Maatalousalan vetovoimaisuus nousee ykkösasiaksi EU:n komission viime viikolla julkaisemassa maatalous- ja ruokavisiossa, joka luo suuntaa vuoden 2027 jälkeiselle maatalouspolitiikalle. Painopisteitä on neljä, ja visiossa katse on vuodessa 2040.
Toimia tarvitaan kuitenkin jo nyt. Maatalousalan on tarjottava tulevaisuuden näkymää ja toimeentuloa nuorten saamiseksi alalle.
Kilpailukyvyn parantaminen on toinen komission painopiste. Ruuantuotannon merkitys ja elintarvikeomavaraisuuden vahvistaminen muuttuneessa taloudellisessa ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa korostuu visiossa odotetusti.
Ruokaturvan ja omavaraisuuden asettaminen etusijalle monin eri tavoin nähdään entistä tärkeämmäksi. Ruuantuotannon uudistamishalu, kilpailukyky ja tarvittavien investointien toteutus todetaan kuitenkin hautautuneen suurelta osin itseaiheutetun liiallisen sääntelyn ja hallinnollisen taakan alle.
Maa- ja elintarviketalous on unionin kannalta strateginen sektori, ja komissio korostaa, että Euroopan elintarviketurvasta ja -suvereniteetista ei neuvotella. Ruoka on keskeinen osa taloudellista kilpailukykyämme.
Merkille pantavaa ja jopa tuoreelta tuntuvaa näkemystä komission visiopaperissa on kotieläintuotannon tunnistaminen olennaiseksi osaksi EU:n maataloutta, kilpailukykyä ja yhteenkuuluvuutta.
Samalla painotetaan, että korkeat EU-standardit vaativat EU:n kotieläintuottajilta maailman johtajuutta, mutta ne eivät saa vastakaikua maailmanlaajuisesti, koska kotieläintuotannon kilpailua käydään tuotantostandardeiltaan hyvin erilaisilla pelikentillä.
EU on maailman suurin maatalouselintarvikkeiden viejä, ja siitä asemasta tulisi pystyä pitämään kiinni.
Kolmanneksi visio painottaa maapallon kantokyvyn puitteissa toimivaa kestävää ruuantuotantoa. EU:n maatalouden on perustuttava paikallisiin, alueellisiin ja kansallisiin tarpeisiin räätälöityihin politiikkoihin, jotka tekevät paikallisesta tuotannosta tulevaisuuden ilmasto-olosuhteisiin sopivaa tuotantoa.
Kestävän ruuan tuotannon ja kilpailukyvyn tulisi toimia käsi kädessä. Kestävän tuotannon kilpailukyvyn parantamiseksi politiikan tulisi kohdistua tuotannon lisäksi myös kulutukseen.
Neljäntenä painopisteenä komissio tavoittelee maatalous- ja elintarvikesektoria, jossa arvostetaan ruokaa ja maaseudulla on elämisen ja työskentelyn edellytykset.
Ruuan arvostamisen keinoina komissio tarjoaa ruuan alkuperän tuntemista, kausituotteiden käyttämistä ja perinteiden hyödyntämistä. Ne luovat pohjaa myös kestävälle kulutukselle.
Maatalouspolitiikka ei kulutukseen voi juurikaan vaikuttaa, vaan siihen tarvitaan mukaan muita politiikan keinoja.
Visiopaperi luo kauniin kuvan tulevaisuuden maaseudusta ja maataloudesta. Konkreettisia toimia ja käytännön tekoja odotetaan.
Mitä ovat EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) muutospaineet ja mihin maatalouspolitiikalla ylipäätään voidaan vastata? Näitä pohditaan lisää PTT:n, Luken ja Reinu econin tällä viikolla julkaistavassa keskustelualoitteiden koosteessa.