• Venäjän ja Suomen suhteita hallitsee eräänlainen kaksisuuntainen pelon ja kauhun kierre

    Suomi liittyi Natoon parantaakseen turvallisuuttaan, mutta Nato-jäsenyys toi mukanaan myös tiettyjä kiusallisia muutoksia.
    Suomen ja Venäjän raja on 1 340 kilometriä.
    Suomen ja Venäjän raja on 1 340 kilometriä. Kuva: Mikko Nikkinen
    Mielipide|Politiikka
    5.5.202620:30
    Kolumni
    Risto Isomäki

    Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä on ehdottanut, että osa Suomen kasvavista puolustusmäärärahoista käytettäisiin itärajan tuntumassa sijaitsevien metsien laajamittaiseen soistamiseen.

    Rajan tuntumaan perustetut suot parantaisivat Suomen turvallisuutta vaikeuttamalla Venäjän mahdollisia hyökkäyksiä Suomeen. Panssarivaunut ja muut sotilasajoneuvot eivät pysty ylittämään paksuja ja vetisiä soita. Myös laajat, ylitiheiksi kasvatetut metsät hidastaisivat sotilaallisia muodostelmia. Yksittäisten teiden puolustaminen on aiempaa helpompaa kauas kantavien tykkien ja ohjusten ansiosta.

    Järjestely lisäisi kuitenkin Suomen turvallisuutta kaikkein eniten parantamalla Venäjän turvallisuutta. Venäjän ja Suomen suhteita hallitsee eräänlainen kaksisuuntainen pelon ja kauhun kierre.

    Suomi pelkää vahvoista historiallisista syistä, että Venäjä hyökkää jälleen Suomeen. Venäjä taas pelkää vähintään yhtä hysteerisesti ja vähintään yhtä hyvistä historiallisista syistä, että sitä vastaan hyökätään jälleen kerran Suomen alueen kautta ja että Leningradin piirityksen tapahtumat toistuvat.

    Venäjän ja Suomen suhteita hallitsee eräänlainen kaksisuuntainen pelon ja kauhun kierre.

    Suomi liittyi Natoon parantaakseen turvallisuuttaan, mutta Nato-jäsenyys toi mukanaan myös tiettyjä kiusallisia muutoksia. Venäjällä on yhteensä 22 000 kilometriä maarajaa. Ennen Suomen Nato-jäsenyyttä Suomen ja Venäjän 1 340 kilometrin mittainen raja oli vain noin 5 prosenttia Venäjän maarajoista ja yksi niistä pätkistä, joista Venäjän ei tarvinnut olla huolissaan.

    Nato-jäsenyyden jälkeen itärajamme muodostaa reilut puolet Venäjän ja Naton välisestä rajasta, tai kaksi kolmasosaa, jos Kaliningradin aluetta ei oteta huomioon. Suomen strateginen merkitys Venäjän kannalta siirtyi aivan toiseen paikkaan.

    Itärajan tuntumaan perustetut suot ja ryteiköt parantaisivat siis Suomen turvallisuutta ennen kaikkea tekemällä Naton laajat maahyökkäykset Venäjälle Suomen kautta käytännössä mahdottomiksi – ja lieventämällä tätä kautta Venäjän vainoharhaisuutta.

    Itse asiassa meidän kannattaisi jopa esittää asiassa yhteistyötä Venäjälle. Meidän pitäisi ehdottaa, että myös Venäjä perustaisi omalle puolelleen leveitä suoalueita, niin että Suomen ja Venäjän suot ja ryteikkömetsät muodostaisivat yhdessä 1 340 kilometriä pitkän ja esimerkiksi sata kilometriä leveän esteen, joka tekisi suuret joukkojen siirrot mahdottomiksi, puolin ja toisin.

    Voisimme myös muistuttaa Venäjää siitä, miten Mannerheim kieltäytyi toisessa maailmansodassa ottamasta saksalaisia joukkoja Etelä-Suomeen ja pakotti Hitlerin pohjoiset armeijat ryömimään Neuvostoliittoon Kainuun ja Lapin erämaiden läpi. Millä ei ollut todellisia onnistumisen mahdollisuuksia, hyökkääjien moninkertaisesta ylivoimasta huolimatta.

    Samalla syntyisi Euroopan laajin ja hienoin luonnonsuojelualue, joka pitäisi ympäröidä korkealla aidalla susien ja karhujen liikkeiden estämiseksi, mutta jolle voitaisiin rauhan aikana päästää retkeilijöitä ja turisteja. Soiden sitoma hiili voitaisiin myydä hiilikrediitteinä muille EU-maille.

    Kolumnisti Risto Isomäki on metsänomistaja, joka kirjoittaa tietokirjoja ja tieteisromaaneja.
    Lisää aiheesta
    • Suomen ja Venäjän välinen raja on 1 343 kilometriä pitkä.

      Politiikka | Sotatalous jyskyttää Venäjällä täydellä teholla ‒ pitäisikö itärajaa jo linnoittaa?

    • Alkaa vaikuttaa siltä, että jatkossa meidän tulisi varautua hyvin erilaisiin säähän liittyviin tilanteisiin, kirjoittaa Risto Isomäki.

      Energia | Tämän talven olosuhteista voi tulla uusi normaali: Polttopuun varastoja pitää lisätä

    Artikkelin aiheet
    suomen ja venäjän suhteet
    turvallisuus
    Nato
    itäraja
    puolustus
    Aarre
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa