Yliö: On aika säätää velvoittava aiheuttaja maksaa -periaate luonnon haittaajille

Luonnon monimuotoisuus köyhtyy niin Euroopassa kuin Suomessakin, ja siksi EU:n luonnon ennallistamisasetus edellyttää toimia luontodirektiivin luontotyyppien tilan parantamiseksi ja turvaamiseksi. Luontotyyppien esiintymät, jotka eivät ole hyvässä tilassa, ovat ennallistamisvelvoitteen piirissä ja ne tulee saattaa hyvään tilaan.

Vastaavasti hyvässä tilassa olevat esiintymät ovat heikennyskiellon piirissä, eikä niitä saa merkittävästi heikentää. Tavoitteet ovat jäsenvaltioita velvoittavia.

Suomi on ilmoittanut Euroopan komissiolle käyttävänsä asetuksen mahdollistamaa joustomekanismia, jossa heikennyskielto ei kohdistu jokaiseen yksittäiseen esiintymään, vaan velvoitteena on turvata kunkin luontotyypin heikentymättömyys kokonaisuutena.

Ainoa tunnettu tapa, jolla kokonaisheikentymättömyys voidaan turvata, on ottaa käyttöön ekologinen kompensaatio. Jos toimijalle annetaan lupa heikentää tietyn luontotyypin esiintymää, on luontotyypin muiden esiintymien tilaa vastaavasti parannettava.

Ennallistamisasetus ohjaa maankäyttöä hyvin merkittävillä pinta-aloilla. Yhteensä direktiiviluontotyypit kattavat 13 miljoonaa hehtaaria eli kolmanneksen koko Suomen pinta-alasta.

On arvioitu, että 2–6 miljoonaa hehtaaria näistä ei ole hyvässä tilassa, ja ne pitää ennallistaa. Vastaavasti 7–11 miljoonaa hehtaaria on hyvässä tilassa, eikä niitä saa merkittävästi heikentää.

Vapaaehtoisen ekologisen kompensaation säännöt on määritelty Suomen luonnonsuojelulaissa. Erona Suomen lainsäädäntöön on, että ennallistamisasetuksen mukainen luontotyypin kokonaisheikentymättömyyden turvaaminen on velvoittava: kompensaatio on tehtävä, mikäli esiintymiä heikennetään.

Toimijoiden yhdenmukaisen kohtelun kannalta olisi tärkeää, että luonnonsuojelulain mukainen vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio ja ennallistamisasetuksen velvoittava ekologinen kompensaatio noudattaisivat samoja sääntöjä. Tämä olisi järkevintä toteuttaa niin, että luontotyypin kokonaisheikentymättömyyden turvaaminen tapahtuu kansallisen lainsäädännön ekologista kompensaatiota koskevilla säännöillä.

Ennallistamisasetuksen alaiset pinta-alat ovat niin merkittäviä, että asetuksen toimeenpano nostaa kysymyksen myös siitä, kenelle kustannusvastuu luonnon heikentämisestä kuuluu. On selvää, että valtion maksukyky luontokadon pysäyttämisessä on rajallinen, eikä se yksin riitä ennallistamisasetuksen lainmukaiseen toteuttamiseen.

Oikeudenmukainen tapa olisi säätää aiheuttaja maksaa -periaatteen mukainen kompensaatiovelvoite kaikille luonnon heikentäjille. Velvoite siirtäisi maankäytön luontohaitoista syntyvän kustannusrasituksen valtiolta toimijoille, jotka ovat vastuussa ja hyötyvät luontohaittoja aiheuttavasta toiminnasta.

Velvoittavana periaatteen toiminta perustuu siihen, että se luo taloudellisen kannusteen hillitä luontohaittojen syntymistä: mitä vähemmän luontohaittaa toimija aiheuttaa, sitä pienempänä haittojen hyvittämiseen vaadittavan ekologisen kompensaation kustannukset pysyvät.

Haitan aiheuttajat voitaisiin ohjata hankkimaan hyvityksiä käynnistymässä olevilta viranomaisvarmennettuihin luonnonarvoyksiköihin perustuvilta luonnonarvomarkkinoilta.

Vapaaehtoisesti luontohaittoja välttävä toimija kantaa tällä hetkellä itse haittojen välttämisestä aiheutuvat kustannukset, kun taas toimija, joka ei pyri välttämään haittaa säästyy kustannuksilta, ellei välttämiseen erikseen velvoiteta. Nykysääntelyn nojalla vastuuton toiminta tulee siis vastuullista halvemmaksi.

Aiheuttaja maksaa -periaatteen mukaiseen kompensaatiovelvoitteeseen voitaisiin säätää myös ylikompensaatio eli vaatia heikentämisluvan saaneilta esimerkiksi 30 prosenttia suurempaa luontohyötyä kuin mitä pelkkä kokonaisheikentymättömyys edellyttäisi. Tällainen malli on jo käytössä esimerkiksi Britanniassa.

Jos ylimäärä kohdistettaisiin direktiiviluontotyyppien tilan parantamiseen, keventäisi jokainen haittaaja pieneltä osalta valtion kustannustaakkaa ennallistamisvelvoitteen toimeenpanossa.

Velvoittavaa aiheuttaja maksaa -periaatetta voidaan pitää oikeutettuna, sillä markkinoiden tähänastinen kasvu on perustunut luonnonarvojen hyödyntämiseen ilman suoraa vastuuta aiheutetusta luontohaitasta. Haitta on jäänyt valtion eli veronmaksajien maksettavaksi.

On aika velvoittaa haitan aiheuttajat osallistumaan luontokadon torjunnan kustannuksiin.

Janne S. Kotiaho

Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja

ekologian professori, Jyväskylän yliopisto

Minna Pappila

Suomen Luontopaneelin jäsen

metsä- ja biodiversiteettioikeuden dosentti

Heini Kujala

tutkimusjohtaja, Luonnontieteellisen keskusmuseo

Helsingin yliopisto