• Alanvaihtoa pitäisi tukea, ei hankaloittaa: Koulumatkatuen leikkaus on isku paitsi maaseudulle ja ammatinvaihtajille myös työvoimapulasta kärsiville aloille

    Koulumatkatuen poistaminen yli 20-vuotiailta ja alanvaihtajilta vaikuttaa erityisesti pienituloisiin ja maaseudulla asuviin, joille ainoiksi vaihtoehdoksi saattaa jäädä opintoaikeista luopuminen tai jo aloitettujen opintojen keskeyttäminen tai vaihtoehtoisesti muutto maaseudulta kaupunkiin.
    Talonrakennusopiskelijat rakentamassa oppilastyönä omakotitaloa. Kuvituskuva.
    Talonrakennusopiskelijat rakentamassa oppilastyönä omakotitaloa. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Pääkirjoitus|Yhteiskunta
    8.11.202405:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Tekniikan kehitys on siirtänyt lukuisia yleisiäkin ammatteja ja kokonaisia ammattikuntia historiaan, eikä muutos ole lähivuosina ja -vuosikymmeninä hidastumassa, päinvastoin. Tekoälyn myötä moni turvatuksikin oletettu työpaikka saattaa olla vaarassa pikemmin kuin arvataankaan. Toisaalta samaan aikaan vihreän siirtymän toivotaan synnyttävän uusia työtehtäviä menetettävien tilalle.

    Tapahtuu alanvaihto sitten vapaaehtoisesti tai pakon edessä, moni tarvitsee uutta työtä saadakseen joko kokonaan uuden tutkinnon tai vähintään lisäkoulutusta. Vaikka elinikäisestä oppimisesta ja koulutuksen merkityksestä hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarina on puhuttu vuosikymmeniä, Petteri Orpon (kok.) hallitus on osana sopeutustoimiaan kohdistanut leikkauksia juuri niihin keinoihin ja työkaluihin, joiden avulla ihmiset kykenevät sopeuttamaan omaa osaamistaan yhteiskunnan ja työelämän muuttuviin tarpeisiin.

    Kokoomuksen ydinkannattajajoukkoa uudistus ei juuri koske, mutta perussuomalaisten ja RKP:n äänestäjiä sitäkin enemmän.

    Eniten esillä on ollut aikuiskoulutustuen lakkauttaminen. Sen ohella leikkauksen kohteeksi on joutumassa koulumatkatuki. Hallitus aikoo rajata ensi syksystä lähtien oikeutta koulumatkatukeen vain sellaisille opiskelijoille, jotka ovat suorittamassa oppivelvollisuuslain mukaista toisen asteen maksutonta koulutusta eli lukiota tai ammatillista tutkintoa. Oikeuden koulumatkatukeen menettävät kaikki yli 20-vuotiaat sekä aiemmin jonkin toisen asteen tutkinnon suorittaneet. Rajaus pudottaisi koulumatkatuen ulkopuolelle noin 12 000 toisen asteen tutkinnon suorittajaa, joista ylivoimainen enemmistö on suorittamassa ammatillista tutkintoa. (MT 6.11.)

    Lisää aiheesta
    • Koulumatkatuki aiotaan rajata maksuttomaan koulutukseen oikeutetuille. Tuen menettävät opiskelijat, jotka asuvat kaukana opiskelupaikkakunnasta, ovat täysin oman auton varassa ja joilla ei ole mahdollisuuksia käyttää joukkoliikennettä, lakiesityksessä todetaan.

      Politiikka | Hallitus aikoo leikata koulumatkatuen 12 000 opiskelijalta – suurin vaikutus omalla autolla kulkeviin

    Koulumatkatuen tavoitteena on nimenomaan turvata kansalaisten yhdenvertaisuutta. Sen poistaminen vaikuttaa erityisesti pienituloisiin ja maaseudulla asuviin, joille ainoiksi vaihtoehdoksi saattaa jäädä opintoaikeista luopuminen tai jo aloitettujen opintojen keskeyttäminen tai vaihtoehtoisesti muutto maaseudulta kaupunkiin.

    Kokoomuksen ydinkannattajajoukkoa uudistus ei juuri koske, mutta hallituksessa istuvien perussuomalaisten ja RKP:n äänestäjiin se osuu sitäkin enemmän. Perussuomalaisten äänestäjäkunnan merkittävä ydin on ammatillisen koulutuksen suorittaneissa ja maaseudulla asuvissa. RKP:n äänestäjiin uudistus taas iskee sitä kautta, että haluamansa alan ruotsinkielistä koulutusta saadakseen opiskelija voi joutua matkustamaan pitkienkin etäisyyksien päähän.

    Koulumatkatuen poistaminen on jälleen yksi esimerkki hallituksen lyhytnäköisestä ja kiireessä kyhätystä leikkauspolitiikasta. Koko kansan hyvinvointia ei rakenneta leikkaamalla heikoimmilta, olkoonkin kyse sitten ihmisistä, alueista tai toimialoista. Sillä rakennetaan vain yhteiskunnan kahtiajakoa.

    Lisää aiheesta
    • Aikuiskoulutustukea on haettu erityisen paljon terveys-, hyvinvointi- ja kasvatusalojen opintoihin eli aloille, joilla on pulaa työvoimasta.

      Koulutus | Alanvaihto vaikeutuu, kun koulutustuki loppuu – hallitus kehottaa opiskelemaan vapaa-ajalla tai lainarahalla

      Tilaajalle
    • Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan mukaan koulutusjärjestelmän pitäisi itsessään olla joustavampi.

      Koulutus | HS: Tiede- ja kulttuuriministeri Multala sanoo alanvaihtoa vaikeuttavien leikkausten lisäävän työllisyyttä

    • Aikuiskoulutustuen avulla on voinut kouluttautua uuteen ammattiin. Tuen lakauttaminen on Juha Riepposen mukaan hallitukselta virhe.

      Koulutus | Lukijalta: Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vaikeuttaa osaamisen päivittämistä

    • Viheralan työntekijät rakentavat ja pitävät huolta puistoista ja muista arkisista, viihtyisyyttä luovista ympäristöistä.

      Työmarkkinat | Viheralalle aikuiskoulutustuen lakkauttaminen olisi katastrofi – työntekijät enimmäkseen aikuisia alanvaihtajia

    • Oppitunti käynnissä. Kuvituskuva. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Opetustoimen leikkauksilla otetaan lainaa tulevilta sukupolvilta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle