Lukijalta: Viljelen, siis olen ympäristölle haitaksi

Iso osa nykypäivän yrittämisestä on mielikuvabisnestä. Viime viikolla maanviljelijät tempautuivat mukaan tähän samaan keskusteluun Kalevi Sorsa -säätiön raportin myötä, ja päämedioiden otsikoissa vilisi väite maataloustukien 77 prosentin haitallisuudesta ympäristölle.

Tämä mediasirkus kuitenkin osoittaa, miten huonosti maatalouden todellisuutta ymmärretään. Viljely ei ole imagonrakennusta, vaan käytännön työtä yhdessä luonnon kanssa, jotta ihmisillä riittäisi leipää pöydässä.

Julkisessa keskustelussa unohdetaan täysin se kaikkein tärkein: mihin maatalouden tukirahat aidosti kuluvat. Valitettavasti elämme maailmassa, jossa tuet ovat fiksunkin toiminnan edellytys. Viljelijä ottaisi korvauksen työstään mieluummin suoraan markkinoilta kuin monimutkaisesta tukiviidakosta.

Jos toimintaa halutaan aidosti kehittää ja viedä eteenpäin, pitäisi kritisoida tehtäviä toimenpiteitä ja etsiä tilalle parempia. Nykyisellä mielikuvien piirtämisellä ostetaan kyllä helposti ääniä ihmisiltä, jotka elävät ruutujen takana, kaukana savisista sormista ja kuraisista haalareista. Ehkäpä jokaiseen Wolt-tilaukseen pitäisikin laittaa mukaan aito savipaakku, jotta mielikuviensa keskellä elävä ihminen kerrankin näkisi, mistä se ruoka todellisuudessa hänenkin pöytäänsä tulee.

Viljelijää imago kilven kiillotus ei auta. Hän ottaa lapion käteensä ja testikuoppaa kaivaessaan pohtii, miten tämänkin pellon mururakennetta parantaa.

Tänäänkin ympäristölle haitallisena viljelijänä aamukahvia juodessani pohdin, miten tulevaisuudessa tilani hiilijalanjälki olisi entistä negatiivisempi.

Mauri Kurppa

Loimaa