• MTK:n puheenjohtajaksi jo neljä hakijaa – kaksi nimeä julkaistu

    Puheenjohtaja valitaan MTK:n valtuuskunnan syyskokouksessa marraskuussa.
    MTK:n puheenjohtajan tehtävästä ovat kiinnostuneita tutut järjestökonkarit Eerikki Viljanen ja Kati Partanen.
    MTK:n puheenjohtajan tehtävästä ovat kiinnostuneita tutut järjestökonkarit Eerikki Viljanen ja Kati Partanen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    14.5.202508:30
    Eija Vallinheimo & Eija Mansikkamäki

    Tähän mennessä työryhmälle ehdokkuudestaan ovat ilmoittaneet maa- ja metsätalousyrittäjä, MTK:n johtokunnan jäsen, maailman tuottajajärjestön WFO:n hallituksen jäsen Kati Partanen, sekä maanviljelijä, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk.)

    Partanen on kotoisin Iisalmesta ja Viljanen Vihdistä. Kumpikin viettää tänä vuonna 50-vuotispäiväänsä.

    Lisäksi puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut kaksi ehdokasta, jotka eivät halua vielä tässä vaiheessa nimeään julkisuuteen.

    MTK:n johtokunnan uuden puheenjohtajan valitsee järjestön ylintä päätösvaltaa käyttävä MTK:n valtuuskunta syyskokouksessaan 26.–27. marraskuuta.

    Viljanen vierailee tänään MT Livessä kello 19.00 ja Kati Partanen ensi viikon keskiviikkona. Ohjelmat ovat katsottavissa suorina MT:n verkkosivulla ja tallenteina jälkikäteen.

    Lisää aiheesta
    • Juha Marttila kertoi suunnitelmistaan MTK:n valtuuskunnalle Hanasaaren kokouskeskuksessa Espoossa.

      Politiikka | MTK:n puheenjohtaja vaihtuu − Juha Marttila jättää tehtävänsä vuoden lopussa

    Juha Marttilan ilmoitettua aiemmin, ettei hän ei enää asetu ehdolle puheenjohtajan tehtävään MTK:n valtuuskunta nimesi työryhmän valmistelemaan uuden puheenjohtajan valintaa.

    Valintaa valmistelevan työryhmän puheenjohtajana toimii valtuuskunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja Sanna Hämäläinen. Ryhmän muina jäseninä toimivat valtuuskunnan toinen varapuheenjohtaja Sari Lantta, metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola, MTK-liittojen edustajina Timo Kankaanpää ja Otso Heikola sekä MHY-yhdistysten edustajana Timo Junnila.

    Lisää aiheesta
    • MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen toimii työryhmän vetäjänä.

      Politiikka | Seitsemän hengen porukka etsii MTK:lle uutta puheenjohtaja

      Tilaajalle

    Työryhmää alun perin johtanut valtuuskunnan puheenjohtaja Viljanen vetäytyi tehtävästä asetuttuaan itse ehdolle.

    Uudelta MTK:n johtokunnan puheenjohtajalta odotetaan laaja-alaista suomalaisen yhteiskunnan ja sen päätöksenteon tuntemusta ja verkostoja, mutta myös hyvää kielitaitoa ja kykyä toimia EU-tason edunvalvontatehtävissä.

    Järjestön puheenjohtajalla on oltava vahvaa maa- ja metsätalouden elinkeinojen tuntemusta, talousosaamista ja järjestöosaamista. MTK:n puheenjohtajan tehtävässä menestyminen edellyttää myös erinomaisia johtamis-, esiintymis- ja viestintätaitoja.

    Puheenjohtajuutta hakevien ehdokkaiden toivotaan ilmoittavan ehdokkuudestaan työryhmälle viimeistään 15. elokuuta, jotta ehdokkailla on mahdollisuus esittäytyä jäsenistölle ennen valinnan tekevää valtuuskunnan kokousta.

    MTK:n jäsenliittojen ja -yhdistysten edustajat tekevät lopulliset ehdotukset MTK:n johtokunnan 1. puheenjohtajan vaaliin MTK:n valtuuskunnan syyskokoukselle.

    Lisää aiheesta
    • Mikko Tiirola on mukana MTK:n uuden puheenjohtajan valintaa valmistelevassa työryhmässä.

      Politiikka | Mikko Tiirola ei aio lähteä ehdolle MTK:n uudeksi puheenjohtajaksi

    • MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila vieraili keskiviikkoiltana esitetyssä MT Liven lähetyksessä.

      Politiikka | Erityisesti yksi asia on pielessä kuntien ruokahankinnoissa – MTK:n Juha Marttila kertoo MT Livessä, miten tilanne korjaantuu

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia