• Tulipaloturistit jäivät autollaan kiinni lumeen ja pyysivät apua onnettomuuden uhreilta

    Navettapalo sai omituisia lisäpiirteitä, kun onnettomuutta katsomaan tulleet tuntemattomat juuttuivat autollaan lumeen.
    Tilaajalle
    Tulipalo herättää usein myös sivullisten kiinnostuksen.
    Tulipalo herättää usein myös sivullisten kiinnostuksen.  Kuva: Jarno Mela
    Mielipide|Onnettomuudet
    6.6.202618:30
    Kolumni
    Terhi Torikka

    Tilasimme viime talvena ystävälle kukkalähetyksen perhettä kohdanneen surun vuoksi. Ystävä asuu syvällä maaseudulla, melko pienen tien päässä. Oli viikonloppu ja sääennuste näytti varsin huonoa ajokeliä, eikä ohjeiden antaminen kukkakauppaan sujunut aivan ongelmitta.

    Aloimme kukkalähetystä puuhaavan porukan viestiryhmässä pohtia, miten tapahtumat pahimmillaan etenisivät. Surullisesta tilanteesta huolimatta meitä hieman huvitti ajatus siitä, kuinka ystävämme joutuisi lopulta traktorilla vetämään takaisin tielle lumiseen penkkaan jumittuneen kukkakuljetuksen. Myöhemmin kerroimme pohdinnoista myös kukkien saajalle, joka nauraen totesi tilanteen olleen ihan mahdollinen.

    Siinä vaiheessa, kun sisimmässä auttamishalun sijaan herää kiinnostus lähteä toisen hätää katsomaan ja ehkä kuvaamaan, kannattaa uhrata muutama ajatus sille, miltä vastaava tuntuisi, jos epäonni ja hätä osuisivatkin omalle tai läheisen kohdalle.

    Kukat pääsivät kuitenkin perille ongelmitta. Ajatusleikki nousi mieleeni viime viikolla, kun tapasin tulipalossa navetan ja 180 nautaa menettäneen pariskunnan. Tällä kertaa ei naurattanut. Nämä ihmiset olivat oikeasti joutuneet onnettomuusaamuna tilanteeseen, jossa tulipaloa huvikseen katsomaan tulleet sivulliset pyysivät apua, kun auto oli jäänyt kiinni lumeen. Samalla nämä olivat vielä kommentoineet tilannetta varsin ikävään sävyyn.

    Kokemuksen kuuleminen söi taas palan uskoa ihmisyyteen. Meidän kukkalähetyksemme oli sentään liikenteessä hyvin aikein. Toisin olivat tulipalopäivän onnettomuusturistit. Apua pyytäneiden lisäksi heitä oli tilan väen mukaan liikenteessä useita muitakin.

    Mikä saa ihmiset tulemaan katsomaan toisten hätää auttamisen tai empatian sijaan? Tulipalotilanteessa yleensä parasta apua olisi pysyä poissa tieltä ja antaa ammattilaisten tehdä se, mitä tehtävissä on. Myöhemmin saattaa tarjoutua tilaisuus auttaa esimerkiksi keräyksen kautta.

    Siinä vaiheessa, kun sisimmässä auttamishalun sijaan herää kiinnostus lähteä toisen hätää katsomaan ja ehkä kuvaamaan, kannattaa uhrata muutama ajatus sille, miltä vastaava tuntuisi, jos epäonni ja hätä osuisivatkin omalle tai läheisen kohdalle.

    Mutta mitä sitten tekivät tilanteessa yrittäjät, joiden omaisuus ja eläimet tuli oli juuri tuhonnut? He lähtivät hakemaan traktoria ja liinoja auttaakseen. Tällä välin avun tarvitsijat olivat jollain keinolla päässeet liikkeelle ja poistuneet, toivottavasti edes jotakin elämästä oppineina.

    Kirjoittaja on Suomalainen Maaseutu -liitteen tuottaja.
    Lisää aiheesta
    • Kouvolalaiset Emma ja Topi Töyrylä kokivat helmikuussa raskaan menetyksen, kun tuli tuhosi nautakasvattamon eläimineen. He haluavat varoittaa muitakin onnettomuuden ikävistä lieveilmiöistä.

      Lihantuotanto | Kun tulipalo tuhosi navetan, salakuvaajat ja onnettomuusturistit tulivat Töyrylän tilalle: ”Tuntuu kuin eläimet olisi häpäisty”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    maaseutu
    ihmisyys
    onnettomuusturismi
    empatia
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat