Päätin pitää tauon somesta − seuraukset olivat odottamattomat

Huomasin tänä kesänä kävyn putoavan männystä.

Se ei ole uutinen. Ei edes erityinen havainto. Silti jäin katsomaan sitä. Samassa tajusin, etten olisi luultavasti huomannut koko käpyä vielä kuukautta aiemmin. Olisin katsonut puhelinta tai ajatellut jotain mitä algoritmi olisi juuri minulle syöttänyt.

Kesäkuun lopussa päätin pitää tauon sosiaalisesta mediasta. Facebook, Instagram, LinkedIn ja X jäivät kiinni. Päätös syntyi, kun somekouluttaja Jukka Saksi kertoi pitävänsä kesällä taukoa somesta. Ajattelin kokeilla samaa.

En lähtenyt tähän protestoidakseni somea vastaan. Kyse oli enemmän halusta kokeilla.

Liityin Facebookiin vuonna 2007 pitääkseni yhteyttä ulkomailla ja toisilla paikkakunnilla asuviin ystäviin. Työssäni olen hyödyntänyt internetiä ja sosiaalista mediaa paljon. Olen tarttunut uusiin mahdollisuuksiin, ja niiden avulla on syntynyt myös onnistumisia. Some on ollut minulle enemmän mahdollisuus kuin ongelma.

Siksi yllätyin itsekin.

Ensimmäisenä iltana olo oli levoton. Käsi haki puhelinta vanhasta tottumuksesta. Muutaman päivän päästä huomasin lukevani uutiset suoraan lehtien verkkosivuilta. Rippijuhlissa kävi mielessä, ettei kuvia tarvitsekaan jakaa minnekään. Lakkasuolla otin valokuvan, mutta en enää ajatellut, että se pitäisi julkaista. Kun Maaseudun Tulevaisuudessa ilmestyi kolumnini, harmitti hetken, etten voinut jakaa sitä omissa kanavissani. Ehkä sitä luettiin silti.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta.

Lakkasin ajattelemasta koko asiaa.

Ensimmäisen viikon jälkeen en enää kaivannut somea. Oikeastaan huomasin kaipaavani vain ihmisiä. Kuulumisia, iloja ja suruja, mahdollisuutta elää mukana heidän elämässään. Kun toimittaja ja Maaseudun Tulevaisuudenkin kolumnisti Helena Petäistö menehtyi, olisin halunnut kirjoittaa hänestä kauniisti sosiaaliseen mediaan. Helenaan olin saanut tutustua työn kautta.

Hiljaiset hetket muuttuivat.

Puhelin on tapamme täyttää jokainen pieni odotus. Kun sitä ei enää tehnyt, ajatuksille jäi tilaa. Jonossa saatoin ottaa laukusta kirjan. Joskus vain katselin ympärilleni. Ihmisiä. Maisemia. Metsää.

Ja sitä käpyä.

Sosiaalisen median hyvistä ja huonoista puolista on kirjoitettu varmasti kaikki mahdollinen. En usko, että ratkaisu on luopua siitä. Se on monelle – erityisesti nuorille – aivan luonnollinen tapa pitää yhteyttä, kuten lankapuhelin ja myöhemmin tekstiviestit olivat omalle sukupolvelleni.

Mutta ehkä meidän kaikkien tekisi joskus hyvää antaa juuri algoritmille kesäloma.

Se osaa kyllä näyttää minulle lähes kaiken, mistä pidän. Ne eivät kuitenkaan osaa ennustaa, mitä huomaan, kun nostan katseeni ruudusta. Algoritmi ei olisi koskaan näyttänyt minulle sitä käpyä. Eikä kaikkia niitä ajatuksia, tunteita ja havaintoja, jotka syntyvät vasta, kun saa tilaa olla läsnä.

Kirjoittaja on Pohjois-Savon maakuntajohtaja.