• Lukijalta: Valvontavirheestä ei voi rangaista tuottajaa, kuten luomukanalalle kävi

    ”Ei Ruokavirasto eikä maa- ja metsätalousministeriö voi piiloutua sen laboratorio­yrityksen selän taakse, jossa salmonellabakteeri lymysi.”
    Heikki Kauppisen mielestä myös Ruokavirastolla on oma vastuunsa virheelliseksi osoittautuneesta salmonellanäytteestä.
    Heikki Kauppisen mielestä myös Ruokavirastolla on oma vastuunsa virheelliseksi osoittautuneesta salmonellanäytteestä. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Yhteiskunta
    17.7.202408:34
    Lukijalta
    Heikki Kauppinen

    Olemme lukeneet muutaman viikon ajan uutisointia lappeenrantalaiseen luomukanalaan kohdistuneesta tapahtumasta. Salmonellabakteerijahti on aiheuttanut valtavat taloudellisen vahingon, joka tuottaa yritykselle sekä tietysti asiakaskunnalle vielä pitkään menetyksiä aivan turhaan.

    Tutkivaa journalismia tarvitaan. Suomen järjestelmä on aiheuttanut nyt luomukanalalle todella ison taloudellisen vahingon. Tilallisia kytätään ja valvotaan, sanktioidaan ja ristiin tarkastetaan yötä päivää, mutta kuka valvoo ja ristiin tarkastaa sekä sanktioi järjestelmän, silloin kun virhe on todellinen ja järjestelmästä johtuva?

    Ei Ruokavirasto eikä maa- ja metsätalousministeriö voi piiloutua sen laboratorio­yrityksen selän taakse, jossa se salmonellabakteeri lymysi. Niillä yrityksilläkin on oltava omavalvontasuunnitelma käytössä kaikissa vaiheissa. Bakteeriepidemiaepäilyksen ollessa kyseessä on oltava myös varmistusmenetelmät.

    Elleivät ministeriö ja Ruokavirasto ole sellaisia vaatineet tai pitäneet huolta että ne ovat käytössä joka päivä heille palveluja tuottavissa yrityksissä, silloin korvausvastuussa ovat edellä mainitut tahot. Ei vahinkoa voi jättää yksityisen maaseutuyrityksen kontolle, ei missään tapauksessa.

    Tarvitaan selkärankaa kaikilta tahoilta, ja poliittisten toimijoiden nopeaa reagointia, ettei tällaista oikeusmurhaa yhtä maaseudun kotieläin­yritystä kohtaan toteuteta, eikä muitakaan maaseudun yrityksiä kohtaan Suomessa.

    Ketkähän ovat viime vuoden hokeneet kuinka Suomi on ”oikeusvaltio”? Ei näytä olevan, eikä EU ole senkään vertaa valvontajärjestelmineen. On todella irvokasta, että joku viranomaistaholta tai laboratoriosta kehtaa edes puhua jostakin 300 euron korvauksesta!

    Heikki Kauppinen

    luonnonvarapäällikkö (evp)

    Rovaniemi

    Lisää aiheesta
    • Kuorttisen kanala kärsi valtavat taloudelliset tappiot väärän salmonellatuloksen takia.

      Kananmunantuotanto | Ruokavirasto: Kuorttisen kanalan salmonellanäytteen käsitellyt laboratorio noudatti lainsäädännön vaatimuksia, mutta näytteiden käsittelyssä korjattavaa

    • Kaisa ja Janne Rautakannel Kuorttisen luomukanasta kertoivat vuosi sitten MT:lle IB-viruskohusta. Nyt yrittäjät ovat jälleen menneet melkoisen mankelin läpi.

      Kananmunantuotanto | Kananmunatilan painajainen: 4000 luomukanaa teurastettiin väärän salmonellatuloksen vuoksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ruokavirasto
    Maa- ja metsätalousministeriö
    luomutuotanto
    salmonella
    maaseutuyritys
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle