• Nuo untuvatakkiset nuoret miehet rajoillamme – onneksi Suomi ei ole enää niin sinisilmäinen kuin aikaisemmin

    Jos kerran Venäjä uskaltaa ja kehtaa maailman silmien edessä teurastaa Ukrainan lapsia ja tapattaa omia kansalaisiaan vuosikausia pääsemättä mihinkään tulokseen, kehtaa se tehdä paljon muutakin, kolumnissa kirjoitetaan.
    Vladimir Putinin aivoituksia ei Suomessa ennakoitu oikein ennen Ukrainaan kohdistuvaa hyökkäyssotaa. Nyt arvuutellaan, mitä kaikkea Kreml viestii, kun Venäjä tuo siirtolaisia itärajalle.
    Vladimir Putinin aivoituksia ei Suomessa ennakoitu oikein ennen Ukrainaan kohdistuvaa hyökkäyssotaa. Nyt arvuutellaan, mitä kaikkea Kreml viestii, kun Venäjä tuo siirtolaisia itärajalle. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Politiikka
    21.11.202318:48
    Kolumni
    Mikko Soini

    Suuri osa itärajasta on suljettu, ja Venäjä työntää ns. turvapaikanhakijoita vielä avoinna oleville rajanylityspisteille. Kostamuksesta saatujen lehtitietojen mukaan venäläisviranomaiset ovat järjestäneet kaupunkiin tuoduille siirtolaisille esimerkiksi lämmittelypisteitä ja polkupyöriä.

    Onneksi Suomi ei ole enää niin sinisilmäinen kuin aiemmin. Suomella on tarvittaessa mahdollisuus sulkea koko raja, tai niin hallitus ainakin vakuuttaa. Juridiset perusteet vain pitäisi löytää, sellaiset, jotka eivät ole ristiriidassa esimerkiksi perustuslain tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa. Ihan yksinkertaista tai suoraviivaista se ei ole. Maaseudun Tulevaisuuden presidenttitentissä Alexander Stubb (kok.) ennusti, että raja suljetaan, ennemmin tai myöhemmin. Harry Harkimo (Liike Nyt) puolestaan linjasi, että raja olisi pitänyt jo sulkea.

    Lisää aiheesta
    • Kriittisen tiedon kalastelu on tehty todella helpoksi, koska sitä on internetissä kaikkien vapaasti hankittavissa.

      Yhteiskunta | Turvallisuusympäristön muutokseen on reagoitava

    Suomessa puheenparsi Venäjästä on sodan myötä muuttunut paljon suoremmaksi. Hyvä niin. Vuosikymmenten toverihyssyttelyn jälkeen ei enää tarvitse ladella latteuksia sormet selän takana ristissä.

    Ero entiseen on valtava: vielä ennen Venäjän hyökkäyssotaa Suomessa käytiin jälkeenpäin katsottuna naiivin sievistelevää arvuutteluleikkiä siitä, mitä Vladimir Putin oikein ajattelee ja mitä hän aikoo. Pääajatus kaiketi oli, että pullistelee vain, jälleen kerran. Tietäväiset pääkirjoitukset, poliitikkojen ja Venäjä-asiantuntijoiden analyysit sekä ajatushautomoiden tuotokset menivät 99-prosenttisesti metsään.

    Laajaan hyökkäykseen ei uskottu – ei, vaikka Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset kertoivat ilmeisesti jo vuoden 2021 puolella juuri näin käyvän. Venäjä-asiantuntijoina pidetyistä suomalaisista ehkä vain Risto E.J. Penttilä näki, mitä tuleman pitää. Penttilä uskoi Venäjän laajamittaiseen hyökkäykseen Ukrainassa ja Suomen pikaiseen Nato-jäsenyyden hakemiseen, toisin kuin muut.

    Lisää aiheesta
    • Rajavartiolaitos rakentaa aitaa itärajalle.

      Politiikka | Uhkiin itärajalla pitää vastata päättäväisesti – suurlähettilään ehdotus linnoitustöistä on harkinnan arvoinen

    Samantyyppiset kysymykset kaikuvat myös nyt. Mitä Kreml nyt testaa Suomen rajalla? Asiantuntijoita riittää jälleen, mutta osuuko joku tällä kertaa oikeaan?

    Johtavista poliitikoista pisimmälle tulkinnan Venäjän mahdollisista tarkoitusperistä on vienyt toistaiseksi Jussi Halla-aho (ps.). Hän piti mahdollisena, että Venäjä saattaa ujuttaa ns. pieniä vihreitä miehiä Suomeen. Halla-ahon mukaan raportit rajalta kertovat, että tulijat ovat pääasiassa nuoria, terveitä miehiä kalliit merkkiuntuvatakit yllään.

    Halla-ahon keskeinen kysymys kuuluu, miten voimme olla varmoja, ettei joukossa ole venäläisiä erikoisjoukkoja, ja jos emme voi olla varmoja, haluammeko ottaa riskin. Ihan hyviä kysymyksiä. Jos Venäjä uskaltaa ja kehtaa maailman silmien edessä teurastaa Ukrainan lapsia ja tapattaa omia kansalaisiaan vuosikausia pääsemättä mihinkään lopputulokseen, kehtaa se tehdä paljon muutakin.

    Sinisilmäinen ei siis pidä olla, mutta ylitulkintoja, panikointia ja kaikenlaista keulintaa pitäisi välttää. Pitää myös muistaa, että oikeita turvapaikanhakijoitakin saattaa pyrkiä Suomeen. Selvää on, että autoritäärinen maa testaa ainakin oikeusvaltiota, länsimaalaisia ihmisoikeuskäytäntöjä, lakeja ja sivistystäkin.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimitussihteeri.

    Kolumnia on kauttaaltaan täydennetty 21.11 klo 20.40.

    Lisää aiheesta
    • Pekka Ahosen mukaan nykyisen lainsäädännön perusteella Suomen ja Venäjän raja voidaan sulkea.

      Politiikka | Lukijalta: Rajan voi lain mukaan sulkea

      Tilaajalle
    • Europarlamentaarikko Eero Heinäluoman mielestä johdonmukaisuus kumppanisuhteissamme saattaisi osaltaan vähentää Venäjän halua koetella Suomen päättäjien ja kansan sitkeyttä.

      Politiikka | Sitkeyttä tarvitaan, kunnes Venäjälle tulee uusi valtiollinen johto

    • Kuntien valmiussuunnitelmat paljastavat poikkeuksellisen arkaluontoista tietoa kuntien varautumisesta erilaisiin kriiseihin. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | MT tutki: Useat kunnat vuotavat haavoittuvuutensa valmiussuunnitelmissaan kelle tahansa – ”Aivan järkyttävää tietoa, jonka ei pitäisi missään nimessä olla julkisesti nähtävillä”

    • Venäläinen öljytankkeri purki lastiaan Karachin satamassa Pakistanissa kesäkuun lopussa.

      Politiikka ja talous | Venäjällä menee paremmin ja Ukrainalla huonommin kuin haluamme uskoa − syitä on paljon ja suurimman vastuun kantavat EU-maat

      Tilaajalle
    • Kieltomerkit ja kameravalvonta varoittivat vielä heinäkuussa etenemästä venäläisdiplomaattien silloin hallitsemalle rantasaunalle Turun Kakskerran saarella.

      Kulttuuri | Venäjän diplomaatit saunoivat Turussa 40 vuotta veronmaksajien piikkiin mutta nyt se on loppu ‒ tällainen hirsisauna konsulaatilla oli käytössään

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa