Lukijalta: Koulu kiinni, asema kiinni, tie soralle – verot ennallaan?

Suomi säästää. Kouluja lakkautetaan, terveysasemat suljetaan ja virastot katoavat pikkuhiljaa maaseudulta. Palvelut siirtyvät yhä kauemmas, sinne missä on enemmän ihmisiä ja enemmän ääniä. Säästö näyttää taulukossa kliiniseltä, mutta maaseudulla se näkyy menetettyinä tunteina, pidempinä matkoina ja kasvavana turhautumisena.

Ihmisten arjessa tämä näkyy ja tuntuu. Kun lähikoulu lakkaa, lapset matkustavat tunnin tai pidempäänkin bussilla. Kun terveysasema suljetaan, lääkärireissu vie puoli päivää. Kun viranomaispalvelut siirtyvät verkkoon, moni jää ilman apua.

Kaupungissa sama palvelu löytyy nurkan takaa. Rahaministeriön budjettipäällikkö esitti, että maaseudulla asfalttitiet muutettaisiin sorateiksi.

Silti me maksamme samaa veroa, saimmepa vastinetta veroille tai emme. Ja usein maksamme vielä vähän lisääkin: polttoaineena, matkalippuina, menetettynä työaikana ja epävarmuutena siitä, ehtiikö apu ajoissa.

Tässä on jotain vinossa. Vero on sopimus: maksat, ja saat vastineeksi palveluja. Mutta jos palvelut häviävät, sopimus muuttuu yksipuoliseksi. Maaseutukunnan asukas maksaa saman kuin helsinkiläinen, mutta saa yhä vähemmän vastineeksi.

Reilumpi ratkaisu olisi yksinkertainen: jos julkiset palvelut ovat alueella selvästi heikentyneet, myös verotuksen pitäisi keventyä. Alueellinen verovähennys tai verohyvitys ei ole erityiskohtelu, se on kohtuus. Se on myös rehellistä: jos valtio tarjoaa vähemmän, sen ei pidä laskuttaa täyttä hintaa.

Päättäjät puhuvat tasa-arvosta. Tasa-arvo ei tarkoita, että kaikki maksavat saman. Se tarkoittaa, että kaikki saavat saman vastineen rahoilleen, tai ainakin lähelle saman.

Tavoite on yksiselitteinen: peruspalvelut on turvattava koko maassa. Jos valtio päättää heikentää palvelutasoa, sen on vähintäänkin tunnustettava päätöksen hinta, eikä sysätä sitä kokonaan niiden maksettavaksi, joilla vaihtoehtoja on vähiten.

Jos palvelut vähenevät, verotuksenkin on muututtava.

Joonas Könttä

Jyväskylä