapuoli kysyy: ”miksi otat rokotteen?”

Me olemme saaneet elää turvassa ja rauhassa monen monta vuosikymmentä. Luin joskus väitteen, että joka sukupolvi kaipaa omaa sotaa, missä kasvaa aikuiseksi. Naurahdin hermostuneena väitteelle: onneksi olemme viisastuneet tuosta! Nyt olen alkanut epäillä. Ehkä tämä onkin se sota, mitä moni on odottanut. Se asia, joka ravisuttaa yhteiskuntaamme juuriaan myöten. Jossa sahataan hyvinvoinnin ja perusturvallisuuden oksaamme, johon niin vankasti nojaamme, sitä edes tajuamatta.

Globaalia sotaa ei käydäkään enää virusta vastaan. Siitä on tullut maailmanlaajuinen sisällissota, jossa taistellaan omien näkemysten, oman totuuden puolesta. Kuristavaa pelkoa herättäviä otsikoita puolesta ja vastaan. Vankkumattomia, mustavalkoisia lausuntoja joiden mukaan toinen vaan nyt on ihan väärässä. Paha.

Voiko tämä sota päättyä verettömästi? Rauha ja yhteisymmärrys löytyä osapuolten väliltä? Minkälaisia toimia se vaatii? Ja edellyttääkö se jommankumman osapuolen voittoa? Pelon kohde on vaihtunut.

Kirjoittaja haluaa pysyä hengissä ja elää maailmassa, jossa on rauha.