Metallinvihreä sirokeijukorento on kuin satuolento – oletko havainnut sellaisen?

Sirokeijukorennon liikehdintä on henkäyksenkevyttä ”keijumista”. Äänetön ja huomiota herättämätön, keijumainen hyönteinen jää helposti ihmiseltä huomaamatta. Metallinvihreänä hohtava sirokeijukorento on kuin satukirjojen taruolento, joka keijuu heinikossa ja kasvillisuuden seassa korrelta toiselle.

Hentosudenkorentoihin kuuluva korento ei nouse usein kovinkaan ylös korsiltaan. Kasvillisuuden suojissa piilotteluun on syynsä, sillä tuuli nappaa helposti hennon ja pienen korennon mukaansa. Kovemmalla tuulella korennot hakevat suojaa painautumalla aivan maan pinnan tasolle.

Sirokeijukorentoja nähdäkseen täytyy olla todella tarkkana, keskittyneenä ja laskeutua korentojen tasolle, lähemmäs keijukaisten maailmaa. Oikealle paikalle osuessa ja rauhassa tarkkaillessa, esimerkiksi pienenpienten lampareiden ääreltä korentoa voi elokuussa tavata hyvinkin runsaslukuisena.

Monista muista korennoista poiketen sirokeijukorento pitää useimmiten paikalla ollessaan siipiään ylhäällä vastakkain, kun iso osa muista pienistä korennoista pitää siivet sivuille levitettyinä.

Sirokeijukorento on hyvin yleinen ja runsaslukuinen laji Oulun korkeudelle saakka. Vielä Rovaniemen korkeudella lajia tavataan hyvin laajasti, pohjoisemmassa havainnot alkavat harventua. Pohjoisimmat havainnot lajista on tehty Kittilässä. Myös Kittilän pohjoispuolella lajia voi esiintyä, mutta pohjoisessa ongelmaksi muodostuu pitkä talvi, myöhäinen jäidenlähtö ja lyhyempi lämmin kausi, jotka asettavat haasteita korennon kehittymiselle.

Sirokeijukorento munii veteen tai veden tuntumassa olevaan kosteaan sammalikkoon. Korento talvehtii munana. Loppukesästä munitut munat kuoriutuvat heti seuraavana keväänä. Toukka kasvaa ja luo nahkansa vedessä useita kertoja. Lopulta se nousee vedestä kasville, jossa toukasta kuoriutuu suoraan aikuinen korento, ilman kotelovaihetta.

Sirokeijukorento on peto, joka käyttää toukkana ja aikuisena hyönteisravintoa. Sirokeijukorentoa tarkkaillessa saattaa päästä näkemään saalistustilanteen, jossa korento nappaa ilmasta hyttysen saaliikseen ja pysähtyy heinänkorrelle aterioimaan.

Sudenkorentojen historia on pitkä. Korentojen esi-isiä on elänyt maapallolla jo ennen dinosauruksia, mikä tekee korennoista entistä kiehtovamman lajin. Keski- ja loppukesä on erinomaista aikaa useimpien sudenkorentojen tarkkailuun.

Elokuussa korentojen lajimäärä alkaa vähentyä huomattavasti, mutta sirokeijukorentoja voi nähdä runsaasti koko elokuun, sillä laji lentää syyskuun puoliväliin saakka.

Sirokeijukorennon saattaa sekoittaa muihin keijukorentoihin, kuten isokeijukorentoon, joka on kuitenkin harvinainen, eikä lajin kohtaaminen sattumalta ole kovin todennäköistä. Siro- ja isokeijukorennon erottaminen toisistaan ilman vankkaa lajituntemusta ja kokemusta on kuitenkin hyvin vaikeaa, niin pieniä ovat erot lajien välillä.

Niinpä jos elokuussa kohtaa kevyen, hennon, metallivihreäkiiltoisen korennon, on hyvin suurella todennäköisyydellä päässyt kurkistamaan keijukaisten maailmaan ja näkemään kauniin sirokeijukorennon.