

Arvonlisävero on taloustieteilijöiden keskuudessa yksi parhaimpana pidetyistä veroista.
Myös tavallisten kansalaisten keskuudessa arvonlisävero herättää vähemmän inhotusta kuin esimerkiksi tulojen verotus.
”Se on taloudelle vähemmän haitallinen vero”, kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju.
”Sitä on vaikea paeta, ja sen veropohja ei muutu. Jos tuloja verotetaan, silloin vähenee työnteko. Jos taas pääomia verotetaan, niin pääomat lähtevät Suomesta. Alvin tapauksessa vastaavaa muutosta ei tapahdu. Ainoa tapa välttää Suomen arvonlisäveroa on ostaa tavaransa naapurimaista”, Kangasharju jatkaa.
Ihmiset eivät siis muuta käyttäytymistään verotuksen vuoksi. Kaikkien on syötävä, ostettava vaatteita ja kulutettava monella muulla tavoin.
Arvonlisävero laskee kuluttajien ostovoimaa, koska hintojen päälle laskettu osa päätyy ihmisten lompakosta valtion kassaan. Pelistä poissa oleva raha hävitään talouskasvussa.
”Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että haittavaikutus talouskasvulle on pienempi kuin esimerkiksi ansiotuloverolla, pääomaverolla tai yritysverolla”, Kangasharju sanoo.
Tutkimuslaitos Laboren johtaja Mika Maliranta nostaa laajan veropohjan alvin parhaaksi puoleksi.
Laaja veropohja tarkoittaa, että useita asioita verotetaan vähän. Tämä on vastakohtana sille, että jotain rajattua asiaa verotettaisiin hyvin paljon. 1,5 prosenttia muuttuu miljardiksi.
”Pienilläkin veroasteen muutoksilla saadaan paljon rahaa”, Maliranta toteaa.
Jos sama rahamäärä haluttaisiin kerätä jollakin muulla veromuodolla, se vaatisi hyvin korkeita veroasteita.
”Pienilläkin veroasteen muutoksilla saadaan paljon rahaa.” Mika Maliranta
Maliranta kuvailee alvia neutraalimmaksi kuin monia muita veroja.
”Alvin maksajiksi joutuvat lottovoittajat, perijät ja pääomatulojen nostajat ja palkansaajat. Kaikki jotka käyttävät rahaa johonkin.”
Kun kaikki osallistuvat verotaakan kantamiseen, verotus ei koidu millekään yksittäiselle taholle kohtuuttomaksi.
”Monissa muissa veroissa maksajien joukko on pienempi, ja tällöin verotus kohtelee eri tavoin eri ihmisiä.”
”Eihän kukaan veroista tykkää, paitsi muiden maksamista veroista. Mika Maliranta
Alvinkin osalta korotukset koskevat mutkan kautta myös työn tekemistä. Työntekijöiden ja yrittäjien reaalitulot laskevat alvin noustessa.
”Jos arvonlisäveroa nostetaan, ja sen korotus menee hintoihin, tämä tarkoittaa sitä, että ostaakseen saman määrän tavaroita ihminen joutuu tekemään enemmän töitä.”
Vapaa-ajan hinta halpenee samalla. Jos vaihtoehtona on leikata itse hiukset tai mennä parturiin, niin arvonlisäveron nousu tekee kotona leikkaamisesta houkuttelevampaa.
”Joku ne hiukset kuitenkin leikkaa, ja tämän työhön vero vaikuttaa.”

Malirannan mukaan verokysymyksissä kannattaa aina tarkastella, keneen vero kohdistuu.
”Eihän kukaan veroista tykkää, paitsi muiden maksamista veroista. Tupakkaveroa kannattavat ihmiset, jotka eivät tupakoi. Palkansaajien puolella on vähemmän ihmisiä, jotka saavat pääomatuloja, joten heitä harmittaa ansiotulojen verotus enemmän.”
Samoin yritysten vastustus arvonlisäveron osalta on selitettävissä. Kilpailluilla toimialoilla veron vieminen täysimääräisenä tuotteiden ja palveluiden hintoihin ei onnistu.
”Siltä osin kuin yritykset eivät pysty siirtämään arvonlisäveron korotusta hintoihinsa, vero koituu yritysten omistajien maksettavaksi itselleen. On ymmärrettävää, että nämä tahot eivät ole asiaan tyytyväisiä.”
”Alennetut kannat tarkoittavat sitä, että jotkut pääsevät helpommalla.” Mika Maliranta
Yksi arvonlisäveron vahvuus on sen selkeys: sama veroprosentti kaikille tuotteille ja palveluille. Tämä ei kuitenkaan täysin toteudu, sillä Suomessa on käytössä alennettuja arvonlisäverokantoja esimerkiksi elintarvikkeille ja terveyspalveluille.
”Alennetut kannat tarkoittavat sitä, että jotkut pääsevät helpommalla. Tämä sotii veron neutraalisuutta vastaan.”
”Alennetut verokannat voidaan siis tulkita muutamien toimialojen yritystuiksi. Jos sama alv-kanta olisi kaikkialla, se olisi myös hallinnollisesti selkeämpi.”