• Maidontuottajien on oltava hereillä, kun Valio suuntaa Trumpin villiin länteen

    Kun Valio suuntaa katsettaan Yhdysvaltain markkinoille, kysymys on enemmästä kuin proteiinivanukkaista.
    Profeel-vanukkaat ovat nousemassa valion uudeksi vientivaltiksi.
    Profeel-vanukkaat ovat nousemassa valion uudeksi vientivaltiksi. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Mielipide|Maatalous
    10.10.202506:00
    Kolumni
    Jouni Kemppainen

    Elintarvikevienti on ollut suomalaiselle teollisuudelle kova laji, mutta merkkejä paremmasta on näkyvissä. Valion proteiinivanukkaat käyvät Yhdysvalloissa kaupaksi nyt niin, että pääkonttorin taikurit ovat itsekin hämmästyneitä.

    Tähän asti Profeel-tuotteet on valmistettu Seinäjoella, mutta nyt Valiossa pohditaan jo tuotannon aloittamista Yhdysvalloissa (MT 6.10.).

    On kysymys sitten sopimusvalmistuksesta tai jostain muusta, kysymys on suomalaisten maidontuottajien kannalta periaatteellisestikin tärkeä.

    Villistä lännestä on historian saatossa haettu aiemminkin menestystä. Sama meno jatkuu Trumpin Yhdysvalloissa.

    Lisää aiheesta
    • Kauppojen hyllyt notkuvat nykyään erilaisia proteiinituotteita.

      Elintarviketeollisuus | Valio harkitsee proteiinirahkojensa valmistamista Yhdysvalloissa – myyntitavoite ylittyi maassa kymmenkertaisesti

      Tilaajalle

    Presidentti Donald Trumpin käsitys demokratiasta, tasa-arvosta tai vaikkapa reilusta sääntöpohjaisesta maailmankaupasta on joutunut kyseenalaiseen valoon.

    Trump haluaa suojata oman maansa teollisuutta ja painostaa eurooppalaisia investoimaan Yhdysvaltoihin.

    Vielä tällä hetkellä Valion sinänsä myönteisessä Profeel-buumissa on kyse perinteisestä viennistä, jossa hyväkatteiset tuotteet valmistetaan suomalaisista raaka-aineista.

    Valion johdon ja tuottajaomistajien on syytä pohtia, kannattako juuri heidän sännätä investoimaan amerikkalaiseen valmistukseen kenties jopa sikäläisistä aineksista.

    Lisää aiheesta
    • Valion Profeel-tuotteita kylmähyllyssä. Kuvituskuva.

      Talous | Proteiinivanukas näyttää mallia muille: Raaka-aineen sijaan valmista ruokaa vientimarkkinoille

    Kun ansiokkaista innovaatioistaan tunnettu Valio hakee kasvua kansainvälisesti, sen on haettava isompia tuotantomääriä suuremmilta markkinoilta.

    Menestys Profeelissa saattaa helpottaa myös muiden tuotteiden matkaa Yhdysvalloissa tai muualla.

    Samalla sidos kotimaiseen alkutuotantoon joutuu koetukselle. Kotimaisesta valmistuksestaan tunnetun yhtiön suomalaisuus laimenee, jos tuotteiden valmistukseen käytetyt raaka-aineet tulevat muualta.

    Mahdoton ei ole ajatus, että Valio jopa toisi Suomeen tuotteita, joiden raaka-aineet ovat ulkomaisia.

    Kiinnostavaa on myös kysymys tuottajien omistuksesta, jos heidän omistamansa yhtiön liikevaihdosta yhä suurempi osa tulee kansainvälisiltä markkinoilta ilman kotimaista maitoa.

    Tuottajien on syytä tehdä omistamansa yhtiön hallinnossa myös tämä asia selväksi, kun yhtiö kansainvälistyy kovaa vauhtia.

    Nauttiiko tulevaisuuden maidontuottaja omistuksestaan edelleen lähinnä hyvänä maidon hintana vai pitäisikö rinnalle ottaa muitakin tapoja saada hyvitystä yhtiön menestyksestä?

    Suomalaisen elintarvikeviennin lippulaiva on murrosten edessä. Arvopohjaisen maailmanjärjestyksen muutos on niistä hankalin.

    Venäjän talousboikotin aiheuttamat menetykset Valio kohtasi ryhdikkäästi, mutta Yhdysvaltojen tai Kiinan poliittisia riskejä ei tiedä varmuudella kukaan.

    Kun yhtiö valmistautuu juhlimaan 120-vuotista taivaltaan, sen odotetaan pitävän sidoksensa Suomeen vahvoina. Samaan aikaan markkinat kasvavat aivan muualla.

    Pitäjänmäen taikureilla työ jatkuu.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n päätoimittaja.
    Artikkelin aiheet
    Valio
    maidontuotanto
    elintarvikevienti
    Yhdysvallat
    Profeel
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen