• Lukijalta: Riistanhoitoyhdistysten SRVA-toiminta toimii hyvin

    Valtaosa SRVA-toimijoista jatkaa tärkeää työtään viranomaisten tukena – myös susireviireillä, kirjoittaa Reima Laaja Suomen riistakeskuksesta.
    Loukkaantuneen eläimen jäljillä. Kuvituskuva.
    Loukkaantuneen eläimen jäljillä. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen
    Mielipide|Erä
    9.5.202523:00
    Lukijalta
    Reima Laaja

    Metsästäjäliiton kyselyn mukaan 23 prosenttia suurriistavirka-aputoimintaan (SRVA) osallistuvista arvioi, ettei pysty jatkamaan tehtävässään, ellei suden kannanhoidollinen metsästys käynnisty (MT 2.5.).

    Kyselyn tulokset heijastavat osaa kentän kokemuksista, mutta eivät anna kokonaiskuvaa SRVA-toiminnasta. Valtaosa toimijoista on sitoutunut tehtäväänsä, jossa he tukevat viranomaisia loukkaantuneiden eläinten jäljittämisessä ja suurpetojen karkottamisessa taajamista.

    Uutisen mukaan lähes 80 prosenttia SRVA-toiminnassa mukana olevista vastasi, ettei voi käyttää koiraa vapaassa haussa susien vuoksi.

    Huoli susien vaikutuksesta koirien käyttöön on aiheellinen ja ansaitsee tulla kuulluksi. Sudet voivat hankaloittaa vapaana työskentelevien koirien käyttöä.

    On kuitenkin hyvä muistaa, että iso osa SRVA-tehtävistä on kuolleiden eläinten noutoja, joissa ei tarvita koiraa. Lisäksi suuressa osassa tehtävistä käytetään liinassa tai ohjaajan läheisyydessä työskenteleviä jälkikoiria, mikä vähentää merkittävästi riskejä koiralle.

    Huoli susien vaikutuksesta koirien käyttöön on aiheellinen ja ansaitsee tulla kuulluksi.

    Koiran irti päästäminen vilkasliikenteisen tien varrella on itsessään turvallisuusriski. Jäljestys onkin hyvä aloittaa kytketyllä koiralla, jotta voidaan varmistua, että ollaan oikean, loukkaantuneen eläimen jäljellä.

    Yleisin SRVA-tehtävä on hirvieläinten jäljestys, jota tehdään erityisesti Länsi-Suomessa – maan tiheimmällä susialueella. Siitä huolimatta toiminta on alueella jatkunut keskeytyksettä, eikä laajasti ole raportoitu tapauksia, joissa koira olisi loukkaantunut tai kuollut susien kohtaamisissa. Tämä kertoo vapaaehtoisten osaamisesta ja kyvystä toimia vaativissa olosuhteissa.

    Vaikka susi vaikuttaa osan metsästäjien halukkuuteen osallistua SRVA-toimintaan, tilanne ei ole niin dramaattinen kuin kysely antaa ymmärtää. Valtaosa SRVA-toimijoista jatkaa tärkeää työtään viranomaisten tukena – myös susireviireillä.

    Toimintaa kehitetään, ja susi huomioidaan erityisesti koirien ja toimijoiden turvallisuudessa.

    Reima Laaja

    SRVA-toiminnan vastaava

    Suomen riistakeskus

    Lisää aiheesta
    • Kokonaiset seurat, joissa metsästys perustuu koirien käyttöön, ovat Metsästäjäliiton mukaan vaarassa ajautua tauolle tai lopettaa, jos koirien käyttö ei ole turvallista.

      Erä | Metsästäjäliiton kyselyn tulos: kolmannes vastaajista harkitsee hirvenmetsästyksestä luopumista susien takia

      Tilaajalle
    • Suurriistavirka-aputehtävät ovat vaativia ja joskus vaarallisiakin tehtäviä.

      Erä | Nämä asiat suurriistavirka-aputoiminnassa hiertävät edelleen – ”Suhtaudutaan välinpitämättömästi”

    • SRVA-koirakko kohtaa yhä useammin suden jäljittäessään liikenneonnettomuudessa loukkaantunutta eläintä.

      Erä | Metsästäjäliitto: Tärkeä SRVA-työ uhkaa vähentyä susien takia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    srva-toiminta
    riistanhoitoyhdistys
    susi
    koira
    metsästys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle