• Ikäviä aikoja luvassa: Pettureille kostaminen on Putinille tärkeää

    Näytösvaalien jälkeen Venäjän itsevaltiaana jatkavaa Putinia jäytää tieto, ettei kukaan ole oikeasti valmis heittämään itseään tuleen hänen takiaan.
    Kuva: Getty Images/iStockphoto
    Mielipide|Politiikka
    25.3.202421:58
    Kolumni
    Jarmo Palokallio

    Vladimir Putin jatkaa tuoreen vaalinäytöksen jälkeen Venäjän itsevaltiaana hamaan tulevaan. Se tietää ikäviä aikoja kaikille hänen lähipiirinsä ulkopuolisille.

    Putinin kuningastie on outo. Hän rähinöi nuorena Leningradin kadulla ja loi sen jälkeen uran keskinkertaisena tiedustelu-upseerina. Siitä on pitkä hyppy suurvallan itsevaltiaaksi.

    Venäjän valtiaana Putin on koulinut päämäärätietoisesti pois kaikki demokraattisen oikeusvaltion idut.

    Länsimaat olivat hämmästyttävän pitkään sokeita hänen toimilleen. Toiveajattelun sijaan niiden olisi pitänyt kiinnittää huomiota Putinin puheisiin ja toimiin.

    Paras käsitys Venäjän todellisesta suunnasta oli balteilla. Heidän varoituksensa kaikuivat kuitenkin kuuroille korville.

    Suomella oli Venäjän kanssa enemmän onnea kuin ymmärrystä. Presidentti Niinistö ja pääministeri Marin eivät johtaneet meitä Natoon. Se tapahtui, kun kansa kääntyi sille kannalle.

    Vaikka Putinin vaalivoitto oli väärennetty, se kasvattaa hänen liikkumavaraansa. Hänen ei tarvitse hetkeen mielistellä venäläisiä sitäkään vähää mitä hän on tähän asti tehnyt.

    Putinille puolen miljoonan haavoittuneen tai kuolleen venäläissotilaan tappiot eivät merkitse mitään. Näytösvaalien jälkeen mikään ei estä hän tehostamasta sotaa.

    Ukrainalle tiedossa on karua kyytiä, sillä Venäjä pystyy heittämään lihamyllyyn aina vaan uusia miehiä. Länsimaiden vitkuttelu Ukrainan aseavun kanssa on Putinin pelikirjan mukaista.

    Tavallisille venäläisille tärkeintä on elämän jatkuminen ennallaan. Se onnistuu omiin asioihin keskittymällä.

    Aika paljon on myös niitä venäläisiä, joita Putinin isovenäläinen propaganda puhuttelee. He myös uskovat väitteet rappeutuneen lännen suunnasta tulevasta uhasta.

    Isovenäläiseen ajatteluun kuuluu maan itselleen ottama oikeus heikompien naapurimaiden alistamisesta. Putin on kiteyttänyt tuon ajatuksen niin, etteivät Venäjän rajat pääty mihinkään.

    Pettureille kostaminen on Putinille tärkeää. Monessa tapauksessa se on tarkoittanut hengen lähtöä.

    Putinin näkökulmasta myös Suomi kuuluu pettureihin. Siksi meidän on syytä varautua Venäjän suunnasta tulevaan kostokiusaan.

    Toistaiseksi se on tarkoittanut itärajan yli tunkevia pakolaisia ja erilaista digihäirintää. Vakavammaksi homma menee, jos Venäjän uhittelu laajenee esimerkiksi alueloukkauksiin.

    Vaikka Putin on nyt valtansa kukkuloilla, hänellä on pelko seuranaan. Wagner-johtaja Jevgeni Prigožinin kapina osoitti Putinin todellisen tuen ohuuden.

    Kapinakolonna sai körötellä varsin vapaasti Moskovan porteille. Kansalaiset seurasivat tapahtumia sivusta ja Putinin suojakseen rakentamat jättimäiset turvakaartit pysyivät toimettomina.

    Kukaan ei ollut valmis heittämään itseään tuleen Putinin puolesta ja seuraavalla kerralla tilanne on taatusti sama. Tieto siitä kylmää itsevaltiaan selkää.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Venäjän lippu. Kuvituskuva.

      Ulkomaat | Lukijalta: Venäjällä on omituinen tapa osoittaa ystävyyttä

    • Kanadalainen historioitsija ja Venäjä-tuntija Ian Garner kuvaa kiehtovasti sitä, miten internetajan venäläisnuoret on saatu omaksumaan aiempien sukupolvien ajattelutavat. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Yhteiskunta | Tiktok-fasismilla kyllästetty Venäjän nuoriso opetetaan uskomaan sotaan maan ideana

    • Tuleva tasavallan presidentti Alexander Stubb pääsee  Münchenissä pidettävässä turvallisuuskokouksessa esittäytymään maailman turvallisuuspoliittiselle eliitille. Suurelle osalle hän tosin on jo vanha tuttu.

      Politiikka ja talous | Nyt olisi tilaa johtajalle, joka saa Euroopan Nato-maat, erityisesti suuret, puhaltamaan aidosti yhteen hiileen

      Tilaajalle
    • Venäjän itsevaltainen johtaja sanoi kannattaneensa Navalnyin luovuttamista ulkomaille vanginvaihdossa. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Putin piti voitonpuheensa, mainitsi ensimmäistä kertaa Navalnyin nimeltä oppositiopoliitikon kuoleman jälkeen

    Artikkelin aiheet
    Vladimir Putin
    Venäjä
    vaalit
    Ukrainan sota
    kostotoimet
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa