• Hemmilä: Toimivat markkinat ovat parasta maatalouspolitiikkaa

    Maatalous on enemmän kuin elinkeino, kirjoittaa MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä. ”Oma ruoantuotanto merkitsee yhteiskunnalle vapautta. Siksi ruoka on myös turvallisuuspolitiikkaa."
    Kylvö käynnissä. Kuvituskuva.
    Kylvö käynnissä. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Mielipide|Politiikka
    2.9.202606:00
    Kolumni
    Tero Hemmilä

    Maatalouden edunvalvonta mielletään Suomessa liian usein vain yhden ammattiryhmän asiaksi. Näkökulma on aivan liian kapea.

    Maatalous on yksi yhteiskuntamme kriittisistä infrastruktuureista, jonka tehtävä on tuottaa ruokaa suomalaisille. Maatalouden edunvalvonta ei ole vain yrittäjien etujen puolustamista. Se on samalla koko yhteiskunnan kannalta välttämättömän toimialan toimintaedellytysten turvaamista. Kyse on Suomen kyvystä huolehtia väestönsä ruokahuollosta.

    Maatalouden kannattavuus on kokonaisuutena liian heikko. Vaikka osa tiloista menestyy hyvin, investoinnit ovat vähentyneet ja elinkeinon kyky kerryttää pääomaa tulevaisuutta varten on heikentynyt.

    Tarvitsemme lisää nuoria yrittäjiä alalle, jotta suomalaiseen perheyrittäjyyteen perustuva elinkeino saa jatkuvuutta.

    Keskeinen ongelma on, ettei ruokaketjun markkina toimi tavalla, joka kannustaisi riittävästi investointeihin ja uudistumiseen. Liian pieni osa ruokaketjun arvosta jää alkutuotantoon. Kun pääomat eivät kerry sinne, missä tuotannon jatkuvuus niitä tarvitsee, myös tulevaisuuden investointeja jää tekemättä.

    Markkinoiden toimintaa on arvioitava uudelleen. Tarvitsemme uudet säännöt ja tasapainoisesti toimivat markkinat.

    Julkista tukea tarvitaan myös, mutta se ei yksin ratkaise ongelmaa. Kestävä ratkaisu syntyy siitä, että yrittäjä saa tuotteestaan hinnan, joka mahdollistaa investoinnit, tilan kehittämisen ja pääoman rakentamisen. Toimivat markkinat ovat parasta maatalouspolitiikkaa. Maatilojen tuottavuus on kehittynyt merkittävästi ja kehittyy edelleen.

    Oma ruoantuotanto merkitsee yhteiskunnalle vapautta. Siksi ruoka on myös turvallisuuspolitiikkaa. Se antaa Suomelle liikkumatilaa tilanteissa, joihin emme voi itse vaikuttaa. Pandemia, sota Euroopassa ja kasvaneet geopoliittiset jännitteet ovat osoittaneet, kuinka nopeasti riippuvuudet voivat muuttua riskeiksi. Oma ruoka on myös kestävän talouskasvun perusta.

    Puolustuskyvyn vahvistaminen on aivan oikein noussut Suomessa keskeiseksi tavoitteeksi. Samaan aikaan yhden keskeisen puolustushaaran, ruoantuotannon, merkitys jää usein liian vähälle huomiolle.

    Emme voi olettaa ruokaturvan säilyvän itsestään, jos tuotannon edellytykset heikkenevät. Ruoantuotanto tarvitsee lisää resursseja, mutta ennen kaikkea toimivia markkinoita, investointeja ja pääomaa. Ruokaketjun on mahdollistettava riittävä kannattavuus, jotta voidaan investoida ja turvata tuotannon jatkuvuus. Liiketoiminnan perusasioita.

    Maatalous ei ole kuluerä, jota pyritään minimoimaan. Se on strateginen voimavara, johon täytyy investoida. Jokainen nuori yrittäjä, joka rakentaa tulevaisuuttaan maatilalla, on samalla sijoitus Suomen huoltovarmuuteen, turvallisuuteen ja vapauteen. Ruoantuotannon osaamista ei pidä rapauttaa.

    Se, joka hallitsee ruokaa, hallitsee ihmisiä. Suomen ei pidä koskaan jättää omaa ruokaturvaansa muiden päätösten varaan. Suomalaisella maataloudella on tulevaisuus, kun yhteiskunta niin päättää. Nyt on aika tehdä tuo päätös.

    Kolumnin kirjoittaja on MTK:n puheenjohtaja.
    Lisää aiheesta
    • Suomen maatalouden tulevaisuus: vain jättimäisiä tiloja vai sittenkin moninainen tilarakenne, kirjoittaja kysyy.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Suomen maataloudella on edessään umpikuja tai suuri suunnanmuutos

    • Kylvötyöt käynnissä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Maatalous on tärkeä osa kokonaisturvallisuutta – alas ajettua tuotantoa ei kriisin yllättäessä enää saada palautettua

    • Politiikka | Vihreiden puoluesihteeri Anna Moring: Nykyiset EU-tuet pakottavat ”täysin järjettömiin ratkaisuihin” maaseudulla

      Tilaajalle
    • Suomalaisia mukana viljelijöiden mielenosoituksessa Brysselissä marraskuussa 2025. Kuvituskuva.

      Politiikka | Heinäluoma: Suomen on uskallettava puolustaa maataloutta EU-pöydissä

    • Arvo Salo oli sosialidemokraattien kansanedustaja ja toimi myös kulttuuriministerinä.

      Politiikka | Lukijalta: Ehkä Arvo Salon heitto talonpojan tappamisesta olikin myötätuntoa?

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    ruokaturva
    ruoantuotanto
    huoltovarmuus
    MTK
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa