• Tero Hemmilä haluaa uudistaa tuottajajärjestöä ‒ ”Yksityisen omistuksen suojan pitää olla loukkaamatonta ja pyhää”

    Hemmilän mielestä MTK:n pitää kyetä ajamaan nykyistä vahvemmin sekä maa- että metsätalouden etuja.
    Tero Hemmilän mielestä MTK:n on kirkastettava viestiään ja kyettävä parantamaan maaseutuelinkeinojen kannattavuutta.
    Tero Hemmilän mielestä MTK:n on kirkastettava viestiään ja kyettävä parantamaan maaseutuelinkeinojen kannattavuutta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalous
    17.6.202519:00
    Jukka Koivula

    MTK:n puheenjohtajuutta tavoitteleva HKScanin entinen toimitusjohtaja Tero Hemmilä haluaisi uudistaa tuottajajärjestön toimintaa.

    Hän sanoo olevansa talonpoikien asialla.

    ”Se tarkoittaa maataloutta, metsätaloutta ja myöskin maaseutuyrittäjyyttä. Puheenjohtajana edustaisin uudistumista. Aiemmissa työtehtävissäni uudistuminen on aina ollut tärkeässä roolissa”, Hemmilä sanoo.

    Hän uskoo, että metsätalouden rooli on tulevaisuudessa vahvempi MTK:ssa.

    ”Metsät Suomessa ovat enimmäkseen yksityismetsänomistusta. Yksityisen omistuksen suojan pitää olla loukkaamatonta ja pyhää. Liian paljon on nyt esillä tällaista metsäomaisuuksien jonkinasteista sosialisointia hiilinielujen ja muiden kautta.”

    ”Puheenjohtajana edustaisin uudistumista. Aiemmissa työtehtävissäni uudistuminen on aina ollut tärkeässä roolissa.”

    Tero Hemmilä

    Hemmilä katsoo, että MTK:n pitää kyetä ajamaan nykyistä vahvemmin sekä maa- että metsätalouden etuja.

    ”Metsä on merkittävä maatalouden rinnalla. Metsätalous ansaitsee tärkeän roolin julkisessa keskustelussa, koska kuten tiedämme, siellä on paljon etuja ajettavana. Siihen liittyy hakkuuoikeudet, mutta myös yhteiskunnan muutokseen sopeutuminen.”

    Ehdokkaan näkemys on, ettei metsäkeskustelu kaikkineen pohjaudu Suomessa faktoihin.

    ”Viimeksi tänään aamulla julkisen median kanava antoi ymmärtää, että Suomessa on metsiä hakattu merkittävästi enemmän kuin on kestävä hakkuumäärä. Mutta siinä oli mennyt motit ja prosentit sekaisin, ja sehän muuttaa tilannetta täysin.”

    Hän peräänkuuluttaakin faktapohjaista metsäkeskustelua.

    ”Tässä MTK voisi onnistua nykyistä paremmin.”

    ”Toivon MTK:lta voimakkaampaa elinkeinopolitiikkaa, joka pitää myös tulevaisuuteen voimakkaasti investoivat maatilat tässä järjestössä mukana.”

    Tero Hemmilä

    Hemmilä arvioi, että MTK on ylipäätään onnistunut edunvalvontatyössään hyvin.

    Hän kuitenkin toivoo MTK:lta voimakkaampaa elinkeinopolitiikkaa, joka pitää myös tulevaisuuteen voimakkaasti investoivat maatilat järjestössä mukana.

    ”Että he kokevat arvoa. Tänä päivänä niin ei ole, ja siitä on selkeitä merkkejä maakunnissa.”

    Puheenjohtajaehdokas huomauttaa, että tällä hetkellä Suomessa perustetaan tuotantosuuntakohtaisia yhdistyksiä maatalouden edunvalvontaan.

    ”Siis kilpailevia organisaatioita. Itse näkisin, että MTK edustaa tärkeää mutta rajallista osaa yhteiskunnasta, jonka resursseja ei pitäisi hajottaa.”

    MTK:n jäsenmäärää merkittävämpänä asiana Hemmilä kertoo pitävänsä sitä, että järjestö edustaa maatalouspuolella merkittävää osaa Suomen ruuantuotannosta.

    ”MTK:n pitää ajaa sekä isojen että pienten tilojen asiaa, mutta kun suuria tiloja saadaan mukaan, edustamme merkittävää osaa ruuantuotannosta. Edunvalvonnan relevanssi syntyy siitä.”

    ”MTK:n pitää ajaa sekä isojen että pienten tilojen asiaa, mutta kun suuria tiloja saadaan mukaan, edustamme merkittävää osaa ruuantuotannosta.”

    Tero Hemmilä

    Kotimainen ruokaketju on hänen mukaansa epätasapainotilassa.

    ”Ainahan markkinatalous laitetaan toimimaan tietyissä raameissa, joissa se hakee tasapainonsa. Mielestäni ruokaketju tarvitsee uutta lainsäädäntöä, jotta tämä tasapaino voi syntyä.”

    Tero Hemmilällä on MTK-taustaa, sillä hän on työskennellyt tuottajajärjestön maitoasiamiehenä.

    Hemmilä omistaa sukutilan Laitilassa. Tilalla harjoitetaan kasvinviljelyä ja metsätaloutta.

    ”Metsä on itselleni tulonlähteenä merkittävä.”

    Ehdokas ei ole minkään puolueen jäsen, ja hän kertoo olevansa poliittisesti sitoutumaton.

    MTK-Varsinais-Suomen piiri on ilmaissut tukensa Hemmilälle MTK:n puheenjohtajakisassa.

    Lisää aiheesta
    • Maatalous | MT-Live: Näin puheenjohtajaksi pyrkivä Antti Kangas ravistelisi MTK:ta ‒ ”Aktiivitiloja pakenee jäsenistä koko ajan pois”

    • Antti Kangas (ps.) pitää MTK:n edunvalvontaa liian varovaisena ja haluaisi ravistella järjestön toimintatapoja.

      Maatalous | MTK:n johtoon pyrkivä Antti Kangas peräänkuuluttaa parempaa markkinaedunvalvontaa ‒ ”Henkilöstöstä lähtisin miettimään, että ketkä on saaneet aikaan ihan aidosti ja ketkä ei”

    • Maatalous | MT Live: MTK:n puheenjohtajaksi hakeva Anne Kalmari määrittää aktiiviviljelijän

    • Anne Kalmari yrittäisi hakea MTK:lle lisää jäseniä metsänomistajista.

      Maatalouspolitiikka | MTK-johtajapestiä hamuava Anne Kalmari suuntaisi tuet aktiiviviljelijöille ja jättäisi monet ilman

      Tilaajalle
    • Maatalouspolitiikka | MT Live: Pitääkö MTK:n puheenjohtajan uskaltaa sanoa, etteivät kaikki menesty, puheenjohtajaksi hakeva Kati Partanen?

    • Kati Partanen kertoo osallistuneensa kotitilan peltotöihin tänä keväänä aina aikataulujen niin salliessa.

      Maatalouspolitiikka | MTK-johtajakisaan osallistuva Kati Partanen kertoo, mitä pitää valituksi tulevan tärkeimpänä tehtävänä

      Tilaajalle
    • Maatalouspolitiikka | Eerikki Viljanen etsi MTK:lle puheenjohtajaa ja löysi ehdolle itsensä ‒ mitä seuraavaksi? Katso MT Live

    • Eerikki Viljanen koittaa löytää harrastuksille aikaa maatilan, perheen ja yhteiskunnallisten luottamustoimien ohessa.

      Maatalouspolitiikka | ”Palo tehdä edunvalvontaa on kova”, sanoo MTK:n puheenjohtajuutta hakeva Eerikki Viljanen

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen