Mitä haluamme tulevaisuudelta? Vaikeistakin asioista puhumisen pitäisi olla vähintäänkin rakentavaa

Olen pohtinut viimeisten viikkojen ajan eri medioissa käytävää keskustelua. Suurimmat kotimaan aiheet ovat olleet hallituksen kipuiluista ja entisen elinkeinoministerin Vilhelm Junnilan (ps.) erosta virinnyttä keskustelua ja uutisointia.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi Helsingin Sanomissa 3.7. olevansa huolissaan Suomessa vallitsemasta vastakkainasettelusta ja keskusteluilmapiiristä.

Keskustelukulttuuri ei ole ollut mairittelevaa. Esiin ovat nousseet niin äärimmäinen vastakkainasettelu kuin toimittajan maalittaminenkin.

Toimittajan maalittaminen on väärin. Tällä tavoin toimimalla luomme hyvin kovaa ja negatiivista kuvaa aktiivisesta vaikuttamis- ja keskusteluympäristöstämme.

Useat tahot ottivat maalittamisasiaan kantaa ja tuomisivat sen jyrkästi. Näin teki muun muassa Journalistiliitto. Maalittaminen on erittäin tuomittavaa ja se rapauttaa vapaan ja riippumattoman median toimintaa.

Suurta roolia ja vastuuta kantavat kansanedustajat. Kansanedustajat ovat päättävissä asemissa. Lisäksi heidän viitoittamansa somekeskustelun tyyli tarttuu muihin sosiaalisen median käyttäjään.

Maalittamisen ja toisten leimaamisen vaikutukset voivat kantautua kauemmaskin. Kyseisillä toiminnoilla on vaikutusta myös tavallisiin kansalaisiin, joilla on hyviä mielipiteitä.

Kaikki ihmiset eivät halua, jaksa tai uskalla käydä nykyisen laista keskustelua, siitäkin huolimatta, että heillä olisi siihen kosolti annettavaa.

Kaikenlainen mollaaminen, leimaaminen sekä henkilökohtaisuuksiin menevät kommentit eivät edesauta kenenkään tavoitteita.

Keskusteluista pitää antaa palautetta ja kritiikkiä. Toimittajien pitää kuitenkin saada palautetta työstään, ei esimerkiksi ulkonäöstään tai iästään.

Nuorena mietin sitä, maillaisen kuvan annamme vallitsevalla keskustelukäyttäytymisellämme nykyisille ja tuleville nuorille, meidän yhteiselle tulevaisuudellemme.

En näe, että nuorten kiinnostus esimerkiksi politiikkaa tai media-alaa kohtaan kasvaa, päinvastoin.

Muuttamalla ja parantamalla keskusteluilmapiiriämme saisimme useammat ihmiset kiinnostumaan aktiivisesta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Hyviäkin esimerkkejä löytyy. Viime helmikuussa Maaseutunuoret järjestivät kevätparlamenttinsa yhteydessä Maaseudun aarteenetsintä-paneelikeskustelun. Paneeliin osallistui edustaja jokaisesta poliittisesta nuorisöjärjestöstä.

Paikallaolleena voin todeta tapahtuman olleen onnistunut esimerkki siitä kuinka kehittävää keskustelua käydään. Osan panelistien kanssa keskustelu jatkui illalla ruokailun yhteydessä. Emme antaneet mielipide- ja arvoerojen myrkyttää keskusteluilmapiiriä.

Eikö vaikeistakin asioista puhumisen pitäsi olla positiivissävytteistä, vähintäänkin rakentavaa. Itse näen keskustelun aina mahdollisuutena, mahdollisuutena kehitykselle.

Tällä ja muulla ryhmittelevällä sosiaalisen median keskustelutyylillä annamme itsestämme heikon kuvan.

Teemme myös itsestämme heikkoja. Suomi on asukasluvultaan verraten pieni maa. Vain yhdessä pärjäämme, vain yhdessä voimme kehittyä ja luoda kasvua.

Maamme keskustelukulttuuriin ottivat kantaa myös Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen sekä Sitran demokratia- ja osallisuusteeman johtaja Veera Heinonen Ylen uutisessa 9.7.

Huhtinen tunnistaa some-keskustelujen uhkaavan osittain Suomen yhteiskuntarauhaa.

Huhtinen näkee sosiaalisen median lisäävän vastakkainasettelua ja levittävän väärää tietoa. Ylilyöntejä tulee helposti, kun tunteet kuohahtavat. Monelle some aiheuttaa ahdistusta ja informaatioähkyä.

Me jokainen voimme itse omilla valinnoillamme päättää millaista keskustelua haluamme tulevaisuudelta.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.