• Kun pomo vaihtuu, paljon muutakin muuttuu – Marttilan lähtö pakottaa MTK:n etsimään uusia tapoja vaikuttaa

    Kun pitkäaikainen järjestöpomo kertoo lähtevänsä, tunnelma muuttuu hetkessä. Näin kävi myös MTK:lle. Kun Juha Marttilalle etsitään nyt seuraajaa, järjestö etsii samalla uutta linjaa. Halusi tai ei.
    Puheenjohtaja Juha Marttilan ilmoitus luopua tehtävästä hiljensi koko salin MTK:n valtuuskunnassa.
    Puheenjohtaja Juha Marttilan ilmoitus luopua tehtävästä hiljensi koko salin MTK:n valtuuskunnassa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Politiikka ja talous
    10.4.202506:30
    Kolumni
    Jouni Kemppainen

    Juha Marttilan ilmoitus jättäytyä pois MTK:n puheenjohtajan tehtävästä vuoden lopulla yllätti keskiviikkona maa- ja metsätaloustuottajan valtuuskunnan. Samalla se muutti kertaheitolla etujärjestön tunnelman. Kun pomo vaihtuu, myös järjestön linja väistämättä muuttuu.

    Puheenjohtaja Marttilan kausi MTK:n johdossa on ollut pitkä ja vaikuttava. Hän aloitti puheenjohtajana 2009 toimittuaan jo tätä ennen neljä vuotta järjestön toisena puheenjohtajana.

    Pitkään kauteen mahtuu valtava määrä yhteiskunnallisia myllerryksiä, joista maaseutu on saanut enemmän kuin osansa.

    Kaupungistuminen, kaupan vahva keskittyminen, metsätalouden lasku ja nousu sekä erityisesti maataloutta ravisteleva rakennemuutos ovat muuttaneet elämän ja yrittämisen edellytyksiä maaseudulla.

    MTK on muuttuvassa maailmassa alttiina yhä kovenevalle kilpailulle.

    Toisaalta MTK on Marttilan aikana pystynyt säilyttämään yhteiskunnallisen asemansa ja jopa vahvistamaan sitä. Metsänhoitoyhdistysten liittäminen osaksi MTK:n järjestökenttää on tästä erinomainen esimerkki.

    Myös aktiivinen asennoituminen vihreään siirtymään on taannut maaseudulle mahdollisuuden nauttia uusiutuvan energian verotuloista ja ansaintamahdollisuuksista.

    Samalla perinteistä vastuullista metsänhoitoa on pystytty puolustamaan menestyksekkäästi hyvänä ansioiden lähteenä järjestön jäsenille.

    Taloudellisesti MTK on edelleen iskussa. Jäsenmäärän väheneminen on kuitenkin tosiasia sille, kuten muillekin isoille suomalaisille järjestöille.

    MTK on muuttuvassa maailmassa alttiina yhä kovenevalle kilpailulle. Se kamppailee asemasta mediassa esimerkiksi kaupan, luontojärjestöjen tai vaikkapa Suomen Yrittäjien kanssa.

    Lisäksi sika- ja siipikarjantuottajien tai vaikkapa maanomistajien liiton toiminta haastavat järjestöä omilla osa-alueillaan.

    Tässä kilvassa MTK:n on tulevaisuudessakin menestyttävä tai liittouduttava.

    Itsetuntoisena yli 100-vuotiaana järjestönä sillä on ylivertainen mahdollisuus hoitaa esimerkiksi maa- ja metsätaloustuottajien EU-edunvalvontaa paremmin kuin kenelläkään muulla.

    Myös MTK:n eduskunta-lobbausta on järjestökentällä kadehdittu, hyvästä syystä.

    Isona järjestönä MTK:lla on myös ison järjestön ongelmat.

    Metsänomistajien ja maataloustuottajien keskinäinen suhde pitäisi pystyä rakentamaan tavalla, jota ei tarvitsisi joka vuosi paaluttaa uudelleen.

    Myös aktiivituottajien ja muiden maataloudesta elantoaan hankkivien etujen yhteensovittaminen on seuraavien vuosien haaste, haluttiin tai ei.

    Uutta puheenjohtajaa etsii nyt MTK:n luottamusjohdosta koostuva toimikunta.

    Tavoitteena on löytää yhteiskunnallisesti vaikuttava ja verkostoitunut nainen tai mies, jolla on selvä käsitys siitä, miten maaseudun elinkeinot olisivat nykyistä kannattavampia.

    Etsijöiden urakka on kova. Kovin pitkää parijonoa sopivista ehdokkaista ei tästä maasta tähän tehtävään löydy.

    Lisää aiheesta
    • Juha Marttila kertoi suunnitelmistaan MTK:n valtuuskunnalle Hanasaaren kokouskeskuksessa Espoossa.

      Politiikka | MTK:n puheenjohtaja vaihtuu − Juha Marttila jättää tehtävänsä vuoden lopussa

    • MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila vieraili keskiviikkoiltana esitetyssä MT Liven lähetyksessä.

      Politiikka | Erityisesti yksi asia on pielessä kuntien ruokahankinnoissa – MTK:n Juha Marttila kertoo MT Livessä, miten tilanne korjaantuu

      Tilaajalle
    • Mikko Tiirola on mukana MTK:n uuden puheenjohtajan valintaa valmistelevassa työryhmässä.

      Politiikka | Mikko Tiirola ei aio lähteä ehdolle MTK:n uudeksi puheenjohtajaksi

    Artikkelin aiheet
    MTK
    Juha Marttila
    johtajavaihdos
    maatalous
    maaseutupolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle