• Maailman vahvin ruokabrändi tulee Suomesta, kertoo kansainvälinen mittari

    Kansainvälinen raportti laittoi ruoka-alan tuotemerkit järjestykseen vahvuuden ja rahallisen arvon mukaan. Viimeisen kategorian kärkipaikkaa pitää sveitsiläisyhtiö.
    Maailman maitoyhtiöiden joukossa Valio on tuotemerkin taloudellisella arvolla mitattuna sijalla 9.
    Maailman maitoyhtiöiden joukossa Valio on tuotemerkin taloudellisella arvolla mitattuna sijalla 9.  Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maidontuotanto
    13.8.202509:08
    Taneli Laine

    Valio on arvioitu maailman vahvimmaksi ruokabrändiksi kansainvälisen Brand Finance -yhtiön tuoreessa Food & Drink 2025 -raportissa. Raportissa arvioidaan ruoka- ja maitoalan tuotemerkkien vahvuutta sekä taloudellista arvoa.

    Valio sai vertailun korkeimmat brändivoimapisteet koko maailman ruoka-alan yhtiöistä: 96,3 pistettä yhteensä sadasta pisteestä.

    Tämä ei tarkoita, että Valio olisi suurin ruokayhtiö brändin taloudellisella arvolla mitattuna. Siinä vertailussa Nestlé, Kellogg’s ja lukuisat muut kansainväliset jätit ovat reippaasti edellä.

    Raportin mukaan Valiolla kuitenkin on poikkeuksellisen vahva asema kuluttajien mielissä ja omilla kotimarkkinoilla, mikä heijastuu brändin vahvuuden pisteytyksessä.

    Brand Finance mittaa yritysten brändin vahvuutta Brand Strength Index -pisteytyksellä. Pisteet annetaan asteikolla 0–100 ja muunnetaan AAA–D-luokitukseksi. Valion saama AAA+ merkitsee poikkeuksellisen vahvaa luokitusta.

    Raportissa luetellaan yhtiöt myös brändin taloudellisen arvon mukaan.

    Maailman maitoyhtiöiden joukossa Valio on tuotemerkin taloudellisella arvolla mitattuna sijalla 9. Edellä on tanskalais-ruotsalainen Arla Foods sijalla 8.

    Maailman rahallisesti arvokkain ruokabrändi on edelleen Nestlé, jonka arvo on 20 miljardia dollaria. Luku on Valion brändiarvoon nähden kymmenkertainen.

    Nestlé on yli seitsemän miljardia dollaria arvokkaampi kuin kakkossijalla oleva yhdysvaltalainen perunalastuyhtiö Lay’s. Viiden arvokkaimman tuotemerkin joukkoon mahtuvat myös kiinalainen maitojätti Yili, yhdysvaltalainen Tyson Foods ja ranskalainen Danone.

    Alkoholittomien juomien kategoriassa Coca-Cola jatkaa selkeässä johdossa. Sen brändin taloudellinen arvo nousi vuoden aikana jopa 46,3 miljardiin dollariin, mikä on yli kaksinkertainen verrattuna kilpailija PepsiCo:n arvoon.

    Raportti osoittaa, vaikka Nestlé ja Coca-Cola jatkavat ykköspaikoillaan arvolistojen kiistattomina kuninkaina, brändivoimalla mitattuna myös pienempien maiden yritykset voivat ottaa globaaleja kärkipaikkoja.

    Lisää aiheesta
    • Raision Heart health -yksikön kuluttajatuotteiden merkittävin markkina on Britannia.

      Elintarviketeollisuus | Uusi aluevaltaus: Raisio tähyää Benecol-tuotteillaan halpakauppojen hyllyille

      Tilaajalle
    • Maitomaan tarina alkaa vuodesta 1915. Kuvassa maitotonkkien käsittelyä Suonenjoen osuusmeijerissä vuonna 1954.

      Maidontuotanto | Raejuusto pelasti kahdesti osuusmeijerin tulevaisuuden

      Tilaajalle
    • Verkkokauppa-alusta Temusta voi tilata myös elintarvikkeita.

      Kauppa | Temun ruokakauppa lupaa paljon, mutta tarkkana kannattaa olla

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle