Yliö: Metsien maaperän hiilitase puhuttaa – Kuinka päästölaskentaa ohjataan ja valvotaan?

Metsiemme hiilitaselaskelmat ovat herättäneet vilkasta keskustelua, kun metsien on arvioitu muuttuneen kasvihuonekaasujen nielusta niiden lähteeksi. Metsissä suuri päästölähde on ojitettujen suometsien maaperä, jonka turpeen ja kasvikarikkeen hiilivarastomuutosten laskentamenetelmä uudistettiin vuonna 2023. Laskentaan sisällytettiin kuolleen orgaanisen aineen hajotusta kuvaava malli, joka ottaa huomioon puustossa ja ilmastossa tapahtuvat muutokset. Uudistukseen on kohdistunut kritiikkiä, mutta keskustelusta on myös käynyt ilmi, että kasvihuonekaasuinventaarion perusperiaatteet, ohjaus ja valvonta eivät ole laajalti tunnettuja.

Päästöjen ja poistumien arviointi perustuu sitoviin YK:n alaisiin ilmastosopimuksiin ja EU:n lainsäädäntöön. Ne edellyttävät, että kullakin osapuolimaalla on arviointiin ja raportointiin vakiintuneet järjestelyt. Suomessa inventaarion vastuuyksikkönä toimii Tilastokeskus, joka vastaa myös koko inventaarion laadunhallinnasta. Metsien osalta laskennan toteuttaa Luonnonvarakeskus Tilastokeskuksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Luonnonvarakeskuksessa inventaariolaskentaa ohjaa, seuraa ja tukee asiantuntijoista koostuva ohjausryhmä.

Laskentaa ja raportointia säädellään ja valvotaan kansainvälisellä tasolla. Kunkin maan tiedeyhteisö voi osallistua inventaarioiden kehittämiseen tieteellisen tutkimuksen kautta sekä osallistumalla hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) inventaario-ohjeiden valmisteluun tai inventaariotarkastuksiin. Tiedeyhteisöt eivät kuitenkaan kontrolloi kansallisia inventaarioita.

Laskenta ja raportointi perustuvat parhaaseen nykytietämykseen sekä annettuihin rajauksiin ja määritelmiin. Inventaarion ohjeet ja raportointitaulukot sekä IPCC:n menetelmäohjeet on hyväksytty käyttöön YK:n ilmastosopimuksen ja Pariisin sopimuksen osapuolikokouksissa. IPCC on tuottanut perustason oletusmenetelmän sekä siihen soveltuvat parametrit tilanteisiin, joissa kansallisesti tarkennettua menetelmää ei ole kehitetty tai tietopohja ei riitä. IPCC:n ohjeiden mukaan kansallista menetelmäkehitystä tulee kohdentaa merkittävimpiin päästöluokkiin. Myös EU:n lainsäädäntö ja sen noudattamista valvovat inventaariotarkastukset velvoittavat kehittämään maakohtaisia laskentamenetelmiä ja -parametrejä.

Suometsien uudistettu laskenta perustuu Suomessa tehtyyn maantieteellisesti kattavaan maastomittaustutkimukseen. Kaasumittausten osalta tutkimusta johti Helsingin yliopisto, ja myös menetelmäkehitys toteutettiin Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. Vuoteen 2023 asti käytössä ollut menetelmä pohjautui niukkaan tutkimusaineistoon. Inventaarion tarkastuksessa kansainvälinen asiantuntijaryhmä kyseenalaisti aiemman menetelmän tuottaman trendin ja kehotti kehittämään laskentaa orgaanisen aineen hajoamisen osalta. Laajemman tutkimusaineiston hyödyntämistä inventaariossa oli jo alustavasti selvitelty.

Kun laskentamenetelmiä lähdetään uudistamaan, ohjausryhmän ja Tilastokeskuksen asiantuntijat arvioivat kehittämismahdollisuuksia tieteellisen tiedon perusteella. Muutoksia ei tehdä kevyin perustein ja uudistaminen vaatii tarkasti määritellyt vaiheet. Suometsien uusi laskentamenetelmä kävi läpi monivaiheisen arvioinnin.

Alkuvaiheessa menetelmän soveltuvuudesta pyydettiin kirjallinen arvio kansainvälisiltä alan asiantuntijoilta. Tämän jälkeen Luonnonvarakeskus esitteli muutosehdotuksen Tilastokeskuksen asiantuntijoille. Ehdotusta varten tuotettiin laskelmat muutoksen vaikutuksesta päästöarvioihin koko inventaarion aikasarjalle eli vuodesta 1990 alkaen. Muutosehdotuksen todettiin olevan perusteltu ja tarkentavan laskentaa. Se esiteltiin kasvihuonekaasuinventaarion neuvottelukunnalle, ja menetelmä otettiin käyttöön. Seuraavissa EU:n ja YK:n inventaariotarkastuksissa tarkastettiin menetelmämuutosten vaikutukset inventaariotuloksiin ja arvioitiin laskentamenetelmien asianmukaisuus. Menetelmän kuvaus on julkaistu korkeatasoisessa tieteellisessä julkaisusarjassa, jossa vertaisarviointi oli avoin kansainväliselle tiedeyhteisölle.

Uusikaan menetelmä ei ole kehityksen päätepiste, vaan kehitystarvetta arvioidaan jatkuvasti. Kasvihuonekaasuinventaarioon liittyvät vaatimukset ja säännöt voivat tuntua turhauttavilta. Sääntöjen ja kansainvälisten tarkastusten yksi tehtävä on suojata laskentaa poliittiselta tai muulta painostukselta. Vaikka suuret päästöarviot ovat ilmastonmuutoksen torjunnan ja ilmastopolitiikan kannalta epämiellyttäviä, laskentaa tulee jatkossakin kehittää tieteellisesti todennetuin perustein.

Raija Laiho, Tutkimusprofessori (suometsätiede), Luonnonvarakeskus

Sini Niinistö, Yliaktuaari, Tilastokeskus