• Lukijalta: Verottajan digivaatimukset tuntuvat veronmaksajien nöyryyttämiseltä

    Yli puoli miljoonaa suomalaista on sähköisten palveluiden ulkopuolella, muistuttaa Eva Jansson.
    Yli puoli miljoonaa suomalaista on väistämättä paperilomakeasioinnin varassa, kirjoittaja korostaa.
    Yli puoli miljoonaa suomalaista on väistämättä paperilomakeasioinnin varassa, kirjoittaja korostaa. Kuva: Henrik Hohteri
    Mielipide|Yhteiskunta
    19.4.202617:30
    Lukijalta
    Eva Jansson

    Verottaja on jo muutaman vuoden yrittänyt pakottaa kansalaisia nettiin. Maireasti verottaja väittää, ettei ketään pakoteta, mutta totuus on toinen. Tiedetään, että noin kymmenen prosenttia kansalaisista ei voi tai ei pysty käyttämään nettiä esimerkiksi vamman, sairauden tai katveen vuoksi. Tämä tarkoittaa noin 550 000 suomalaista.

    Mikä on verottajan ratkaisu tähän? ”Tulosta lomake netistä!” tai ”Soita numeroon XX”.

    Lomaketilaus puhelimitse maksaa paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksun. Kiusa se on pienikin kiusa.

    Mutta minne lomake lähetetään?

    Ohjeetkin veroilmoituksen täydentämiseen saa netistä. Lomakkeen käsiinsä saanut ja käsin täyttänyt on yhä ilman postiosoitetta. Tosin metsätalouden ja arvonlisäveron lomakkeissa on palautusosoite. Miksei muissa? Ketä tai mitä tällainen salailu palvelee? Teleoperaattoreita ja sähköyhtiöitä.

    Miksei verottaja voi julkaista osoitteitaan? Tuntuu veronmaksajien nöyryyttämiseltä. Mitä tähän sanoisi oikeuskansleri?

    Eva Jansson

    FM

    Ruovesi, katve

    Lisää aiheesta
    • Postia jaetaan. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Suomessa ei ole vielä digipakkoa – myös postin ja verottajan pitäisi se ottaa huomioon

    • Onnistuuko asioiden hoito, jos verkkopankkitunnuksia ei ole?

      Talous | Timo elää ilman nettiä – siksi hänen on melkein mahdotonta hoitaa talousasioitaan

    • Syrjäseuduilla nettiyhteydet ovat yleensä heikompia kuin kaupungeissa. Terveydenhuollon palveluiden siirtyessa verkkoon tilanne asettaisi ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan asuinpaikkansa vuoksi.

      Koti | Reistaileeko sinunkin nettisi kotona? Suomalaiset vaativat parempia nettiyhteyksiä muuallekin kuin vain kaupunkeihin

    • Sähköistä asiointia. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Digitalisaatio ei saa jättää ketään ulkopuolelle – moni on vaarassa syrjäytyä julkistenkin palveluiden sähköistyessä

    • Veroilmoituksen tarkistuksineen voi tehdä sähköisesti Verohallinnon Omaverossa.

      Yhteiskunta | Veroilmoitus tulee tänä keväänä tarkastaa jo huhtikuussa, Verohallinto haluaisi päästä postituksista

    Artikkelin aiheet
    Verottaja
    digipalvelut
    veronmaksajat
    saavutettavuus
    byrokratia
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle