• Yliö: EU:n maatalousvisio on kotieläintuotannon kunnianpalautus

    Kotieläintuotanto on tärkeää kilpailukykyisen maatalouden, maaseutualueiden elinvoimaisuuden sekä ympäristön ja maaseutumaiseman ylläpitämisen kannalta, kirjoittaa EU-asiantuntija Jussi Savander MTK:sta.
    Biodiversiteettiä ja monimuotoisuutta voidaan edistää laiduntavien eläinten myötä.
    Biodiversiteettiä ja monimuotoisuutta voidaan edistää laiduntavien eläinten myötä.  Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Politiikka
    16.5.202509:00
    Yliö
    Jussi Savander

    Euroopan unionin maatalous- ja elintarvikevisio vahvistaa kotieläintuotannon merkityksen. Visio linjaa, että kotieläintuotanto on ja tulee jatkossakin olemaan olennainen osa EU:n maataloutta, kilpailukykyä ja yhteenkuuluvuutta. Erityisesti pohjoisissa olosuhteissa kotieläintuotanto on merkittävä osa huoltovarmuutta ja ruokaturvaa.

    Kotieläintuotanto on tärkeää kilpailukykyisen maatalouden, maaseutualueiden elinvoimaisuuden sekä ympäristön ja maaseutumaiseman ylläpitämisen kannalta. Sen myötä saadaan laadukkaita, terveellisiä ja ravitsevia elintarvikkeita.

    Maatalous- ja elintarvikevision kotieläintuotannon kunnianpalautus on jatkumoa viime vuonna käydylle strategiselle vuoropuhelulle. Strategisen vuoropuhelun raportissa nostetaan esiin kotieläintuotannon edut ja kehittämiskohteet.

    Raportissa kotieläintuotannon eduiksi tunnistetaan muun muassa biodiversiteettihyödyt ja maaseutualueiden elinvoiman säilyttäminen.

    EU:n kotieläintuotanto työllistää neljä miljoonaa ihmistä, ja sen osuus maatalouden kokonaistuotannon arvosta on noin 40 prosenttia. Suomessa osuus on tätäkin suurempi

    Haasteisiin pyritään löytämään ratkaisuja erityisesti EU:n kotieläintiheillä alueilla.

    Kotieläintuotanto on EU:ssa laskenut viime vuosikymmenen aikana ja tuotantoa on siirtynyt pitkälti Etelä-Amerikan maihin.

    Ala on kohdannut rakenteellisia ja odottamattomiakin haasteita Ukrainan sodan, tulvien ja eläintautien myötä. Yhteiskunnalliset odotukset, heikentynyt tuottavuus ja lainsäädäntö ovat vaikuttaneet tuotannon vähenemiseen.

    Kotieläintuotanto tarjoaa tuotannon lisäksi ratkaisuja kiertotalouden edistämiseen, biodiversiteetin ylläpitämiseen, viljelykierron monipuolistamiseen nurmiviljelyn avulla sekä maaperän viljavuuden säilyttämiseen.

    Strategisen vuoropuhelun raportti kehottaa siirtymään kohti kestävää tuotantoa, jossa Suomi toimii hyvänä esimerkkinä EU:n päätöksentekijöille.

    Suomalainen kotieläintuotanto on EU:ssa huomioitu kestävänä. Eläinten hyvinvointi on korkealla tasolla, tuotanto on sopeutettu peltoalaan, antibioottien käyttö on vähäistä ja tuotanto on vastuullista.

    Komissaari Christophe Hansen vieraili Suomessa huhtikuussa ja on sittemmin kehunut suomalaista kotieläintuotantoa puhuessaan eri tilaisuuksissa.

    Yhteiskunnalliset odotukset, heikentynyt tuottavuus ja lainsäädäntö ovat vaikuttaneet tuotannon vähenemiseen.

    Raportissa tunnistetaan kotieläintuotannon monipuolisuus laadukkaan ravinnon tuottajana. EU:ssa ja myös Suomessa kotieläintuotteiden kysyntä on vahvaa, ja kuluttajat haluavat monipuolista ravintoa.

    Ravitsemussuosituksissa kasvikset ja täysjyväviljatuotteet muodostavat perustan, jota täydennetään monipuolisilla kala-, maito-, kananmuna- ja lihatuotteilla. Kotieläinperäiset tuotteet tarjoavat suomalaiseen ruokavalioon kotimaisen ja kestävän vaihtoehdon.

    Maatalouskomissaari Hansenin laatimassa visiossa nostetaan kotieläintuotannon merkitys esiin. Komissiossa valmistellaan jatkotyönä suuntaviivoja EU:n tulevaisuuden kotieläintuotannolle. Karjatilan kasvattina komissaarilla on hyvät edellytykset edistää eurooppalaista kotieläintuotantoa.

    Kotieläintuotannolle rakennetaan pitkän aikavälin visiota, jossa huomioidaan tuotannon monimuotoisuus, kilpailukyky ja kestävyys koko Euroopassa.

    Yksi lähestymistapa ei sovi koko unionin alueelle, vaan alueelliset eroavaisuudet tunnistetaan. Kotieläintuotantoa on voitava harjoittaa koko Euroopan unionin alueella.

    Vision mukaan komissio selvittää kotieläinalan haasteita aina tuonnin aiheuttamasta globaalista kilpailusta alkaen ja tulee ehdottamaan asianmukaisia välineitä alan kilpailukyvyn parantamiseksi. Vastavuoroisuus nähdään kehittämistoimien lähtökohtana, ja kannustimia tullaan lisäämään.

    Aiempi sääntely on havaittu tehottomaksi, ja jatkossa painotetaan enemmän kannustimia. Tuontituotteilta tullaan edellyttämään eurooppalaisten standardien noudattamista, mistä myös terveys- ja eläinten hyvinvointikomissaari Olivér Varhelyi on puhunut. Komissio selvittää keinoja tuonnin valvonnan tehostamiseen.

    Ilmasto- ja ympäristöjalanjäljen pienentämiseen haetaan keinoja jatkossakin. Suomalaisen tuotannon hiililaskenta toimii malliesimerkkinä päästöjen mittaamisesta ja järjestelmällisestä vähentämisestä.

    Biodiversiteettiä ja monimuotoisuutta voidaan edistää laiduntavien eläinten myötä.

    Vahva eläinterveystilanne parantaa kotieläintuotannon mahdollisuuksia Suomessa.

    Investointeja tarvitaan jatkossakin kilpailukyvyn parantamiseen ja innovaatioiden käyttöönottoon. Nykyaikaiset tuotantoyksiköt huomioivat eläinten hyvinvoinnin, kannattavan yritystoiminnan ja yhteiskunnan odotukset.

    Komission järjestämässä maatalousvision konferenssissa toukokuun alussa painotettiin, että kotieläintuotannon tulee olla kilpailukykyistä, eläinten hyvinvointi ja ympäristö huomioivaa.

    Jussi Savander

    EU-asiantuntija, kotieläintuotanto ja osuustoiminta

    MTK

    Lisää aiheesta
    • Maatalouspolitiikka | EU:n maatalousvisio julki – nyt odotetaan konkretiaa ja käytännön tekoja

      Tilaajalle
    • Hiehoja metsälaitumella. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Yliö: Nykyinen kotieläintuotanto ei mahdu planeetalle – tuotantoeläimet olisi integroitava takaisin osaksi kasvinviljelyn kiertoa

    • Nautoja laitumella. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Lukijalta: Suomalainen kotieläintuotanto mahtuu Suomeen

    • Presidentti Sauli Niinistö esitteli kriisivarautumista koskevaa raporttiaan EU-komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille lokakuussa.

      Politiikka ja talous | EU-komissio nojaa presidentti Niinistön varautumisoppeihin ja on valmis kurittamaan kauppaa ruokaketjussa

    Artikkelin aiheet
    kotieläintuotanto
    EU:n maatalousvisio
    maatalouspolitiikka
    kestävä tuotanto
    eläinten hyvinvointi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa