• Lukijalta: Markkinaehtoiselle lentoliikenteelle ei vieläkään haluta antaa tilaa

    Kun lentoyhteydet perustuvat todelliseen kysyntään, oikean kokoiseen kalustoon ja alueiden elinkeinoelämän tarpeisiin mukautettuihin aikatauluihin, ne saadaan myös taloudellisesti kannattaviksi, kirjoittaa Lyggin toimitusjohtaja Roope Kekäläinen.
    Tilaajalle
    Lentokoneita Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla. Kuvituskuva.
    Lentokoneita Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla. Kuvituskuva. Kuva: Päivi Karjalainen
    Mielipide|Liikenne
    26.1.202511:12
    Lukijalta
    Roope Kekäläinen

    Finavian viime viikolla julkaisema Lentoliikenteen trendiraportti 2025 on herättänyt laajaa keskustelua Suomen lentoliikenteen ja lentokenttäverkoston tulevaisuudesta.

    Lisää aiheesta
    • Finavian mukaan Suomen lentoasemaverkostoa voitaisiin karsia aitoa kysyntää vastaavaksi. LEHTIKUVA / Ville Männikkö.

      Liikenne | Finavia: Valtion pitäisi lopettaa maakuntalentojen ostaminen, lentoasemia voisi vähentää

    Lentoliikenteen merkitys alueiden saavutettavuudelle ja elinvoimaisuudelle on kiistaton, mutta keskustelu jumittaa kahden mustavalkoisen ääripään puolesta – joko kannattamattoman liiketoimintamallin täysi tuki tai lentokenttien ehdoton alasajo.

    Nyt on aika aloittaa keskustelu jo olemassa olevista positiivisista ratkaisuista.

    Markkinaehtoinen lentoliikenne tarjoaa kestävän vaihtoehdon, joka palvelee kaikkia osapuolia. Kun lentoyhteydet perustuvat todelliseen kysyntään, oikean kokoiseen kalustoon ja alueiden elinkeinoelämän tarpeisiin mukautettuihin aikatauluihin, ne saadaan myös taloudellisesti kannattaviksi.

    Ilmailun innovaatiot, kuten hybridilentokoneet ja lentokenttien innovatiiviset mallit vauhdittavat tätä entisestään tarjotessaan uusia mahdollisuuksia lentoliikenteen kehittämisessä.

    Toimiva lentokenttäverkosto on kriittinen alueiden saavutettavuuden, elinvoimaisuuden ja turvallisuuden kannalta. Nykyisen toimintamallin ollessa kannattamaton tulisi kenttien toiminnan lopettamisen sijasta siirtyä kevyempiin ja joustavampiin ratkaisuihin.

    Maailmalta löytyy jo toimivia esimerkkejä, joista voimme ammentaa oppeja Suomeen.

    Nykyinen lentokenttäjärjestelmä ei tue markkinaehtoisen lentoliikenteen kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Korkeat maksut ja joustamattomat toimintamallit rajoittavat uusien toimijoiden ja palveluiden tuloa markkinoille, mikä hidastaa alueellisten yhteyksien kehittämistä.

    Muualla Pohjoismaissa on nähtävissä proaktiivisempi ja ratkaisukeskeisempi ote, missä kentät ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa toimijoiden kanssa edistäen alueidensa saavutettavuutta ja yritysten liiketoimintaa. Suomi hyötyisi samankaltaisesta lähestymistavasta, jossa eri toimijat työskentelisivät yhdessä joustavien ja tehokkaiden ratkaisujen löytämiseksi.

    Tarvitsemme nyt avointa keskustelua rakentavalta pohjalta. Suomi ansaitsee lentoliikenteen, joka palvelee alueiden tarpeita kestävästi ja kannattavasti.

    Roope Kekäläinen

    toimitusjohtaja

    Lygg

    Lisää aiheesta
    • Nyt tuen piirissä on Helsingistä Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kokkola-Pietarsaareen, Kemi-Tornioon, Poriin ja Savonlinnaan suuntautuvaa lentoliikennettä. Kuva on Kokkolan-Pietarsaaren kentältä.

      Politiikka | Kansanedustajat eivät niele maakuntien lentokenttien karsimista: ”Itäiselle Suomelle luvataan kuu taivaalta, mutta toisaalla vedetään mattoa alta”

    • Politiikka | Maakuntalentoja halutaan jälleen ajaa alas – nyt siihen on entistäkin vähemmän perusteita

    • Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan eri puolille Suomea tarvitaan hyvät yhteydet. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Politiikka | Orpo: Hallitus on sitoutunut nykyiseen lentokenttäverkkoon

    • Finavian mukaan lentoliikenne tulisi palauttaa markkinaehtoiseksi eli aitoa kysyntää vastaavaksi.

      Liikenne | Kokoomuksen Wallinheimo ja Kilpi: Hallitus säilyttää nykyiset lentoasemat

    • Finnairin kone Oulun lentoasemalla. Kuvituskuva.

      Liikenne | Lukijalta: Talouskasvun luominen edellyttää toimivia lentoyhteyksiä

    • Lentokone Tromssasta Luulajan kautta on saapunut Ouluun. Kuvituskuva.

      Liikenne | Lukijalta: Lentoliikenne edistää alueiden elinvoimaa – pohjoisen lentokentille tarvitaan lisää kilpailua

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin