Valtio ei maksa korvauksia kaikesta suojelusta

Suomalainen metsänhoito on kehittynyt tiedon ja yhteiskunnan muutosten mukana.

Sodat, sotakorvaukset ja tekniikka ovat vaikuttaneet hakkuisiin samoin kuin ymmärrys luonnon merkityksestä. Metsänhoidon ohjeet, lait ja puun ostajien käytännöt ovat kehittyneet pala palalta.

Osasta suojelutoimia valtio maksaa korvauksia. Kaikista toimenpiteistä ei makseta ja korvauskäytännöt vaihtelevat lakien välillä. On käytössä vapaaehtoisia kriteerejä ja metsien sertifiointivaatimuksia.

Puun ostajat maksavat erikseen joistakin luontotoimista, mutta eivät kaikista. Näin on ollut pitkään.

Raakkujen eli jokihelmisimpukan tapaus on nostanut esiin suojelun monimutkaisuuden. Puumarkkinat toimivat markkinaehtoisesti. En ole puukaupan asiantuntija, mutta uskallan kuitenkin esittää kolme näkökulmaa suojelun vastuiden ja kustannusten jakautumisesta.

Ensinnäkin viisaan puun ostajan kannattaa palkitsemalla motivoida metsänomistajia luontotoimiin. Suomalaisen metsänhoidon maine maailmalla on ensisijaisesti metsäteollisuuden intressi, vaikka maine vaikuttaa kantohintoihinkin. Suurin osa metsänomistajista haluaa toki vaalia metsiensä luontoa muutenkin.

Toiseksi markkinataloudessa ostajalla ei ole velvollisuutta ostaa. Hankintoja tekevät katsovat kaikilla aloilla, myös metsäteollisuudessa, vastuullisuutta koko ketjussa. Sertifiointijärjestelmät ja vapaaehtoiset toimet ovat alan vakiintuneita välineitä.

Kolmanneksi tuen kehitystä, jossa maanomistajalle tarjoutuu mahdollisuus myydä erikseen myös luonnonarvoja ja hiilensidontaa. Yhä useammat yritykset ovat kiinnostuneita rahoittamaan luontotoimia. Yleisin pidäke päästä tuumasta toimeen on viherpesun pelko.

Tarvitaan luotettavia mittareita, jotta luontoarvoista uskalletaan maksaa. Hallitus vie eteenpäin muun muassa luontoarvorekisterien luomista, mikä tukee MTK:n jo avaamaa luontoarvot.fi -kauppapaikkaa.

Kehitämme ekologisen kompensaation pelisääntöjä, joihin voi luottaa. Jatkamme myös vapaaehtoisen suojelun Metso-ohjelmaa.

Lakisääteinen suojelu on sekin tärkeää. Suomen metsissä elää satoja uhanalaisia lajeja, joiden elinympäristöt tulee lain pohjalta ottaa huomioon metsänhoidossa ja maankäytössä.

Satojen uhanalaisten lajien suojelu ei voi aina perustua siihen, että jokaiselle esiintymälle tehdään viranomaisen rajauspäätös kartalle, vaikka rajauksiakin saatetaan tarvita enemmän.

Kuukausi sitten Hukkajoen raakkutuhojen ilmitulo vaaransi luottamusta suomalaisen puun alkuperätakuisiin. Luottamuksen palauttamiseksi oli tärkeää muun ohella kirkastaa, onko alalla sitouduttu uhanalaisen raakun suojeluun mukaan lukien suojavyöhykkeet, jotka Stora Enso oli jo aiemmin luvannut ja joita viranomainen oli suositellut.

Viime viikon tapaamisessa metsäteollisuuden johtajien kanssa keskustelimme puunhankinnan virhetilanteiden ennaltaehkäisystä ja valvonnan parantamisesta. Pohdimme, kuinka lajitiedot saadaan mukaan hakkuusuunnitelmiin ja miten satelliittivalvontaa voidaan hyödyntää jälkitarkastuksissa.

Valtio kehittää luontoarvomarkkinoita, mutta emme yritä määrätä puukaupan hinnoittelukäytäntöjä. Isossa kuvassa luottamus suomalaisen metsänhoidon kestävyyteen on meidän kaikkien etu.