• Voittaja on Hämähäkki Heikki – järjestimme vaalit ystäväni lapsille, ja ne olivat menestys

    Sovimme ystäväni 4-vuotiaan esikoisen kanssa, että hän pääsee äänestämään uudelleen Eurovaalien aikaan kesällä.
    Vaaliuurnan virkaa sai toimittaa puinen lelulaatikko.
    Vaaliuurnan virkaa sai toimittaa puinen lelulaatikko. Kuva: Hermanni Härkönen
    Mielipide|Politiikka
    10.2.202411:55
    Kolumni
    Hermanni Härkönen

    Sunnuntaina presidentinvaaleissa Suomelle valitaan uusi presidentti. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan kerro niistä vaaleista.

    Syntymäkotikunnassani Kiuruvedellä keksittiin järjestää vaalit lapsille.

    Kirjastossa sijainneessa äänestyspaikassa pystyi äänestämään valikoimaa lapsille tutuista ehdokkaista, kuten Prinsessa Pikkiriikkiä, Ellaa tai Herra Hakkaraista.

    Idea oli aivan loistava! Ääniä annettiin yhteensä 112 ja voittajaksi suoriutui Herra Hakkarainen. Onnea hänelle.

    Aikuisten hajamielisyyden vuoksi tämä teksti ei kuitenkaan koske näitäkään vaaleja.

    Sattui nimittäin niin, että ystäväperheeni muisti lasten vaalit vasta, kun äänestys oli jo päättynyt.

    Perheen nelivuotias esikoinen oli kuitenkin ehtinyt jo kuulla aiheesta. Satuin olemaan kylässä kahvilla, kun hän toivoi, että perhe lähtisi vielä äänestämään.

    Demokratiainto oli lapsella kova. Kiukustuminenkaan ei ollut kaukana, kun isä pahoitellen selitti, että vaalit menivät jo ohi.

    Onneksi keksimme kuitenkin nopean ratkaisun. Voihan vaalit järjestää kotioloissakin!

    Aloimme askarrella perheen isän kanssa äänestyslippuja innolla, joka perheen äitiä jopa vähän huvitti. Samalla touhutessa ideoita tuli koko ajan lisää.

    Lelulaatikosta tuli kätevä vaaliuurna. Leimasimiakin löytyi yllin kyllin.

    Ehdokasasettelu tuotti hieman haasteita. Siihenkin kuitenkin löytyi toimiva ratkaisu. Mauri Kunnaksen mainion Etusivun juttu -kirjan etusivulla esitellään Nuuskija-lehden toimitus kuvineen päivineen.

    Se ratkaisi myös 2- ja 4-vuotiaiden lasten numeronkirjoitusongelman. He pystyivät osoittamaan sormella, kenelle ääni annetaan. Äiti auttoi kirjoittamaan oikean numeron.

    Myös aikuisten äänestäessä kokeilemaan pääsi ehdokkuutta lukuunottamatta kaikkia kansanvallan rooleja. Vuoron perään sai äänestää ja toimia virkailijana. Leimaamaankin siis pääsi.

    Tulos selvästi jännitti. Niin paljon, että vaalisalaisuus meinasi olla koetuksella kesken vaalien.

    Ensimmäisellä kierroksella äänet odotetusti jakautuivat. Eniten ääniä, mutta ei kuitenkaan puolta kaikista äänistä, sai Hämähäkki Heikki. Hänen takanaan peräti kolme ehdokasta sai saman äänimäärän.

    Arvan jälkeen toisen kierroksen vastustajaksi nousi Saima Sipuli.

    Mauri Kunnaksen Etusivun juttu ratkaisi haasteen ehdokasasettelusta. Ensimmäisellä kierroksella äänet jakautuivat.
    Mauri Kunnaksen Etusivun juttu ratkaisi haasteen ehdokasasettelusta. Ensimmäisellä kierroksella äänet jakautuivat. Kuva: Eetu Kokkonen

    Kierrosten välissä ehdimme järjestää myös kyselytutkimuksen. Siinä ennustettiin murskavoittoa Hämähäkki Heikille. Virhemarginaali oli kuitenkin suuri, sillä otanta oli vain yhden henkilö suuruinen.

    Lopulta Hämähäkki Heikki kuitenkin voitti. Hän sai toisen kierroksen äänistä 60 prosenttia Saima Sipulin 40 prosenttia vastaan.

    Saamme hänestä varmasti nopeatempoisen ja monijalkaisen presidentin.

    Myös vastaehdokasta äänestäneet tunnustivat, että tulos on hyväksyttävä.

    ”Ei haittaa”, kommentoi Saima Sipulin kannattajaksi tunnustautunut äänestäjä (2v).

    Äänestyksen ratkettua nelivuotias tuli kuiskaamaan korvaan vielä toiveen:

    ”Voidaanko vielä äänestää yksi leikkikierros?”

    Sovimme, että äänestämme jälleen Eurovaaleissa.

    Lisää aiheesta
    • Vaikka presidenttiehdokkaat ovat kampanjoineet korostetun maltillisesti, äänestysinto on silti korkea.

      Politiikka | Maltillinen vaali on Suomelle vaaran aikana vahva valtti

    • Politiikka | Pärjäätkö tulevaa presidenttiä paremmin maaseutuvisassa? Testaa oma osaamisesi!

    • Presidenttiehdokkaat joutuivat MT Liven studiossa myös maaseutuvisaan.

      Politiikka | MT testasi presidenttiehdokkaiden maaseututiedot – katso videolta, kumpi hallitsee maalaiselämän faktat

    Artikkelin aiheet
    lasten vaalit
    äänestys
    Kiuruvesi
    Mauri Kunnas
    Hämähäkki Heikki
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa