
Maanviljelijä, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.) saapui MT Liveen tuoreeltaan, kun MTK oli juuri ilmoittanut vaihtavansa järjestön uuden puheenjohtajan etsintäpartion vetäjän.
Syy vaihtoon on selvä: Viljanen on yksi puheenjohtajan tehtävään ilmoittautuneista ehdokkaista.
Työryhmän vetäjänä Viljanen ilmoitti työryhmälle jo alkuvaiheessa, että harkitsee tehtävää ja jääväsi itsensä. Valinta tehdään valtuuskunnassa.
Mahdollinen maatalousministerin paikka seuraavassa hallituksessa saa jäädä taka-alalle, jos Viljanen nousisi järjestön johtoon.
”Tämä haku on ollut vakaan harkinnan tulos.”
”MTK:n puheenjohtajan tehtävä on yhteiskunnallisen vaikuttamisen kärkipaikka.”
Viljanen kuvailee MTK:ta perinteiseksi mutta yhtä aikaa moderniksi ja vahvaksi etujärjestöksi.
”MTK:n puheenjohtajan tehtävä on yhteiskunnallisen vaikuttamisen kärkipaikka”, hän kiteyttää.
Ratkaisua tukivat Viljasen saamat kannustavat yhteydenotot. ”Käytyäni perusteelliset keskustelut asiasta itseni, perheeni sekä tukijoitteni kanssa päätös oli helppo. Palo tehdä edunvalvontaa on kova.”
MTK:n puheenjohtaja ei yksin ratkaise järjestön linjakysymyksiä, Viljanen sanoo. Uudella puheenjohtajalla riittää tekemistä muutenkin.
Haasteet ovat hänen mukaansa kovat, ja ”elämme keskellä todella isoa murrosta”.
”Esimerkiksi tukijärjestelmistä puhuttaessa pitää panostaa siihen, että EU:sta saadaan mahdollisimman suuri potti jaettavaksi. Siitä löytyy kyllä meillä Suomessa sopu, kun jaettavaa on.”
Jos tukieuroja menetetään, pitää hallituksen huolehtia kompensaatiosta kansallisesti.
”Tuloksilla jäsenet kuitenkin mittaavat järjestön onnistumista.”
”Jos MTK:n jäsenyyttä arvioidaan pelkkien eurojen varassa, ollaan menetetty järjestössä jo jotain. Tuloksilla jäsenet kuitenkin mittaavat järjestön onnistumista.”
Nykyiset jäsenet ovat parhaita markkinoimaan jäsenyyttä uusille.
”Kova ydin pitää turvata, mutta myös vaikkapa opiskelijajäsenyyttä pitää harkita.”
Viljanen haluaisi terästää järjestön viestintätapoja. Puhelimiin ladattava MTK-appi pitää saada erityisesti sisäisen viestinnän apuriksi.
”Omille pitää voida viestiä somessa vielä nykyistä paremmin, mutta samalla tulee olla mukana myös yhteiskunnallisissa ilmiöissä. Niihin pitää pystyä reagoimaan.”
MTK:n varainhankinnan takaa Viljasen mukaan se, että jäsenet haluavat kuulua järjestöön, jossa vahvistetaan me-henkeä. Jäsenmaksupykälän käsittely ja toiveet järjestön uusista palveluista liittyvät toisiinsa, hän huomauttaa.
Viljanen suosii tiukkaa kulukuuria, kuten hän sanoo tekevänsä perhetilallaan. Säästösaksia hän ei tällä hetkellä näe tarpeellisiksi.
Ympäristöekonomiaa opiskeleva Viljanen pyörittää vihtiläistä sukutilaa, joka on erikoistunut emolehmätuotantoon.
MTK:n puheenjohtajan paikasta kisaa neljä hakijaa. Toinen tiedossa oleva hakija on MTK-konkari Kati Partanen.