• Lukijalta: Napolin tiellä pelottelu on turhaa – hankintalain uudistus ei uhkaa jätehuoltoa

    Luvattomat kaatopaikat eivät ole todellinen riski, vaan menneisyyden ilmiö, jonka tiukka valvonta ja jätehuoltojärjestelmä ovat jo poistaneet, kirjoittavat Anssi Kujala ja Lasse Kontiola. ”Hankintalain uudistus ei muuta tätä.”
    Jäteauto kierroksella. Kuvituskuva.
    Jäteauto kierroksella. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki
    Mielipide|Politiikka
    30.9.202523:00
    Lukijalta
    Anssi Kujala & Lasse Kontiola

    Viime viikkoina on esitetty väitteitä, että hankintalain uudistus ja kunnallisten inhouse-yhtiöiden sääntelyn tiukentaminen johtaisivat hallitsemattomaan jätehuoltoon ja jopa luvattomien kaatopaikkojen syntyyn. Tällaiset pelottelut ovat vailla todellisuuspohjaa.

    Suomen jätehuolto on yksi Euroopan tiukimmin säännellyistä toimialoista. Jokainen toimija – kunnallinen tai yksityinen – toimii tarkasti luvitettujen järjestelmien puitteissa ja useiden viranomaisten valvonnassa. Ympäristölupamenettelyt, jätelainsäädäntö ja EU:n direktiivit asettavat selvät reunaehdot kaikelle jätehuollon toiminnalle. Luvattomaan toimintaan ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta.

    Lisäksi jätehuollon digitalisaatio, siirtoasiakirjavaatimukset ja säännölliset viranomaisraportoinnit varmistavat sen, että jätteiden kulku on jäljitettävissä alusta loppuun. Jokainen siirto, käsittelypaikka ja jätelaji kirjataan järjestelmiin, joita valvovat niin kunnat, ely-keskukset kuin valtakunnalliset viranomaiset.

    Luvattomaan toimintaan ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta.

    Suomessa yli 99 prosenttia yhdyskuntajätteestä ohjataan hyötykäyttöön – joko kierrätykseen tai energiantuotantoon. Luvattomat kaatopaikat eivät ole todellinen riski, vaan menneisyyden ilmiö, jonka tiukka valvonta ja jätehuoltojärjestelmä ovat jo poistaneet.

    Hankintalain uudistus ei muuta tätä. Päinvastoin, se voi parantaa kustannustehokkuutta ja lisätä kilpailua jätehuollon palveluissa, kunhan uudistus toteutetaan hallitusti ja yhteistyössä kuntien sekä yksityisten toimijoiden kanssa. Sen sijaan että lietsotaan pelkoa, meidän tulisi keskittyä ratkaisuihin, jotka takaavat ympäristönsuojelun, laadukkaat palvelut ja verovarojen tehokkaan käytön.

    Suomi ei ole Napolin tiellä. Me olemme tiellä kohti modernia, avointa ja vastuullista jätehuoltoa.

    Anssi Kujala

    toimitusjohtaja

    Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

    Lasse Kontiola

    toimitusjohtaja

    SKAL Ympäristöyritykset ry

    Lisää aiheesta
    • Tämä sohva oli päätynyt Pirkanmaalaisen tien ojanpohjalle.

      Luonto | Jätemaksuja nostetaan vaikka siinä ei ole mitään järkeä ‒ maanomistaja maksaa ojan pohjalle päätyneet sohvat

    • Saariston asukkaiden ja mökkeilijöiden romua ja vaarallisia jätteitä on kerätty Lounais-Suomessa jo yli 20 vuoden ajan.

      Yhteiskunta | Saariston romua saatiin talteen yli 48 000 kiloa − joku toi keräykseen vanhan leikkuupuimurin

    • Hävikkiviikolla halutaan saada suomalaiset ajattelemaan omia toimintatapojaan.

      Kodin talous | Vähennä hävikkiä näillä leipävinkeillä – suomalaiset heittävät ruokaa roskiin yli 260 kiloa joka minuutti

    • Osa kuntien omistamista jätehuoltoyhtiöistä on vähentämässä poistotekstiilien keräyspisteitään. LEHTIKUVA/Heikki Saukkomaa.

      Kodin talous | Risainen paita saattaa jatkossa päätyä entistä useammin energiajätteeksi – osa jätehuoltoyhtiöistä on vähentämässä poistotekstiilin keräystä

    • Lumiaura työssään. Kuvan aura ei liity artikkeliin.

      Liikenne | Lukijalta: Teiden kunnossapito on vaarallisilla urilla – moni joutuu pelkäämään työmatkoillaan

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa