• Ikäihmisillä huoli terveyspalveluista ja toimeentulosta

    Tasa-arvo ei ikäihmistenkään osalta ole itsestäänselvyys ja osa palveluista voi jäädä saavuttamatta.
    Mielipide|Yhteiskunta
    13.3.202310:30
    Lukijalta
    Sanna Rissanen

    Olen kiertänyt viime viikkojen aikana paljon Pohjois-Karjalaa. Joka paikkakunnalla ikäihmiset ovat nostaneet esille samat huolenaiheet terveyspalvelujen turvaamisesta ja toimeentulon riittävyydestä.

    Jokaisella on oikeus luottaa siihen, että apua saa silloin, kun sitä tarvitsee. Ikääntyvät ovat antaneet ja antavat oman panoksensa yhteiskunnalle. Heillä on oikeus tarvitsemiinsa palveluihin. Vanhustenhoivaan tarvitaan lisää rahaa ja henkilökuntaa.

    Tasa-arvo ei ikäihmistenkään osalta ole itsestäänselvyys ja osa palveluista voi jäädä saavuttamatta. Heille tulee tarjota laadukkaat ja kohtuuhintaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, jotka sijaitsevat lähellä tai sujuvien liikenneyhteyksien päässä. On pidettävä kiinni seitsemän päivän hoitotakuun toteutumisesta ja vanhustenhoivan laadusta.

    Ikäihmisille tulee kehittää verotuksellisesti oikeudenmukainen kotitalousvähennys, joka mahdollistaisi kotiin annettavien palveluiden hankkimisen ja sen myötä omassa kodissa asumisen pidempään. On myös kehitettävä tuettuja ja kohtuuhintaisia asumismuotoja.

    Moni ikääntynyt ihminen toimii omaishoitajana. Taloudellisen ja muun tuen on oltava riittävää, jotta omaishoitajien työ olisi mahdollista erilaisissa elämäntilanteissa oleville. Omaishoito tuottaa merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle, joten on kannattavaa tukea omaishoitajia nykyistä paremmin.

    Valitettavasti jatkuva digikehitys tuntuu unohtaneen ikäihmiset. Sähköiset palvelut vaativat toimivat laitteet, yhteydet ja osaamista. Ikäihmiset jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle, jos he eivät pääse hoitamaan asioitaan. Heille on turvattava julkisin varoin digipalveluiden neuvontaa ja tukea.

    Vireät eläkeläiset ovat tärkeä voimavara yhdistyksille. Paitsi aikaa, eläkeläisillä on tarjottavana arvokasta kokemusta. Jokaisella on oikeus löytää itselleen sopiva yhteisö, jossa voi kohdata uusia ystäviä, harrastaa ja osallistua. Erilaiset yhdistykset ovat tärkeitä kohtaamisen ja vaikuttamisen paikkoja.

    Ikääntyvistä huolehtiminen on koko yhteiskunnan etu.

    Sanna Rissanen

    Liperi

    Lisää aiheesta
    • Terveydenhuolto | Etähoito lisääntyy ja vanhuskin voi totutella siihen vaikka seuraamalla omaa painoaan – ”Omaisen ja esimiehen asenne ratkaisee”

      Tilaajalle
    • Ikäihmisiä hoidetaan jatkossa entistä enemmän ikäneuvolassa ja kotihoidossa käytetään teknologisia laitteita, kuten tablettia, jolla saa sairaanhoitajaan yhteyden.

      Yhteiskunta | Puhuvat lääkerobotit avuksi vanhustenhoitoon – näillä keinoilla talouspaineita yritetään ratkoa

    • Kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten enemmistö odottaa eduskuntavaalien jälkeiseltä uudelta hallitukselta ripeitä toimia talouden tasapainottamiseksi. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Politiikka | Eva: Suomalaiset ovat pakon edessä valmiita isoihinkin menoleikkauksiin julkisen talouden tasapainottamiseksi – vain neljännes kiristäisi veroja

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle