• ”Kun navetan valot sammuvat viimeisen kerran, ne eivät enää syty kovinkaan herkästi uudelleen” – savolaistuottajilla iso huoli tuotannon jatkosta

    Viime vuonna suomalaisten syömästä naudasta vain 85 prosenttia pystyttiin tuottamaan Suomessa ja loppu tuotiin ulkomailta.
    Yhä useampi navetta jää tyhjilleen.
    Yhä useampi navetta jää tyhjilleen. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Lihantuotanto
    27.7.202410:00
    Satu Lehtonen

    Kotieläintalouden kannattavuuskriisi, huono imago julkisuudessa ja työn sitovuus eivät vedä nuoria tai alanvaihtajia alalle.

    ”Jotain pitäisi tehdä, ennen kuin on liian myöhäistä. Kun tilan navetan valot sammuvat viimeisen kerran, ne eivät enää syty kovinkaan herkästi uudelleen.”

    Näin toteaa Savon lihanautakerho kannanotossaan, josta kuultaa iso huoli suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuudesta.

    Maatiloille ei enää löydy riittävästi uusia jatkajia, kerho toteaa. ”Pääomia pitäisi löytyä valtavia määriä, jotta voisi nykyaikaisen kotieläintilan rakentaa tyhjästä tai kunnostaa vanhat huonot rakennukset. Lainan saaminen maatalouteen on muuttunut entistä hankalammaksi, kun maaseudun uusillekaan rakennuksille ei voida laskea pankkimaailmassa kunnollista vakuusarvoa.”

    Tilakoot ovat kasvaneet, ja se on viime vuosina turvannut maito- ja lihamäärien pysymisen suunnilleen ennallaan. Nyt ennusteet kuitenkin näyttävät, ettei tilakokojen kasvukaan enää riitä turvaamaan esimerkiksi naudanlihan tuotantomäärien säilymistä.

    Esimerkiksi viime vuonna suomalaisten syömästä naudasta vain 85 prosenttia pystyttiin tuottamaan Suomessa ja loppu tuotiin ulkomailta.

    ”Nykyisellään liian suuri siivu maataloustuista valuu esimerkiksi ympäristötoimenpiteisiin ja luonnonheinikoille.”

    Suomalaiset joutuvat kilpailemaan samoilla markkinoilla ulkomaisten eläintilojen kanssa, mutta eri pelisäännöillä. Suomessa nautoja ei saisi edes kasvattaa niillä säännöillä, joita Etelä-Amerikassa noudatetaan, lihanautakerho toteaa esimerkkinä.

    ”Olisi vähintäänkin kohtuullista, että maamme elintarvikemarkkinoille tuotaisiin vain samoilla tuotantokriteereillä tuotettuja tuotteita.”

    Kerho kaipaa maataloustukien täyttä remonttia, jotta tuet kohdistuisivat sinne, minne niiden kuuluisi kohdistua.

    ”Tukien ja avustusten tarkoituksena on turvata kotimaisten elintarvikkeiden tuotanto, kohtuulliset kuluttajahinnat, tuotannon säilyminen koko maassa ja maaseudun elinvoimaisuus”, kiteytetään maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilla.

    ”Nykyisellään liian suuri siivu maataloustuista valuu esimerkiksi ympäristötoimenpiteisiin ja luonnonheinikoille, jotka eivät täytä suoranaisesti maataloustukien alkuperäistä tarkoitusta.”

    ”Lihataloilta tullut kylmää vettä naudanlihantuottajien niskaan, kun tuottajahintoja on laskettu tuntuvasti.”

    Markkinoilta olisi löydyttävä lisää rahaa alkutuotantoon. ”Hetken aikaa sitä näyttikin löytyvän, mutta 2024 vuoden aikana on esimerkiksi lihataloilta tullut kylmää vettä naudanlihantuottajien niskaan, kun tuottajahintoja on laskettu tuntuvasti”, kannanotossa muistutetaan.

    Lihanautakerhon yksi konkreettinen ehdotus on julkisten ruokahankintojen kohdentaminen kotimaisiin elintarvikkeisiin. ”Nyt tarvitaan tekoja, jotka alkavat näkyä positiivisena tuloksena ja ilmapiirinä suomalaisilla aktiivitiloilla.”

    Lisää aiheesta
    • Investointiaikomukset eivät riitä kattamaan tuotantonsa lopettavien tilojen naudanlihamäärää.

      Maatalousyrittäjät | Naudanlihaa tuottavien yrittäjien arviot tilansa kannattavuudesta synkentyneet: viime vuoden parannus pyyhkiytyi pois

      Tilaajalle
    • Noora ja Mikko Salmu aloittivat yhteisen tilanpidon täysin tyhjästä. Puskien keskellä löytyneestä navetasta on jalostunut kahden vuoden aikana 150-paikkainen vasikkakasvattamo. Kuvassa myös perheen nelivuotias Topias-poika.

      Maatalousyrittäjät | Noora ja Mikko Salmu ostivat kahdeksan vuotta tyhjillään olleen parsinavetan: ”Paikka tuntui heti omalta”

      Tilaajalle
    • Metsäkatoasetus kieltää lihakarjan laiduntamisen alueella, jolta on kaadettu metsää laitumen tieltä.

      Metsäpolitiikka | Metsäkatoasetuksen tulkintaan liittyy paljon epävarmuuksia – toimijat eivät vieläkään pysty varautumaan tuleviin velvoitteisiin

    • Amerikkalaistilojen keskikoko on yli kolminkertainen suomalaisiin verrattuna. Tilastoa vääristävät sadattuhannet pienen harrastetilat. Idaholainen Kressien tila on kooltaan runsaat 3 000 hehtaaria.

      Maatalous | Yhdysvalloissa jättitilat takaavat valtavan tuotannon, eivät viljelijöiden hyvää toimeentuloa

      Tilaajalle
    • Maitotiloilla lopettajia on suhteessa vähemmän kuin naudanliha- ja sikatiloilla.

      Maatalousyrittäjät | MT-kysely: Ikä ja heikko kannattavuus ovat yleisimmät syyt lopettaa tilanpito

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys