• Lukijalta: Ravintoloiden sääntelyn ja valvonnan pitäisi olla nykyistä selkeämpää, ennakoitavampaa ja aidosti riskiperusteista

    Elintarvikelainsäädännön nojalla valvottavien asioiden suuri määrä on tehnyt Oiva-tarkastuksista aiempaa raskaampia ja työläämpiä sekä viranomaisille että yrityksille, kirjoittaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut Maran elintarvikeasiantuntija Ulla-Maija Kostiainen.
    Ruoka valmistuu. Kuvituskuva.
    Ruoka valmistuu. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Mielipide|Politiikka
    13.8.202616:30
    Lukijalta
    Ulla-Maija Kostiainen

    Ravintoloihin kohdistuvat Oiva-tarkastukset ovat laajentuneet merkittävästi viime vuosikymmenen aikana. Elintarvikelainsäädännön lisäksi ravintoloiden on hallittava muun muassa alkoholiin, tupakointiin ja työturvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä.

    Samalla uutta sääntelyä tulee jatkuvasti lisää. Esimerkiksi EU:n pakkausasetus kasvattaa ravintoloiden velvoitteita entisestään.

    Sääntelyn lisääntyessä on välttämätöntä tarkastella kokonaisuutta kriittisesti ja keventää velvoitteita, jotta yritysten resurssit voidaan kohdentaa ennen kaikkea elintarviketurvallisuuden varmistamiseen.

    Elintarvikelainsäädännön nojalla valvottavien asioiden suuri määrä on tehnyt Oiva-tarkastuksista aiempaa raskaampia ja työläämpiä sekä viranomaisille että yrityksille. Kaikkia asioita ei ehditä käydä läpi yhdellä tarkastuksella. Tällöin valvonta kohdistuu käytännössä niihin kohtiin, joissa havaitaan puutteita, eikä yksityiskohtaisempiin vaatimuksiin ehditä puuttua.

    Valtakunnallisesta tarkastusohjeistuksesta huolimatta tulkintaerot ovat väistämättömiä, sillä tarkastajien osaaminen painottuu eri osa-alueisiin.

    Ravintola-ala on viime vuosina ollut taloudellisesti ahtaalla. Yritysten resurssit kuluvat pitkälti perustoiminnan pyörittämiseen, ja investointeja joudutaan harkitsemaan huolellisesti. Myös uusi sääntely sitoo aikaa ja rahaa, minkä vuoksi sen ennakoitavuus on keskeistä. Yritysten näkökulmasta ohjeistus tulee kuitenkin usein myöhässä tai kiireessä.

    Ruokaviraston tuore raportti osoittaa, että elintarviketurvallisuus on Suomessa hyvällä tasolla. Yli 84 prosenttia valvontakohteista sai Oiva-tarkastuksesta parhaan tai toiseksi parhaan arvosanan. Kun velvoitteita kuitenkin jatkuvasti lisätään, vaarana on, että ne alkavat viedä huomiota pois keskeisestä tavoitteesta eli ruoan turvallisuudesta.

    Siksi sääntelyn ja valvonnan tulisi olla nykyistä selkeämpää, ennakoitavampaa ja aidosti riskiperusteista. Painopisteen tulisi olla vahvemmin sääntelyn keventämisessä kuin sen lisäämisessä, jotta sekä viranomaiset että yritykset voisivat keskittyä ydintehtäviinsä.

    Kun valvonta kohdistuu elintarviketurvallisuuden kannalta keskeisiin riskeihin, ravintolat voivat keskittyä perustehtäväänsä eli hyvän ruoan ja palvelun tarjoamiseen.

    Ulla-Maija Kostiainen

    elintarvikeasiantuntija

    Matkailu- ja Ravintolapalvelut Mara

    Lisää aiheesta
    • Palvelupäällikkö Aliina Vinkka lataa laseja lounasvieraiden käyttöön Alvariinissa.

      Ruoka | Karu ennuste: ”Perheomisteiset hotellit ja perinteiset ravintolat katoavat pienistä kunnista 20 vuoden sisällä” ‒ tässä syy

      Tilaajalle
    • Pohjois-Suomi vetää hyvin ulkomaisia turisteja erityisesti hiihtokeskuksillaan ja eksotiikallaan, mutta pitkä talvi ja aikainen pääsiäinen pitivät tänä keväänä eteläsuomalaiset kotiseuduillaan Lappiin lähdön sijaan. Kuvituskuva.

      Politiikka ja talous | Kotimaan matkailu sakkaa ja yritykset pulassa – ”Ongelmat voivat ohjata käyttämään ulkomaisia raaka-aineita”

      Tilaajalle
    • Tarkastetuista kohteista 85 prosenttia sai hyvät arviot.

      Ruoka | Elintarviketurvallisuus säilyi hyvänä – silti ruokamyrkytysepidemiat lisääntyivät

    • Kotimaista kuhaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Kalastamiseen ja ravintolatoimintaan liittyvää sääntelyä on purettava

    • Muihin toimialoihin verrattuna ravintolatarkastusten euromääräiset tulokset ovat yleisesti suhteellisen pieniä, mutta harmaata taloutta on alalla paljon. Kuvituskuva.

      Talous | Verohallinnon valvonta paljasti: Pitserioista ja kebab-ravintoloista löytyi 5 miljoonaa maksamattomia veroja

    Artikkelin aiheet
    ravintola-ala
    elintarviketurvallisuus
    Oiva-tarkastus
    sääntely
    valvonta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa