• Lukijalta: Metsätukipolitiikka hyödyttää eniten suuria omistajia ja metsäteollisuutta

    Metsätalouden kannattavuuden tulisi perustua riittävän korkeaan puun kantohintaan, ei valtion tukirahoihin, Kirjoittaa Jorma Seppänen. ”Jos on varaa sijoittaa metsiin, luulisi olevan myös varaa hoitaa ne omin kustannuksin.”
    Ensiharvennuskohde. Kuvan metsä ei liity kirjoitukseen.
    Ensiharvennuskohde. Kuvan metsä ei liity kirjoitukseen. Kuva: Hanne Manelius
    Mielipide|Politiikka
    6.10.202519:00
    Lukijalta
    Jorma Seppänen

    Olen ihmetellyt perikunnan metsätilan yhtenä omistajana, miksi metsänomistajille maksetaan tukia taimikonhoitoon ja ennakkoraivauksiin. Minusta metsänomistajien tulisi itse kustantaa metsien hoitotyöt, onhan kyse heidän omasta omaisuudestaan.

    Nykyisin sijoittajat ostavat metsiä ympäri maan sijoitusmielessä, ja sitten valtion metka-tuella hoidattavat metsiään kasvukuntoon.

    Jos on varaa sijoittaa metsiin, luulisi olevan myös varaa hoitaa ne omin kustannuksin.

    Jossain määrin ymmärrän tukien perustelun, jos kyse on maanviljelijästä, jolle metsä toimii turvana ja pankkina harjoitetun elinkeinon rinnalla. Valtaosa metsänomistajista on kuitenkin yksityisiä sijoittajia tai perikuntia, joiden kohdalla tukia ei välttämättä voida perustella samalla tavalla.

    Tukipolitiikan ympärille on muodostunut kokonainen neuvonta- ja palvelurakenne, joka saa suurimman hyödyn tukirahoista. Käytännössä metsätuet ovat tukea myös metsäteollisuudelle, sillä ne varmistavat, että teollisuudelle riittää hyvälaatuista puuta.

    Omasta mielestäni metsätalouden kannattavuuden tulisi perustua riittävän korkeaan puun kantohintaan, ei valtion tukirahoihin. On myös erikoista, että samalla kun leikataan pienituloisilta ja terveydenhuollosta, jaetaan tukia tahoille, jotka eivät niitä todellisuudessa tarvitse.

    Vastaavanlaista tukipolitiikkaa on toki muillakin aloilla – esimerkiksi porotaloudessa petokorvaukset – mutta metsätalouden kohdalla tukien kohdentuminen on erityisen kyseenalaista. Nyt olisi syytä tarkastella kriittisesti, palvelevatko nämä tuet todella yhteiskuntaa vai lähinnä suuria omistajia ja teollisuutta.

    Jorma Seppänen

    Suomussalmi

    Lisää aiheesta
    • Valtiontalouden tarkastusvirasto ihmettelee, miksi valtio on tukenut samaan aikaan sekä metsäojien kunnostusta että niiden tukkimista.

      Metsäpolitiikka | Valtion tarkastusvirasto ihmettelee, miksi kannattavaa metsätaloutta tuetaan

    • Yksityisen omaisuuden suojelun tulee perustua kilpailukykyiseen markkinavaihtoehtoon, ei pakkoon, kiteyttää eräs vastaaja.

      Metsänhoito | Metsänomistajat ovat valmiita lisäämään suojelualaa, kunhan rahoitusta löytyy

      Tilaajalle
    • Metsillä on monenlaisia merkityksiä. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Lukijalta: Keskenään ristiriitaiset metsätavoitteet kaatuvat yksityisen metsänomistajan taakaksi

    • Metsitettyä aluetta. Kuvituskuva.

      Kauppa | Lukijalta: Huonosti tuottavien peltojen metsittäminen parantaisi maatalouden kannattavuutta

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa