• Valio harkitsee proteiinirahkojensa valmistamista Yhdysvalloissa – myyntitavoite ylittyi maassa kymmenkertaisesti

    Valio on vienyt Profeel-proteiinituotteitaan ulkomaille jo kymmenen vuoden ajan.
    Tilaajalle
    Kauppojen hyllyt notkuvat nykyään erilaisia proteiinituotteita.
    Kauppojen hyllyt notkuvat nykyään erilaisia proteiinituotteita. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    6.10.202511:30
    Janiko Kemppi

    Proteiinivanukkaiden ja muiden maitopohjaisten proteiinituotteiden suosio Suomessa on saanut Valion suuntaamaan katseet entistä vahvemmin kansainvälisille markkinoille, joilla proteiinitrendi on ollut valtavassa kasvussa pitkään.

    Profeel-tuotteet ovat yksi Valion strategisista painopisteistä kansainväliselle kasvulle.

    ”Toki haluamme yhä menestyä ja kasvaa Suomessa, mutta haemme voimakasta kasvua myös uusilta ja jo olemassa olevilta kansainvälisiltä markkinoilta”, Profeelista vastaava johtaja Marianne Tammela kertoo.

    Tuorein markkinavalloitus suuntautui viime keväänä Yhdysvaltoihin, jonne Valio alkoi viedä proteiinivanukkaita, joita ei kaupoissa vielä ollut.

    Vienti Yhdysvaltoihin ei ole Valiolle uutta, sillä voita ja juustoa on viety runsain määrin maahan jo 1990-luvulta lähtien. Profeel-proteiinivanukkaita oli siis helppo pakata samoihin kontteihin.

    Proteiinivanukkaiden suosio Yhdysvalloissa on yllättänyt Valion täysin.

    ”Olemme huomanneet jo lyhyessä ajassa, että kuluttajat ovat löytäneet tuotteet. Niitä myydään jo nyt kymmenkertainen määrä siihen nähden, mitä aluksi ajattelimme”, Tammela sanoo.

    ”Mikäli pilotti etenee hyvin, miltä se tällä hetkellä näyttää, tahtotilamme olisi, että Yhdysvalloista tulisi meille merkittävä markkina kansainvälisen myynnin osalta.”

    ”Jossain vaiheessa saatetaan miettiä paikallista sopimusvalmistajaa.”

    Marianne Tammela

    Kun puhutaan viennistä, volyymit ovat valtavan isoja, ja tuoretuotteiden kuljettaminen merten yli on haasteellista.

    ”Profeel-tuotteet valmistetaan Seinäjoen tehtaalla, mutta jos kasvu jatkuu Yhdysvalloissa suunnitelmien mukaan, saatetaan olla siinä tilanteessa, että kapasiteettia valmistukseen tarvitaan enemmän”, Tammela sanoo ja jatkaa:

    ”Markkina on valtavan suuri, joten jossain vaiheessa saatetaan miettiä paikallista sopimusvalmistajaa. Tässä vaiheessa meillä ei ole kuitenkaan vielä mitään suunnitelmaa tämän varalta.”

    Profeel-tuotteiden myynti on painottunut Yhdysvaltojen itärannikolle, jossa sijaitsee myös Valion konttori.

    Proteiinivanukkaat ovat yksi suurimmista syistä Valion menestymiseen ulkomailla.
    Proteiinivanukkaat ovat yksi suurimmista syistä Valion menestymiseen ulkomailla. Kuva: Jarkko Sirkiä

    ”Pääsimme iskemään markkinoille silloin, kun siellä ei ole ollut vielä proteiinivanukkaita”

    Marianne Tammela

    Proteiinituotteita Valio on vienyt useisiin maihin vuodesta 2015. Tällä hetkellä vientimaita on kolmetoista. Proteiinivanukkaiden suosio oli heti alusta lähtien valtavaa ulkomailla.

    ”Päätimme, että alamme viedä proteiinituotteita maihin, joihin veimme jo juustoa ja voita. Otimme mukaan myös strategisia markkinoita, kuten Puolan, Espanjan, Ruotsin ja Baltian. Uusimpina tulokkaina ovat Yhdysvaltojen lisäksi Irlanti, joissa lanseerasimme tänä vuonna proteiinivanukkaat. Irlannissa vanukkaiden rinnalla myydään myös mousseja ja pirtelöitä”

    Valio on onnistunut tavoittamaan markkinat, joissa proteiinivanukasmarkkinaa ei ole vielä ollut, vaikka muita proteiinituotteita kaupoista on jo monenlaisia löytynyt.

    ”Moni näistä maista on ollut sellainen, että pääsimme iskemään markkinoille silloin, kun siellä ei ole ollut vielä proteiinivanukkaita. Esimerkiksi Espanjassa ja Yhdysvalloissa ei ennen meitä ole ollut tällaista kategoriaa lainkaan”, Tammela kertoo.

    Hieman alle puolet Valion liikevaihdosta tulee viennistä.

    Valion Profeel-proteiinituotteita on ollut markkinoilla jo vuodesta 2006. Vuosi 2018 oli Valiolle käänteentekevä, jolloin Profeelin vuosiliikevaihto oli noin 15 miljoonaa euroa. Liikevaihto alkoi kasvaa noin 30 prosentin vuosivauhtia ja tänä vuonna kolkutellaan jo 100 miljoonaa euroa.

    Suurin syy kasvulle on ollut Tammelan mukaan vuonna 2019 lanseeratut proteiinivanukkaat.

    ”Vanukkaat olivat aiemmin nähty pitkälti lasten tuotteina. Kun proteiinivanukkaat lanseerattiin, suosio yllätti meidät täysin”, Tammela muistelee.

    Hieman alle puolet Valion liikevaihdosta tulee viennistä. Valion ulkomaantoiminnan liikevaihto vuonna 2024 oli 794 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Nykyisellään Valiolle asetettu raakamaidon myyntivelvoite on 100 miljoonaa litraa vuodessa. Valio haluaisi velvoitteesta kokonaan eroon.

      Maidontuotanto | Valio vaatii koko Kivi-maitovelvoitteen poistamista: ”Kilpailijoilla ei ole vaikeuksia saada tarpeeksi maitoa”

      Tilaajalle
    • Niin sanottua Kivi-maitoa on mennyt muun muassa kaupan omien merkkien maitotuotteisiin. Arkistokuva.

      Maidontuotanto | Näin kilpailijat vastaavat Valion Kivi-maitovaatimukseen – kiintiön poisto nostaisi tuottajahintoja ja ajaisi pienjuustoloita lopettamaan

      Tilaajalle
    • Maailman maitoyhtiöiden joukossa Valio on tuotemerkin taloudellisella arvolla mitattuna sijalla 9.

      Maidontuotanto | Maailman vahvin ruokabrändi tulee Suomesta, kertoo kansainvälinen mittari

    • Maitomaan tarina alkaa vuodesta 1915. Kuvassa maitotonkkien käsittelyä Suonenjoen osuusmeijerissä vuonna 1954.

      Maidontuotanto | Raejuusto pelasti kahdesti osuusmeijerin tulevaisuuden

      Tilaajalle
    • Maitotilojen katoamisen mukana kärsii moni muu niistä riippuvainen yritys. Arkistokuva hiehoista laitumella.

      Maidontuotanto | Maitotilojen lopettaminen näivettää koko lähiseudun – huoli kasvaa Itä-Suomessa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria