• Ilmankin ASF-löydöstä olisi pärjätty, vai olisiko?

    Afrikkalainen sikarutto iski rajusti paitsi liha-alaan, myös kaakonkulmaan, jossa vastuksia on viime vuosina riittänyt muutenkin, kirjoittaa MT Suomalaisen Maaseudun tuottaja.
    Maisema 3.8.2026 voimassa olevan ASF-rajoitusalueen laidalta.
    Maisema 3.8.2026 voimassa olevan ASF-rajoitusalueen laidalta.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Mielipide|Eläintaudit
    10.8.202620:30
    Kolumni
    Terhi Torikka

    Kaksi villisikaa kipitti yli tien vuonna 2010, kun ajelin Etelä-Karjalan pohjoisosassa. Näky jäi mieleen, koska silloin piti ihan pohtia, tekivätkö silmät tepposet. Mutta totta se oli.

    Samana vuonna Ruokavirasto aloitti virallisen ASF-seurannan, koska tauti alkoi levitä Itä-Euroopan ja Venäjän suuntaan. Sittemmin tulivat muun muassa tiukentuneet vaatimukset ulkona pidettävien sikaeläinten aitaamisesta, tehostettu metsästys, lukuisat seminaarit, infokampanjat ja myös käytännön harjoitukset tilanteen varalle. Onneksi aikaa ehti kulua, ja Suomi ehti monin tavoin valmistautua ennen kuin synkkä päivä heinäkuun lopussa koitti.

    MT:n edellisellä päätoimittajalla oli tapana ajoittain todeta, että ”ilmankin olisi pärjätty”. Afrikkalaisen sikaruton löytymisen seurauksia katsellessa tekee mieli todeta samoin. Etenkään viime vuosina osuman toisensa jälkeen vastaan ottanut Kaakkois-Suomi ei olisi tätä nyt enää tarvinnut, joskaan ei tietysti ala muutenkaan. Nyt osassa kaakkoa eletään tiukkojen rajoitusten kanssa, kukaan ei tiedä, kuinka pitkään. Toivottavasti toimet tehoavat, ja leviäminen pysähtyy.

    Ilmankin olisi pärjätty, vai olisiko? Ilmankin sikaruttoa vastuksia on riittänyt maa- ja metsätalousalalla muun muassa kustannusrakenteen vuoksi. Nyt on vain toivottava, että tämänkin tilanteen kanssa pärjätään, ja kohtuuttomilta katastrofeilta säästytään. Toivon todella, että esimerkiksi tilateurastamotoimintaan ja viljan ostamiseen alueelta olisi löydettävissä ratkaisuja. Tai sitten tarvitaan välttämättä niitä paljon puhuttuja korvauksia, joihin valtion kassan pitäisi tavalla tai toisella kaiken muun lisäksi venyä.

    Synkkiä tunnelmia voi onneksi lähteä ainakin hetkellisesti karkottamaan esimerkiksi Lepaan näyttelyn kukkaloistoon, tai FinnMetkon valtavalle messualueelle isoja koneita ihastelemaan. Kummankin tapahtuman tarjonta kuulostaa ennakkotietojen perusteella kertakaikkisen antoisalta, eikä kotoa poistuminen ja kollegojen tapaaminen tee yleensä kenellekään pahaa.

    Kirjoittaja on MT Suomalaisen Maaseudun tuottaja ja Kaakkois-Suomen aluetoimittaja.
    Lisää aiheesta
    • ASF-tartuntavyöhykkeen vilja ei mene kaupaksi. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Puintikausi lähenee, mutta teollisuus odottaa edelleen sadonkäsittelyn ASF-ohjeita

      Tilaajalle
    • Monien aineiden teho heikkenee viileässä säässä, minkä vuoksi vaikutusaikoihin pitää kiinnittää huomiota etenkin syksyllä ja talvella. Kuvituskuva.

      Koneet ja kulkuneuvot | Näin peset ja desinfioit työkoneesi afrikkalaisen sikaruton varalta − asiantuntija varoittaa pahasta virheestä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    villisiika
    liha-ala
    Kaakkois-Suomi
    Ruokavirasto
    afrikkalainen sikarutto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja