Venäjällä menee paremmin ja Ukrainalla huonommin kuin haluamme uskoa − syitä on paljon ja suurimman vastuun kantavat EU-maat

Saksan puolustusministeri Boris Pistorius ei yrittänyt alkuviikosta Brysselissä puhua asioita kauniimmiksi kuin mitä ne ovat. Pistoriuksen mukaan EU ei mitenkään kykene toimittamaan Venäjän valloitusretkeä torjuville ukrainalaisille miljoonaa tykistökranaattia ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Eli yksi unionin keskeisistä Ukrainalle annetuista lupauksista jää lunastamatta.

Sillä voi olla synkkiä seurauksia. Ukrainan vastahyökkäys ei etene odotetusti. Käänne parempaan jää tulematta, jos ammuspula jatkuu pitkään.

Pistorius korosti epäilleensä alusta lähtien viime maaliskuussa naulattua tavoitetta. Näin hän paljasti yhden EU:n helmasynnin: Ukrainalle luvataan liian usein liikaa ja tuotetaan karvaita pettymyksiä. Ne näkyvät ja tuntuvat sotarintamalla.

Presidentti Vladimir Putin on onnistunut junailemaan omilleen ammuksia Pohjois-Koreasta, mutta EU ei kykene samaan Ukrainan kanssa. Viron puolustusministeri Hanno Pevkur muistutti tästä kirvelevästä tosiasiasta EU:n puolustusministerien kokouksessa.

Jäsenmaat ja Bryssel riitelevät jo avoimesti siitä, kuka kantaa vastuun. EU-komission edustajat torjuvat väitteet kapasiteettipulasta ja väittävät jäsenmaiden toimittavan Ukrainan tarvitsemia ammuksia muualle.

Kaikki tämä kertoo siitä, että Ukrainaa tukevassa rintamassa on yhä enemmän taisteluväsymystä. Pateettista puhetta riittää kyllä edelleen. Konkreettiset toimet, on kyse sitten ammuksista tai suorasta taloudellisesta tuesta, sitä vastoin hiipuvat uhkaavasti.

Taisteluväsymys näkyy myös Venäjää vastaan käytävässä pakotesodassa. Pakotteet vuotavat. Siksi Venäjällä menee paremmin ja Ukrainalla huonommin kuin me haluamme uskoa.

EU-maat ovat päässeet sopuun 12. pakotepaketista. Se on sinänsä hyvä uutinen. Uusien toimenpiteiden lisäksi on tarkoitus varmistaa, ettei Venäjä pääsisi kiertämään jo käytössä olevia.

Pakotteiden käytännön vaikutusta on ylipäätään vaikea mitata. Joka tapauksessa näyttää selvältä, että Venäjän sotakassan kannalta ratkaisevan öljyn hintakaton kanssa on epäonnistuttu.

G7-maiden ja Australian yhteisenä tavoitteena oli, että Venäjä saisi kolmansiin maihin myytävästä raakaöljystään korkeintaan 60 dollaria tynnyriltä. Pakotteen piti toimia niin, ettei Venäjällä olisi pääsyä läntisille merirahtimarkkinoille eivätkä venäläiset tankkerit saisi kansainvälisiä vakuutuksia, jos kuljetettavasta öljystä maksetaan yli 60 dollaria tynnyriltä.

Alusta lähtien on kuitenkin ollut selvää, että Venäjä saa käyttöönsä vanhoja huonokuntoisia ”haamutankkereita”. Ne kuljettavat öljyä isolla riskillä ilman kunnollisia vakuutuksia.

Näitä öljylaivoja liikkuu erityisen paljon Itämerellä. Noin 60 prosenttia Venäjän meriteitse tapahtuvasta öljyviennistä menee Itämeren ja Tanskan salmien kautta maailmalle.

Financial Timesin keräämien tietojen mukaan Venäjä pystyi lokakuussa myymään suurimman osan raakaöljystään 80 dollarin keskimääräisellä tynnyrihinnalla. Se on 20 dollaria yli hintakaton ja vain noin 10 dollaria halvempaa kuin läntisillä markkinoilla myytävä Brent-laatu.

Putin pystyy siis öljytuloilla rahoittamaan sotakonettaan lähes entiseen malliin. Haamutankkereilla ei ole läntisiä vakuutuksia ja kuljetettavan öljyn hinnasta todistavia kauppakirjoja on väärennetty.

EU on nyt sälyttämässä Venäjän öljyviennin valvontaa Tanskalle. Tanskan viranomaisten pitäisi jatkossa tarkistaa entistä herkemmin, ovatko venäläistä öljyä Tanskan salmien kautta vievien tankkereiden paperit kunnossa. Kansainvälisen lainsäädännön mukaan rahtilaiva voidaan pysäyttää, jos haaksirikkoutumisen ja ympäristötuhojen riskiä pidetään poikkeuksellisen suurena.

Tanskan rannikkovartiostolla tuskin on kuitenkaan riittävästi kapasiteettia tehostaa valvontaa eikä EU:lta myöskään ole luvassa merkittäviä vahvistuksia. Todennäköisesti pakotevuotoa ei pystytä tukkimaan tehokkaasti.

Ukrainan sota jää eurooppalaisessa julkisessa keskustella yhä enemmän muiden kriisien ja ongelmien varjoon. Osin juuri siksi EU-mailla ei enää näytä olevan samanlaista painetta tukea Ukrainaa ja eristää Venäjää.

Sekä Yhdysvaltain että EU:n päähuomio kohdistuu Hamasin terrori-iskun laukaisemaan Gazan kriisiin.

USA:lla on Lähi-idässä enemmän menetettävää kuin EU:lla. Euroopalle puolestaan se, pääseekö Venäjä Ukrainan sodassa niskan päälle, on kohtalokkaampi kysymys kuin Gazan kriisi kaikkine mahdollisine seurauksineen.