Ilmankin ASF-löydöstä olisi pärjätty, vai olisiko?

Kaksi villisikaa kipitti yli tien vuonna 2010, kun ajelin Etelä-Karjalan pohjoisosassa. Näky jäi mieleen, koska silloin piti ihan pohtia, tekivätkö silmät tepposet. Mutta totta se oli.

Samana vuonna Ruokavirasto aloitti virallisen ASF-seurannan, koska tauti alkoi levitä Itä-Euroopan ja Venäjän suuntaan. Sittemmin tulivat muun muassa tiukentuneet vaatimukset ulkona pidettävien sikaeläinten aitaamisesta, tehostettu metsästys, lukuisat seminaarit, infokampanjat ja myös käytännön harjoitukset tilanteen varalle. Onneksi aikaa ehti kulua, ja Suomi ehti monin tavoin valmistautua ennen kuin synkkä päivä heinäkuun lopussa koitti.

MT:n edellisellä päätoimittajalla oli tapana ajoittain todeta, että ”ilmankin olisi pärjätty”. Afrikkalaisen sikaruton löytymisen seurauksia katsellessa tekee mieli todeta samoin. Etenkään viime vuosina osuman toisensa jälkeen vastaan ottanut Kaakkois-Suomi ei olisi tätä nyt enää tarvinnut, joskaan ei tietysti ala muutenkaan. Nyt osassa kaakkoa eletään tiukkojen rajoitusten kanssa, kukaan ei tiedä, kuinka pitkään. Toivottavasti toimet tehoavat, ja leviäminen pysähtyy.

Ilmankin olisi pärjätty, vai olisiko? Ilmankin sikaruttoa vastuksia on riittänyt maa- ja metsätalousalalla muun muassa kustannusrakenteen vuoksi. Nyt on vain toivottava, että tämänkin tilanteen kanssa pärjätään, ja kohtuuttomilta katastrofeilta säästytään. Toivon todella, että esimerkiksi tilateurastamotoimintaan ja viljan ostamiseen alueelta olisi löydettävissä ratkaisuja. Tai sitten tarvitaan välttämättä niitä paljon puhuttuja korvauksia, joihin valtion kassan pitäisi tavalla tai toisella kaiken muun lisäksi venyä.

Synkkiä tunnelmia voi onneksi lähteä ainakin hetkellisesti karkottamaan esimerkiksi Lepaan näyttelyn kukkaloistoon, tai FinnMetkon valtavalle messualueelle isoja koneita ihastelemaan. Kummankin tapahtuman tarjonta kuulostaa ennakkotietojen perusteella kertakaikkisen antoisalta, eikä kotoa poistuminen ja kollegojen tapaaminen tee yleensä kenellekään pahaa.