• Lukijalta: MTK tarvitsee vahvan puheenjohtajan – Tero Hemmilän johtamiskokemus omaa luokkaansa

    Mielipiteet yksittäisistä asioista tässä ja nyt eivät ole ratkaisevia, vaan kyky nähdä kokonaisuuksia ja kyky nähdä eteenpäin on tärkeintä, kirjoittaa Ari-Pekka Kirjonen.
    Tero Hemmilä.
    Tero Hemmilä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Politiikka
    1.11.202509:43
    Lukijalta
    Ari-Pekka Kirjonen

    MTK:n valtuuskunta valitsee järjestölle uuden puheenjohtajan kuukauden kuluttua. Vuodesta 2009 puheenjohtajana toimineen Juha Marttilan aikana toimintaympäristöä ovat ravisuttaneet milloin puunostajien hintakartelli, kauppapolitiikan kiristyminen, Venäjän hyökkäyssodan laajenemisen aiheuttamat markkinashokit sekä EU:n politiikkapainopisteen muutos ilmastonmuutoksen torjuntaan.

    Jokainen näistä on haastanut jäsenistön toimeentuloa, eikä maailman ennusteta muuttuvan tulevien vuosien aikana nykyistä vakaammaksi.

    Epävakaassa toimintaympäristössä puheenjohtajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi nousevat johtajaominaisuudet. Kun organisaatio on laaja ja monikerroksinen, strategiatyö ja sen toimeenpano ovat välttämättömyys tulokselliseen ja vaikuttavaan toimintaan. Järjestön perintö ja tavoitteet ovat aivan liian arvokkaat annettavaksi heikon johtamiskokemuksen omaavalle puheenjohtajalle. Vaikka menneisyys ei ole tae tulevaisuudesta, aikaisemmat johtajanäytöt ovat paras tae kyvykkyydestä.

    Tämänkertainen valintaprosessi on ollut positiivinen poikkeus aikaisempiin nähden. Jäsenistö ja valtuuskunnan jäsenet ovat saaneet tutustua puheenjohtajakandidaatteihin viime kuukausien aikana. Valintamenettelyn ohjeistuksen noudattaminen osoittaa arvostusta koko järjestöä ja sen jäsenistöä kohtaan.

    Olemmekin voineet tutustua viiteen hyvään kandidaattiin. Näistä viidestä ehdokkaasta Tero Hemmilän osaaminen, kokemus ja näytöt johtajana ovat omaa luokkaansa.

    Hemmilän pitkä ura ja eteneminen kansainvälisissä yrityksissä korkeisiin johtajapositioihin ja hallitustehtäviin ovat vahva todiste johtamiskyvystä. Samalla kansainvälinen työura ruokaketjussa on kerryttänyt hänelle osaamista ja kokemusta, jota MTK ja sen jäsenet tarvitsevat.

    Edunvalvonta tarvitsee enemmän konkretiaa ja tehokasta toimeenpanoa, jonka yritysmaailmassa voi oppia. Mielipiteet yksittäisistä asioista tässä ja nyt eivät ole ratkaisevia, vaan kyky nähdä kokonaisuuksia ja kyky nähdä eteenpäin on tärkeintä.

    Huolimatta kansainvälisestä urasta Hemmilällä on vahvat suomalaiset talonpoikaiset arvot ja hän ajattelee koko Suomen etua. Pitkä kansainvälinen johtamiskokemus ja työuralla aikaansaadut muutokset yrityksissä ovat sellaisia näyttöjä johtajuudesta, jotka ovat omaa luokkaansa ehdokkaiden joukossa. MTK tarvitsee kansainvälistä kokemusta omaavan johtajan, muutosjohtajan viemään järjestöä eteenpäin. Tero Hemmilä kykenee täyttämään suuret saappaat.

    Ari-Pekka Kirjonen

    maanviljelijä ja pitkäaikainen MTK-aktiivi

    Pertteli

    Lisää aiheesta
    • Tero Hemmilän mielestä MTK:n on kirkastettava viestiään ja kyettävä parantamaan maaseutuelinkeinojen kannattavuutta.

      Maatalous | Tero Hemmilä haluaa uudistaa tuottajajärjestöä ‒ ”Yksityisen omistuksen suojan pitää olla loukkaamatonta ja pyhää”

    • Maatalouspolitiikka | MTK:n puheenjohtajakisa alkoi varmistellen – se voi antaa yllättäjälle tilaa

    • Tero Hemmilän mukaan maatilojen kannattavuus vaikuttaa moneen asiaan. Kuva on vuodelta 2019.

      Maatalouspolitiikka | MTK:n puheenjohtajaksi pyrkivä Tero Hemmilä korostaisi markkinaedunvalvontaa – ”Tulonjako reilummaksi”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    MTK
    johtajuus
    puheenjohtajavaali
    maatalous
    Tero Hemmilä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa