• Lukijalta: Myös sote-alasta voisi tulla kasvun moottori

    Yleisessä keskusteluissa korostuvat sosiaali- ja terveyspalveluiden aiheuttamat kustannukset, ongelmat ja epäkohdat, kirjoittaa Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassinen. ”Ottamalla yritysten innovaatiot paremmin käyttöön saataisiin myös sosiaali- ja terveydenhuollon kasvumoottori toimimaan.”
    Terveyspalveluita. Kuvituskuva.
    Terveyspalveluita. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Talous
    10.3.202618:15
    Lukijalta
    Saara Hassinen

    Talouskasvusta ja Suomen talouden heikosta tilasta on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua. Kasvuyritykset on nostettu esiin yhtenä suurena mahdollisuutena vahvistaa maamme taloutta, mutta tähän tarttuminen edellyttää uudenlaista ajattelutapaa.

    Kasvusta puhuttaessa unohdetaan, että sosiaali- ja terveydenhuolto voisi myös olla kasvun moottori. Tällä hetkellä kaikissa keskusteluissa korostuvat kustannukset, ongelmat ja epäkohdat, mutta voisimme tuoda uuden ajattelutavan sote-alalle.

    Väestön ikääntyessä palvelutarve kasvaa samalla kun henkilöstön määrä vähenee. Tuoreiden selvitysten mukaan hyvinvointialueilla tarvitaan tehostamista ja karsimista jatkossakin. Samaan aikaan yhteiskunta digitalisoituu ja tekoälyä otetaan käyttöön yhä laajemmin.

    Yrityksillä on ratkaisuja ja halua keskustella julkisen sektorin kanssa tarpeista.

    Meillä on siis tietoa, miksi nykyinen soten malli ei ole mahdollinen tulevaisuudessa. Tarvitaan parlamentaarista yhteistyötä, jotta voidaan sopia siitä, miten olemassa olevaa tietoa hyödynnetään päätöksissä.

    Yrityksillä on ratkaisuja ja halua keskustella julkisen sektorin kanssa tarpeista. Yrityksillä on myös osaamista ja kokemusta, joista olisi päätöksentekijöille hyötyä. Lain valmistelun yhteydessä tulee aina arvioida vaikutukset myös yrityksiin. Toimiva kotimarkkina on kasvun lähde ja ponnahduslauta viennille.

    Ottamalla yritysten innovaatiot paremmin käyttöön saataisiin myös sosiaali- ja terveydenhuollon kasvumoottori toimimaan.

    Saara Hassinen

    toimitusjohtaja

    Terveysteknologia ry

    Lisää aiheesta
    • Talous | Asiantuntija: Palautetaan usko Suomen kasvumahdollisuuksiin

    • Sosiaali- ja terveyspuolelle voi kohdistua edelleen lisää leikkauksia jo päätettyjen lisäksi, perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoo.

      Politiikka | Keskussairaaloiden ja hyvinvointialueiden määrä saattaa vähentyä tulevaisuudessa, arvioi ministeri Kaisa Juuso

    • Yhteiskunta | Ministeri Kaisa Juusolta tärkeää pohdintaa parlamentaarisesta yhteistyöstä

    • Datakeskus rakenteilla. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Kannustimilla Suomi uuteen nousuun – mallia otettava menestyneistä maista

    Artikkelin aiheet
    sote-ala
    terveysteknologia
    talouskasvu
    innovaatiot
    yritykset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa