• Lukijalta: Suomalainen kotieläintuotanto mahtuu Suomeen

    Valkuaiskasvien kasvatus Suomessa on hyvin yksipuolista ja kansallisesta näkökulmasta laadukkaan valkuaisen riittävä tuottaminen nojaa edelleen kotieläintuotantoon, kirjoittavat Tero Lahti ja Asko Miettinen. ”Ei ole mielipideasia, mitä maassamme voidaan parhaiten viljellä.”
    Nautoja laitumella. Kuvituskuva.
    Nautoja laitumella. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Ympäristö
    27.9.202411:11
    Lukijalta
    Tero Lahti & Asko Miettinen

    MT:ssa 23.9 julkaistussa mielipidekirjoituksessa tutkijat Irina Herzon ja Marjaana Toivonen esittivät näkemyksensä kotieläintuotannosta. Kirjoittajat sortuivat puheenvuorossaan kovin usein toistuvaan yleistämisen syntiin.

    Lisää aiheesta
    • Hiehoja metsälaitumella. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Yliö: Nykyinen kotieläintuotanto ei mahdu planeetalle – tuotantoeläimet olisi integroitava takaisin osaksi kasvinviljelyn kiertoa

    Globaali näkökulma on hyvin yleinen tapa käydä tätä keskustelua, mikä hämmästyttää monia. Ilmiö juontaa kenties juuriaan siitä, että kotimaista tutkimusta ei ole tehty riittävästi. Oman ruoantuotantomme erityispiirteitä ei ymmärretä tai haluta käyttää argumenteissa.

    Ruoantuotanto on kuitenkin kansallinen asia. Viljelijät tietävät parhaiten sen, mitä he pelloillaan pystyvät kasvattamaan. Suomalaisen pellon paras potentiaali saadaan irti rehunurmen ja rehuviljan tuotannossa. Meillä on toki alueita, joissa kasvavat hyvin juurekset ja leipäviljat. Valkuaiskasvien kasvatus Suomessa on hyvin yksipuolista ja kansallisesta näkökulmasta laadukkaan valkuaisen riittävä tuottaminen nojaa edelleen kotieläintuotantoon.

    Monet viljaerät on tänäkin vuonna käännytetty teollisuudesta pois liian korkeiden hometoksiiniarvojen vuoksi. Ilman kotieläimiä niiden kohtalo olisi kaatopaikka. Rypsiöljyn puristuksessa syntyvä rypsirouhe ei ole kelvollista ihmisravinnoksi, kun taas märehtijä pystyy sen hyväksikäyttämään mainiosti ja muuntamaan ihmiselle tarpeelliseen muotoon.

    Suomessa planetaariset rajat pysyvät hyvin hallinnassa. Meillä on käyttämätöntä peltopotentiaalia ja runsaat vesivarat, mikä on kotieläintuotannon kannalta optimaalista. Vesivarat ovat monin verroin paremmat kuin globaalissa etelässä. Suomen paras keino vaikuttaa globaalisti ilmastonmuutokseen on kehittää puhtaan energian tuotantoa ja hiilen poistotekniikoita, joilla voidaan vähentää Aasian ja Latinalaisen Amerikan valtavia päästöjä.

    On aloitettava vuoropuhelu, jossa myös viljelijä on osallisena. Ei ole mielipideasia, mitä maassamme voidaan parhaiten viljellä. Kasvukautemme on noin neljän kuukauden mittainen. Kotieläintuotannolla voimme jatkaa kasvikauttamme myös talven yli.

    Nykyinen kotieläintuotantomme mahtuu Suomeen. Pystymme ruokkimaan kansamme, pitämään maaseudun asuttuna ja työllistämään 300 000 ihmistä. Tämän lisäksi meillä on potentiaalia ruokkia ihmisiä sielläkin, jotka eivät ole samalla tavalla siunattuja ilmastonsa suhteen.

    Tero Lahti

    puheenjohtaja, MTK:n lihavaliokunta

    Asko Miettinen

    puheenjohtaja, MTK:n maitovaliokunta

    Lisää aiheesta
    • Luken selvityksen mukaan härkäpavun, rypsin ja rapsin sekä herneen viljelyala voitaisiin kolminkertaistaa nykyisestä 100 000 hehtaarista. Myös viljat ovat tärkeä kasviproteiinin lähde.

      Kasvintuotanto | Suomi pystyisi korvaamaan tuontivalkuaisen omilla kasveillaan – ”Elintarviketeollisuus avainasemassa”

    • Broilerintuotannosta Seinäjoella puhuneen saksalaisen Graig Chibandan mukaan muun muassa lintuinfluenssa on vakavan haaste siipikarjanlihan tuotannolle maailmanlaajuisesti.

      Maatalous | Suomalainen ruoka kestää kansainvälisessä vertailussa

    • Yhä useampi navetta jää tyhjilleen.

      Lihantuotanto | ”Kun navetan valot sammuvat viimeisen kerran, ne eivät enää syty kovinkaan herkästi uudelleen” – savolaistuottajilla iso huoli tuotannon jatkosta

    • Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan yli puolet kasvupotentiaalista lepää uudenlaisten kasviproteiinien

      Ruoka | Suomalaisen ruoan läpimurto nojaa kasvisruokaan ja solumaatalouteen, jonka kasvun tielle on asettunut moni EU:n lihavaltio

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä