• Lukijalta: Nettihuijarit saatava vastuuseen, samoin teleoperaattorit ja pankit

    Vastuu huijauksien torjunnasta sysätään netin käyttäjien vastuulle, vaikka operaattoreilla ja pankeilla olisi mahdollisuus tehdä paljon huijausten vähentämiseksi, kirjoittaa Antti Roine.
    Netinkäyttäjät altistuvat päivittäin erilaisille verkkohuijauksille. Kuvituskuva.
    Netinkäyttäjät altistuvat päivittäin erilaisille verkkohuijauksille. Kuvituskuva. Kuva: Unsplash / Janiko Kemppi
    Mielipide|Yhteiskunta
    16.9.202509:45
    Lukijalta
    Antti Roine

    Moni joutuu huijausyritysten kohteeksi päivittäin, mutta vastuu sysätään uhrien harteille.

    EU ja valtio vaativat meitä jatkuvaa varovaisuutta. Tämä ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu, koska se nakertaa kansalaisten luottamusta demokraattiseen yhteiskuntaan.

    Huijarit aiheuttavat yhteiskunnalle merkittävää haittaa ja kuluja. Noin puolet sähköpostiliikenteestä on roskaa, ja haittaohjelmien torjunta kuormittaa verkot. Lisäksi uhreille koituvat vahingot ovat mittavat.

    Todellisuudessa operaattorit ja pankit pystyisivät estämään suurimman osan huijauksista ennalta – mutta toistaiseksi ne siirtävät kustannukset ja riskit asiakkaille. Operaattoreille ja pankeille asetetut uhkasakotkin päätyvät käytännössä asiakkaiden maksettavaksi.

    Operaattoreilla pitäisi olla velvollisuus varmistaa, että puhelinnumero on todella oma ja että huijauspuhelut estyvät jo verkon reunalla. Numeronsiirroissa tulee olla viive ja vahva tunnistus sim-kaappauksen estämiseksi.

    Sähköposteista palveluntarjoajien tulee hylätä epäilyttävät viestit automaattisesti ja merkitä turvalliset viestit selkeästi, jotta turhat roskapostit ja huijauskirjeet eivät pääse postilaatikkoon.

    Verkkotunnusten rekisteröinnissä on kiristettävä henkilötietovaatimuksia. Jos osoite muistuttaa tunnettuja yrityksiä tai viranomaisia, se pitää tarkistaa ja sulkea poikkeuksellisen nopeasti huijausilmoituksen jälkeen.

    Netin mainosverkostot levittävät monia huijauksia. Niiden täytyy varmistaa mainostajansa taustat, tehdä nopeita oikaisuja vääriin mainoksiin ja palauttaa rahat automaattisesti huijatulle asiakkaalle.

    Tilisiirtojen ja tilinomistajien jäljitettävyys on EU:ssa edelleen puutteellista – siirrot voivat päätyä “mustaan aukkoon”. Sama koskee luottokortteja ja kryptovaluuttoja: siirto­palvelujen on sovellettava samoja sääntöjä kuin pankeissa, kuten tiukka tunnistus, tilisiirtojen jäädyttäminen ja liikkeiden seuranta.

    Poliisille tulee antaa valta ja resurssit huijata huijareita. Huijareiden rangaistuksia tulee koventaa vastaamaan aiheutettuja vahinkoja.

    Operaattoreilla ja pankeilla tulisi olla velvollisuus julkaista tiedot estetyistä huijauksista, palautetuista varoista ja käsittelyajoista. Heikoista tuloksista tulee seurata todellisia sanktioita, esimerkiksi langettaa välikäsille uhrien vahinkojen korvausvastuu, jotta huijauksia aletaan tosissaan ennaltaehkäistä.

    Antti Roine

    Ulvila

    Lisää aiheesta
    • Tekstiviestin tai sähköpostin lisäksi huijarit myös soittavat.

      Talous | Pankkihuijari on tekoälyn ansiosta entistä ovelampi – tietty toimintamalli yleistyy

      Tilaajalle
    • Huijareilla on nykyään monenlaisia keinoja maksutietojen kalasteluun verkossa.

      Rikokset | Tekoäly tuo huijareille uusia keinoja maksupetoksiin – ”Enää harvinainen kieli ei suojele meitä”

    • Esimerkiksi Verohallinnon ja pankkien nimissä yritetään kalastella ihmisten verkkopankkitunnuksia. Tunnuksia ei koskaan tule lähettää tekstiviestillä tai sähköpostilla kenellekään. Kuvituskuva.

      Rikokset | Uhreille jopa 19 000 euron menetykset – kuriiripetos tapahtuu salakavalasti käytetyn tavaran kaupankäynnissä

    • Osuuspankin nimissä lähetetyt huijausviestit saattavat ilmestyä samaan tekstiviestiketjuun pankin aitojen viestien kanssa.

      Talous | Näistä kahdesta asiasta voi tunnistaa petollisen viestin, johon moni lankeaa ‒ huijareita liikkeellä OP:n nimissä

    • Poliisin mukaan digihuijausten määrä kasvoi selvästi viime vuoden loppupuolella. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Kodin talous | Digihuijausten määrä kasvoi viime vuoden loppupuolella – koko vuonna suomalaiset menettivät digihuijareille 32,4 miljoonaa euroa

    Artikkelin aiheet
    nettipetos
    pankit
    teleoperaattorit
    vastuu
    Antti Roine
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle