Kekrin juuret ovat kansanperinteessä. Sadonkorjun päättymisen juhlaa vietettiin viljelyksen ja karjankasvatuksen jumala Kekrin kunniaksi. Kuva: Talonpoikaiskulttuurisäätiö
Kekriä voi juhlistaa vaikka kurpitsakakulla tai nyyttäreillä – tietokirjailija kertoo, millaisia sadonkorjuujuhlan perinteitä hänellä on
Kekrin juhlinta kumpuaa eurooppalaisesta maatalouskulttuurista.
Suklaisen kurpitsakakun leipominen on yksi tapa juhlistaa kekriä. Kotimainen lähiruoka nousee kunniaan pöydässä. Kuva: Sanne KatainenMonen syksyyn kuuluu kekrin vietto. Kekri on sadonkorjuun valmistumisen ja työvuoden päättymisen juhla.
Eri yhteisöt järjestävät syyskuun lopulta marraskuun alkuun lähiruokamarkkinoita- ja myyjäisiä, kekrirock-konsertteja ja tulijuhlia eri puolilla Suomea. Kekri jatkuu aina Mikkelinpäivästä Pyhäinpäivään asti.
”Kekriä voi juhlistaa lähiruokaa kunnioittavalla kekrilounaalla tai vaikkapa nyyttikesteillä. Tunnelmaa voi luoda kynttilöillä ja askartelemalla itse kotoisat somisteet ekologisista luonnon materiaaleista. Kekrissä yhdistyvät suomalainen ruoka ja yhteisöllisyys kaupallisuuden sijasta”, sanoo järjestöpäällikkö Helena Velin Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen tiedotteessa.
Kekrin juhlinta kumpuaa vuosituhansia vanhasta eurooppalaisesta maatalouskulttuurista. Ennen suomalainen vuosi vaihtui kekrinä. Tunnelma kekri-juhlissa oli iloinen ja sitä vietettiin tanssin merkeissä. Kekrin jälkeen maatalon palvelijat, piiat ja rengit, pitivät lomaviikon.
”Itse olen tavannut tehdä sadonkorjuuaterian vähän isommalle joukolle jonakin viikonloppuna.”
Kekriä juhlittiin aikoinaan viljelyksen ja karjankasvatuksen jumala Kekrin kunniaksi. Syksyn pimeyden keskellä onkin kolme juhlaa rinnakkain: kekri, Halloween ja Pyhäinpäivä.
Kekrin vietossa ei ole tarkkoja sääntöjä ja muodollisia tapoja. Jokainen voi luoda itselleen sopivan, omanlaisensa kekrin.
”Itse olen tavannut tehdä sadonkorjuuaterian vähän isommalle joukolle jonain viikonloppuna, ainakin pyhäinpäivän aikaan”, kertoo tietokirjailija ja valtiotieteiden lisensiaatti Riitta Mäkinen Talonpoikaiskulttuurisäätiöstä.
Mäkisen kekriperinteisiin kuuluu myös Halikon kurpitsapuistossa käyminen lastenlasten kanssa. Hän osallistuu myös myös kulttuuriyhdistyksen eli Lempäälän Kalevalaisten kekrijuhlaan ja vetää siellä kuvaesityksen.
”Suku kokoontuu pyhäinpäivänä, mutta silloin olen matkalla. Pakkaseen olen kuitenkin tehnyt muutamia lähiruokia silloin esiin otettaviksi”, Mäkinen sanoo.
Mehevänrapea omenapaistos kuuluu satokauden viettoon. Kuva: Jaana KankaanpääLähde: Talonpoikaiskulttuurisäätiö, Suomalaisen kirjallisuuden seura – juhlakalenteri
- Osaston luetuimmat
