• Maitotilojen lopettaminen näivettää koko lähiseudun – huoli kasvaa Itä-Suomessa

    Maitotilojen investointisuunnitelmia itäisessä Suomessa varjostaa moni asia, myös hanhivahingoista johtuva ylimääräisen pellon tarve.
    Tilaajalle
    Maitotilojen katoamisen mukana kärsii moni muu niistä riippuvainen yritys. Arkistokuva hiehoista laitumella.
    Maitotilojen katoamisen mukana kärsii moni muu niistä riippuvainen yritys. Arkistokuva hiehoista laitumella.  Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maidontuotanto
    26.9.202504:00
    Terhi Torikka

    Karjatalous vähenee itäisessä Suomessa tasaiseen tahtiin. Keskusteluihin on noussut myös epäilys siitä, uhkaako tilanne Valion 30 miljoonan euron investointia Joensuuhun. Siellä valmistetaan kolmannes kaikista Valion juustoista, vuosittain noin 25 miljoonaa kiloa.

    Valion verkkosivujen mukaan tehdas vastaanottaa maitoa 800:lta, pääosin Pohjois-Karjalassa sijaitsevalta maitotilalta.

    ”Valio tarvitsee uuteen Joensuun meijeriin vuosittain 250 miljoonaa litraa maitoa. Nyt Pohjois-Karjalassa on noin 300 maitotilaa. Tuotanto on 102 miljoonaa litraa, ja se laskee. Moni tila on jo lyönyt hanskat tiskiin”, toteaa MTK-Pohjois-Karjalan toiminnanjohtaja Jari Rouvinen.

    Maidontuotannolla on suuri merkitys Pohjois-Karjalan kylien elinvoimalle. Kuva Nurmeksesta.
    Maidontuotannolla on suuri merkitys Pohjois-Karjalan kylien elinvoimalle. Kuva Nurmeksesta.  Kuva: Lari Lievonen

    Tohmajärveläinen maidontuottaja Jari Koljonen uskoo, että tuottajien väheneminen tulee pian näkymään maidon tuotantomäärissä yhä selvemmin.

    ”Tilojen lopettamisella on iso vaikutus moneen muuhunkin yritykseen ja tahoon täällä, kunnista lähtien”, hän muistuttaa.

    Koljonen on yhdessä tyttärensä kanssa suunnitellut tilan sukupolvenvaihdosta sekä laajennusta jo pitkään.

    Huolella laaditut laskelmat ja piirustukset ovat toistaiseksi jäissä. Syitä on useita: epävakaa markkinatilanne, maidon hinta sekä alan kustannusrakenne ja työn määrä sekä sitovuus suhteessa yrittäjälle jäävään palkkaan.

    ”Jotkut uskaltavat laajentaa nytkin, mutta olemme yrittäneet mennä maltillisesti.”

    Tilalla on nyt noin 48 lehmää lypsyssä. Suunnitteilla on viimeistään kolmen vuoden sisällä sukupolvenvaihdos ja yhden robotin pihatto.

    ”Tietysti puntaroitavana ovat kaikki vaihtoehdot, myös tuotannon lopettaminen.”

    Valkoposkihanhet ovat haitanneet itäsuomalaisia karjatiloja jo noin 20 vuotta.
    Valkoposkihanhet ovat haitanneet itäsuomalaisia karjatiloja jo noin 20 vuotta.  Kuva: Lari Lievonen

    ”Tilojen lopettamisella on iso vaikutus moneen muuhunkin yritykseen ja tahoon täällä, kunnista lähtien.”

    Jari Koljonen

    Osaltaan laajennussuunnitelmia hankaloittavat hanhet, joiden aiheuttamien vahinkojen määrää on vaikea ennakoida.

    ”Aina menee jotakin, vaikka kaikenlaista on yritetty. Esimerkiksi kasvilajivalinnoilla ei ole juuri merkitystä, sillä lehmille varattu rehunurmi näyttää kelpaavan hanhille kasveista riippumatta. Huonommat lohkot eivät niinkään.”

    Koljosen tila varautuu hanhivahinkoihin pitämällä tuotannossa noin 20 ylimääräistä hehtaaria nurmea joka vuosi.

    Monella laajennusta suunnittelevista tiloista investoiminen edellyttää myös lisäpellon hankkimista. Hanhien aiheuttaman hävikin vuoksi määrä on yleensä kaksinkertainen normaaliin tarpeeseen verrattuna.

    ”Esimerkiksi kahden robotin lypsykarjatila tarvitsee noin sata hehtaaria ylimääräistä peltoalaa. Se nostaa kustannuksia rajusti”, Rouvinen antaa esimerkin.

    Valkoposkihanhet liikkuvat jopa 100 000 yksilön parvissa.
    Valkoposkihanhet liikkuvat jopa 100 000 yksilön parvissa.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    ”Esimerkiksi kahden robotin lypsykarjatila tarvitsee noin sata hehtaaria ylimääräistä peltoalaa. Se nostaa kustannuksia rajusti.”

    Jari Rouvinen

    Hanhiongelmat ovat jatkuneet alueella pian 20 vuotta.

    ”Moni ymmärtää ja antaa sympatiaa, mutta se ei riitä mihinkään”, Koljonen ärähtää.

    Hän on turhautunut toinen toistaan seuraaviin hankkeisiin sekä tutkimuksiin, jotka eivät muuta todellisuutta mihinkään.

    ”Ne ovat yhdenlaista rahastusta ja yhteiskunnan resurssien haaskausta. Todelliset kulut maksaa se, jolla on karjaa ja joka tarvitsisi sen hyvän ensimmäisen rehusadon, ei viidestä kuuteen kertaa kasvuun lähtenyttä.”

    Kerran lopettaneen maatilan ovet eivät todennäköisesti aukea uudelleen, vaikka ruuasta tulisi pulaa. Arkistokuva.
    Kerran lopettaneen maatilan ovet eivät todennäköisesti aukea uudelleen, vaikka ruuasta tulisi pulaa. Arkistokuva.  Kuva: Rami Marjamäki

    ”Moni ymmärtää ja antaa sympatiaa, mutta se ei riitä mihinkään.”

    Jari Koljonen

    Tilanne olisi Koljosen mukaan ratkaistavissa yksinkertaisesti sallimalla valkoposkihanhien metsästys ja lihan hyötykäyttö.

    ”Metsästäjissä olisi iso vapaaehtoisten joukko. Meidän pellollakin on ollut 60 000 lintua yhtä aikaa ruokailemassa. Siitä jos muutaman ampuisi, se olisi minimaalinen osuus parvesta, mutta niille tulisi luontaista arkuutta. Nyt valkoposkihanhi näyttää keskaria ihmisille.”

    Tuottajaa ihmetyttää, pitääkö Suomeen tulla sota tai nälänhätä ennen kuin alkutuotannon hyväksi aletaan toimia.

    ”Siinä vaiheessa ei hanhitutkimuksilla ole mitään merkitystä, mutta syödä ihmisten pitää lähes joka päivä, ja se ruoka tulee maatiloilta. Kerran kun tila lopettaa, on erittäin todennäköistä, että sen ovet eivät uudestaan aukea.”

    Pohjois-Karjalassa on vielä vajaat 300 maitotilaa. Arkistokuva Nurmeksesta.
    Pohjois-Karjalassa on vielä vajaat 300 maitotilaa. Arkistokuva Nurmeksesta.  Kuva: Lari Lievonen

    Valiolaisen osuuskunta Maito-Suomen toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen tunnistaa hanhiongelmista kärsivien tilojen ahdingon.

    ”Hanhiongelma vaikeuttaa yrittämistä, vaikuttaa motivaatioon ja mahdollisesti investointihalukkuuteen.”

    Samalla Lukkarinen kuitenkin toteaa, että tehtaiden hankinta tapahtuu laajemmalta alueelta kuin maakunnasta, jossa tehdas sijaitsee.

    ”Se syö kannattavuutta rajusti, jos joutuu hankkimaan ylimääräistä peltoa ja tekemään turhaa viljelytyötä, kun hanhet syövät rehun.”

    Ilpo Lukkarinen

    Lukkarisen mukaan maitotiloilla eletään nyt hieman positiivisempaa suhdannetta ja kiinnostus investointeihin on kasvanut.

    ”Tiloilla selvitellään paljon asioita. Pyrimme yhdessä yhteistyökumppanien kanssa parantamaan valmiuksien investointeihin sekä tukemaan sitä, että tilat saavat vaativia hankkeita eteenpäin. Investoiminen maitotiloilla on muuttunut paljon siitä, mitä se oli noin 10–15 vuotta sitten.”

    Prosessien valmistelu vaatii nyt enemmän aikaa, jotta esimerkiksi tilan infra saadaan kuntoon ja peltoa hankittua tarpeeksi.

    ”Laajentavat tilat tarvitsevat hyviä isoja peltoja, ja juuri sellaisilla hanhetkin viihtyvät. Se syö kannattavuutta rajusti, jos joutuu hankkimaan ylimääräistä peltoa ja tekemään turhaa viljelytyötä, kun hanhet syövät rehun.”

    Lukkarisen mukaan pankit edelleen rahoittavat maatiloja, mutta pankkisääntelystä ja kiristyneistä ehdoista johtuen lainaprosessit ovat aikaisempaa vaativampia.

    Lisää aiheesta
    • Tohmajärveläinen Mika Piiroinen vaihtoi tuotantosuuntaa lypsykarjasta emolehmiin osittain hanhien vuoksi. Nyt hän luopuu perinnemaisemien laidunnuksesta petojen vuoksi. Kuvassa etualalla petoaita.

      Maidontuotanto | Karhut siirtyivät riistakameroista kännykkäkameroihin itärajalla – ”Jos karjatalous ajetaan alas, ei tänne paljon enää jää”

      Tilaajalle
    • Tohmajärvellä ammuttiin tänään riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla jo viides susi. Kuvituskuva.

      Erä | Viides susi ammuttiin Tohmajärvellä – ”Ei tässä susien määrässä ole mitään tolkkua eikä järkeä”

      Tilaajalle
    • Tohmajärvellä ammuttiin taas vahinkoja aiheuttanut susi. Kuvituskuva.

      Erä | Tohmajärvellä ammuttiin vastasyntyneen vasikan navetasta hakenut naarassusi – ”En muista näin aikaisin tapahtuneita vahinkoja”

    Artikkelin aiheet
    maitotilat itäisessä Suomessa
    Valio
    valkoposkihanhi
    maatalouden investoinnit
    Pohjois-Karjala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle