• Lukijalta: Suomea uhkaa ammatillisen osaamisen vaje, jota ei voi paikata tekoälyllä

    Vihreä siirtymä ja teknologinen muutos vaativat osaajia, kuten asentajia ja huoltajia, kirjoittavat Teknisen Kaupan Liitto ry:n johtavat asiantuntijat Juha Ala-Hiiro ja Lauri Leskinen. ”Miksi emme siis tekisi yhteiskuntana päätöksiä, jotka lisäävät ammatillisen koulutuksen arvostusta?”
    Asentaja työssään. Kuvituskuva.
    Asentaja työssään. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Mielipide|Talous
    24.11.202422:00
    Lukijalta
    Juha Ala-Hiiro & Lauri Leskinen

    Tekninen kauppa on Suomessa keskeisessä asemassa teollisuuden ja rakentamisen tarpeiden täyttämisessä. Ala toimittaa tuotteita, kuten raaka-aineita, osia, koneita ja järjestelmiä, sekä palveluja, jotka tukevat ilmastonmuutoksen hidastamista – esimerkiksi työkoneiden ja liikenteen sähköistämistä ja uusiutuvan energian rakentamista.

    Osaamistarvekartoitus osoittaa, että 68 prosenttia yrityksistä tarvitsee tulevaisuudessa erityisesti ammatillisen perustutkinnon suorittaneita palveluhenkisiä osaajia. Näiden ammattilaisten, kuten asentajien, teknisten myyjien ja mekaanikkojen, löytäminen on kuitenkin vaikeaa. Nämä tehtävät ovat luonteeltaan fyysisiä, eikä niitä voi korvata tekoälyllä.

    Vihreä siirtymä ja teknologinen muutos vaativat osaajia. Uudet teknologiat edellyttävät asentajia ja huoltajia, ja myös olemassa olevia laitteita on edelleen korjattava ja ylläpidettävä – tämä on kestävää ja välttämätöntä työtä.

    Ammatillisen osaamisen edistämiseksi tarvitaan toimenpiteitä kaikilta osapuolilta: nuorilta, yrityksiltä, oppilaitoksilta ja yhteiskunnalta. Kaikki nuoret eivät halua opiskella teoriaa vuosia, vaan oppia käytännön taitoja ja siirtyä nopeasti työelämään.

    Miksi emme siis tekisi yhteiskuntana päätöksiä, jotka lisäävät ammatillisen koulutuksen arvostusta? Tämä saisi yhä useamman hakeutumaan tekniseen ammatilliseen koulutukseen, mikä on elintärkeää elinkeinoelämälle ja yhteiskunnalle.

    Oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä on syvennettävä, jotta osaamista voidaan kehittää sekä koulutuksessa että työelämässä. Lisäksi oppisopimusjärjestelmää on laajennettava, ja ammatillisen koulutuksen "fast-track"-ratkaisu voisi tuoda nopeasti työelämään maahanmuuttajia, alanvaihtajia ja koulupudokkaita.

    Työn vastaanottaminen on tehtävä aina kannattavammaksi kuin tukien varassa eläminen, jotta mahdollisimman moni pääsee osallistumaan yhteiskunnan rakentamiseen. Samalla Suomen on parannettava kilpailukykyään kansainvälisten osaajien houkuttelemiseksi ja kotouttamisprosesseja nopeutettava.

    Valtion tulisi myös helpottaa työllistämistä vähentämällä sivukuluja ja alentamalla verotusta. Näillä toimenpiteillä voimme nostaa työllisyysastetta, vähentää nuorten syrjäytymistä ja kasvattaa verotuloja, mikä auttaa paikkaamaan kestävyysvajetta ja tukemaan hyvinvointivaltiota.

    Ratkaisut ovat olemassa – nyt tarvitaan päättäväisyyttä niiden toteuttamiseksi.

    Juha Ala-Hiiro

    johtava asiantuntija

    Lauri Leskinen

    johtava asiantuntija

    Teknisen Kaupan Liitto ry

    Lisää aiheesta
    • Talonrakennusopiskelijat rakentamassa oppilastyönä omakotitaloa. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Alanvaihtoa pitäisi tukea, ei hankaloittaa: Koulumatkatuen leikkaus on isku paitsi maaseudulle ja ammatinvaihtajille myös työvoimapulasta kärsiville aloille

    • Metsäteollisuus korostaa alueellisten osaamiskeskusten merkitystä suurten asutuskeskusten ulkopuolella sijaitsevien tehtaiden vetovoimalle.

      Koulutus | Osaamisvaje vaarantaa viennin – teollisuuden huippuosaajista pulaa

    • Suuri enemmistö yrityksistä korjaisi tilannetta tiivistämällä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä ja kehittämällä koulutuksen sisältöjä. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON.

      Yhteiskunta | Monet yritykset tyytymättömiä ammattikoulutettujen osaamiseen

    • Politiikka ja talous | Suomen on syytä pohtia, miksi jäämme usein muista EU-maista jälkeen kilpailussa työperäisestä maahanmuutosta

    • Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan mukaan koulutusjärjestelmän pitäisi itsessään olla joustavampi.

      Koulutus | HS: Tiede- ja kulttuuriministeri Multala sanoo alanvaihtoa vaikeuttavien leikkausten lisäävän työllisyyttä

    Artikkelin aiheet
    ammatillinen koulutus
    vihreä siirtymä
    teknologinen muutos
    osaajapula
    työllisyys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja