Venäjän ja Suomen suhteita hallitsee eräänlainen kaksisuuntainen pelon ja kauhun kierre

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä on ehdottanut, että osa Suomen kasvavista puolustusmäärärahoista käytettäisiin itärajan tuntumassa sijaitsevien metsien laajamittaiseen soistamiseen.

Rajan tuntumaan perustetut suot parantaisivat Suomen turvallisuutta vaikeuttamalla Venäjän mahdollisia hyökkäyksiä Suomeen. Panssarivaunut ja muut sotilasajoneuvot eivät pysty ylittämään paksuja ja vetisiä soita. Myös laajat, ylitiheiksi kasvatetut metsät hidastaisivat sotilaallisia muodostelmia. Yksittäisten teiden puolustaminen on aiempaa helpompaa kauas kantavien tykkien ja ohjusten ansiosta.

Järjestely lisäisi kuitenkin Suomen turvallisuutta kaikkein eniten parantamalla Venäjän turvallisuutta. Venäjän ja Suomen suhteita hallitsee eräänlainen kaksisuuntainen pelon ja kauhun kierre.

Suomi pelkää vahvoista historiallisista syistä, että Venäjä hyökkää jälleen Suomeen. Venäjä taas pelkää vähintään yhtä hysteerisesti ja vähintään yhtä hyvistä historiallisista syistä, että sitä vastaan hyökätään jälleen kerran Suomen alueen kautta ja että Leningradin piirityksen tapahtumat toistuvat.

Suomi liittyi Natoon parantaakseen turvallisuuttaan, mutta Nato-jäsenyys toi mukanaan myös tiettyjä kiusallisia muutoksia. Venäjällä on yhteensä 22 000 kilometriä maarajaa. Ennen Suomen Nato-jäsenyyttä Suomen ja Venäjän 1 340 kilometrin mittainen raja oli vain noin 5 prosenttia Venäjän maarajoista ja yksi niistä pätkistä, joista Venäjän ei tarvinnut olla huolissaan.

Nato-jäsenyyden jälkeen itärajamme muodostaa reilut puolet Venäjän ja Naton välisestä rajasta, tai kaksi kolmasosaa, jos Kaliningradin aluetta ei oteta huomioon. Suomen strateginen merkitys Venäjän kannalta siirtyi aivan toiseen paikkaan.

Itärajan tuntumaan perustetut suot ja ryteiköt parantaisivat siis Suomen turvallisuutta ennen kaikkea tekemällä Naton laajat maahyökkäykset Venäjälle Suomen kautta käytännössä mahdottomiksi – ja lieventämällä tätä kautta Venäjän vainoharhaisuutta.

Itse asiassa meidän kannattaisi jopa esittää asiassa yhteistyötä Venäjälle. Meidän pitäisi ehdottaa, että myös Venäjä perustaisi omalle puolelleen leveitä suoalueita, niin että Suomen ja Venäjän suot ja ryteikkömetsät muodostaisivat yhdessä 1 340 kilometriä pitkän ja esimerkiksi sata kilometriä leveän esteen, joka tekisi suuret joukkojen siirrot mahdottomiksi, puolin ja toisin.

Voisimme myös muistuttaa Venäjää siitä, miten Mannerheim kieltäytyi toisessa maailmansodassa ottamasta saksalaisia joukkoja Etelä-Suomeen ja pakotti Hitlerin pohjoiset armeijat ryömimään Neuvostoliittoon Kainuun ja Lapin erämaiden läpi. Millä ei ollut todellisia onnistumisen mahdollisuuksia, hyökkääjien moninkertaisesta ylivoimasta huolimatta.

Samalla syntyisi Euroopan laajin ja hienoin luonnonsuojelualue, joka pitäisi ympäröidä korkealla aidalla susien ja karhujen liikkeiden estämiseksi, mutta jolle voitaisiin rauhan aikana päästää retkeilijöitä ja turisteja. Soiden sitoma hiili voitaisiin myydä hiilikrediitteinä muille EU-maille.