• Puhelin täyttyy eri sovelluksista, joista monella on vain yksi tehtävä

    Jotta pärjää nykymaailmassa, on ladattava puhelimeen kymmeniä äppejä. Ilman niitä ei pysty hoitamaan asioitaan.
    Moni asia jää hoitamatta ilman puhelinsovellusta.
    Moni asia jää hoitamatta ilman puhelinsovellusta. Kuva: Juho Leskinen
    Mielipide|Tekniikka
    30.1.202406:30
    Kolumni
    Stiina Hovi

    Kävin Helsingissä taannoin omalla autolla. Kohdealueen parkkimaksuautomaateista yksikään ei enää toiminut. Voitte uskoa, että kävelin pitkään automaatilta toiselle. Lopulta oli pakko ladata parkkimaksusovellus. 47-vuotiaaksi saakka olin pärjännyt ilman.

    Hain mieheni lentokentältä. Parkkimaksua varten olisi pitänyt taas ladata äppi. Huojennuin, kun löysin maksuautomaatin, sillä äppi oli tietysti eri kuin minkä olin jo ladannut Helsingissä.

    Kollega toisessa mediassa päivitteli kolumnissaan, että voidakseen ladata sähköautonsa eri paikoissa hänellä on seitsemän eri sovellusta. Seitsemän!

    Kylpyhuoneeseeni asennettiin flekti parantamaan ilmanvaihtoa. Se ei toimi kuin äpillä, josta puuttuu flektin sammutus. Jos haluan laitteen jostain syystä kokonaan pois päältä, minun pitää ottaa sulake pois. Samalla tosin sammuvat myös kylppärin valot, koska ne on kytketty saman propun taakse.

    Ilmanpuhdistimen tehoa voi säätää kätevästi äpillä nousematta sängystä. En suostu. Se onneksi toimii myös laitteesta veivaamalla.

    Äpillä toimivat valojen älykatkaisijat ovat varmaan tosi hienoja, mutta minulle ne edustavat mukavuudenhalun (joku käyttäisi sanaa laiskuus) huippua. Ihmiselle kun on hyväksi nostaa välillä ahterinsa sohvalta ja painaa valokatkaisijaa.

    Älkää käsittäkö väärin, on minullakin paljon äppejä, joita käytän mielelläni ja ahkerasti. Pankkisovellus, sähköposti, sosiaalinen media, herätyskello, kartat… Enemmänkin kyseenalaistan näitä yhden tarkoituksen sovelluksia, jotka ovat yhden tahon pakolla sanelemia. Käyttäjä ei voi hoitaa kyseistä asiaa mitään muuta kautta.

    Kävin Tampereella muutaman tunnin työkeikalla. Piti mennä uudella ratikalla kohteeseen, mutta lipun ostamiseen olisi vaadittu äppi. Okei, sen olisi saanut R-kioskiltakin, mutta tämä selvisi vasta ratikan sisällä. Olin naiivisti kuvitellut, että saan ostettua lipun pankkikortilla. Ei se niin vaan käy, kuulkaas.

    Yhden ajelun takia en millään haluaisi ladata äppiä niiden kymmenien muiden ”pakollisten” jatkoksi.

    Sama homma Tukholmassa, joukkoliikenteen lippujen ostoa varten äppi oli ainoa mahdollisuus päästä satamasta kaupungille ilman pummiajelua.

    Profiloidun kohta digijääräksi, mutta en ymmärrä, miksi hirveän monen asian hoitaminen ei onnistu muutoin kuin äpillä. Pankkikorttikin tuntuu olevan muinaishistoriaa.

    Monen pakettifirman paketit saa automaatista ulos ainoastaan äpin avulla. Hotellihuoneen saa halvemmalla, jos ostaa sen äpin kautta. Nettisivulla hinta on kympin per yö enemmän. Se on paljon halvan huoneen hinnassa.

    On ihmisiä, jotka iloiten lataavat puhelimeensa äpin, jolla voi tehdä yhden asian. Heille jokainen uusi äppi on uusi lelu. Se heille suotakoon, ei se ole minulta pois. Kyseenalaistan lähinnä sen, että kaikki pakotetaan samaan muottiin, kun muita vaihtoehtoja toimia ei ole.

    Jos puhelin tilttaa, katoaa tai varastetaan, on äppeihin nojaava hiukkasen pulassa.

    Lisää aiheesta
    • PictureThis vasemmalla, Plantin keskellä ja Planta oikealla kertovat, mikä kasvia vaivaa.

      Piha ja puutarha | MT testaa: Kasvinhoitoapit antavat erilaisia neuvoja – suomenkielinen vilisee käännöskukkasia

    • Koulukyytisovellus on otettu vanhempien taholta hyvin vastaan.

      Koulutus | Tällaisella sovelluksella vanhempi saa ilmoituksen, jollei lapsi nousekaan koulukyytiin

    • Teatteri | Lähin teatterielämys löytyy nyt kännykästä: Uusi sovellus kokoaa yhteen kaikki Suomen kesäteatterit

    • Tuntematon tuholainen rapsin kimpussa.

      Kasvintuotanto | Ruokavirasto listasi käyttökelpoisia kasvintuhoojien seurantasovelluksia

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle