• Lukijalta: Suomalaisyrityksillä ei näytä olevan eväitä kukoistaa

    Menestystä keränneiden yritysten myynti ulkomaille, johtajien palkitsemisjärjestelmät ja osaamisen katoaminen ovat Suomelle iso ongelma, kirjoittaa Matti Hirvonen.
    Suurimmat tulot saa myymällä menestyvän yrityksen ulkomaille, kirjoittaja toteaa.
    Suurimmat tulot saa myymällä menestyvän yrityksen ulkomaille, kirjoittaja toteaa.  Kuva: darkojow
    Mielipide|Talous
    3.12.202522:00
    Lukijalta
    Matti Hirvonen

    Vuosi toisensa perään verottajan julkaisemat tiedot paljastavat saman asian: suurimmat tulojen saajat miltei jokaisessa maakunnassa ovat henkilöitä, jotka ovat myyneet nousukiitoon lähteneen yrityksensä ja näin kertaluontoisesti tienanneet kymmeniäkin miljoonia.

    Voimme toki onnitella heitä, jotka omalla työllään ovat omilla ansioillaan pystyneet rikastumaan. Saahan yhteiskuntakin kertaluontoisesti jonkun potin.

    Herää kuitenkin kysymys, miksi menestystarinasta niin helposti luovutaan eikä jatketa laajentumista vaikkapa maamme rajojen ulkopuolelle. Tai miksi ei edes jatketa toimintaa seuraavalle sukupolvelle?

    Monesti ostajat vievät mennessään osaamisen ja samalla verotulot ja työpaikat. Toisinaan ne palaavat hankkimallaan osaamisella vielä rahastamaankin kansaamme. Useissa tapauksissa on myös saatu todeta, ettei yrityksen uudella omistajalla olekaan taitoa, jolla se ostostaan kehittäisi ja firma menee jopa konkurssiin.

    Tuleeko menestyvien yritysten luojilla nykyään helposti kylläisyyden tunne ja halu siirtyä nauttimaan miljonäärielämästä vai onko taustalla muita syitä? Olemmeko kukaties huonoja markkinoimaan osaamistamme? Pitäisikö katsoa, kuinka ruotsalaiset asian hoitavat?

    Yrityselämämme syöpäkasvaimena on älyttömiin summiin nousseet johtajien palkitsemisjärjestelmät. Huonostakin työstä tienataan usein vuositasolla miljoonia. Jos lopputili tulee, kultainen kädenpuristus takaa huolettoman loppuelämän.

    Miksi suuryrityksien hallitukset suostuvat jatkamaan tuollaista johdon hemmottelujärjestelmää?

    Yksityisen puolen johtajien palkitsemiset ovat johtaneet ylilyönteihin myös julkisella puolella. Yleisradion johtajillekin vaaditaan taas suuret palkkiorahat, vaikka työntekijöitä on juuri karsittu kovalla kädellä. TV- ja radio-ohjelmien laatu ei johtajia ylipalkitsemalla parane. Väitän, ettei myöskään Yleisradion työilmapiiri.

    Suuripalkkainen yritysjohtaja ansaitsee tietysti myös suuren eläkkeen. Moni johtaja onkin verotussyistä muuttanut etelän lämpöön nauttimaan eduistaan.

    Matti Hirvonen

    eläkeläinen

    Lisää aiheesta
    • Suomalaisviljelijät ovat tottuneet tukivalvontaan EU-jäsenyysvuosina. EU suoltaa kuitenkin jatkuvasti uutta sääntelyä, jota varten tarvitaan yhä enemmän hallintoa ja valvontaa, kirjoittaa Jukka Tuori. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Vihervasemmiston hellimä sääntelyviidakko puristaa yritykset ja maatilat hengiltä

    • Pääministeri Petteri Orpon odotukset talouskasvun kiihtymisestä saattavat vihdoin toteutua. Menestystä ei riitä kuitenkaan kaikille.

      Politiikka | Vaurastumiseen johtava vaunu on jo liikkeellä, mutta siihen pääsee vain osa meistä

    • Yli viisikymppisten kohtelu työelämässä puhuttaa laajasti. Ikäsyrjintä on monissa firmoissa arkipäivää ja liian monen toimitusjohtajan mielestä yli viisikymppisten paikka on kortistossa tai kiikkustuolissa.

      Työmarkkinat | Bisnesnerot ovat Suomessa harvassa, mutta aina voi lohduttautua vaikkapa halveksumalla viisikymppisiä

    • Nokian rapistuessa takaa tuli esille paljon haavoittuvampi maa – elintaso, jonka ylläpitämiseen ei oikeasti ole varaa, Riikka Purra analysoi.

      Politiikka ja talous | Riikka Purra: Suomalaisten työviikko on erityisen lyhyt

    Artikkelin aiheet
    yrityskaupat
    Yrittäjyys
    Verotus
    Varallisuus
    Pääomatulot
    Talousvaikeudet
    Miljonäärit ja miljardöörit
    Talouspolitiikka
    Suurituloiset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa