• Lukijalta: Muutosvastarinnasta näyttää tulleen kansallinen kasvun este

    Jos haluamme, että vihreä siirtymä tapahtuu Suomessa eikä naapurimaissa, on päätöksentekoon ja hankkeiden edistämiseen löydettävä rohkeutta ja yhtenäisyyttä, kirjoittavat inkoolaiset yrittäjät Antti Harjuoja ja Timo Kallio.
    Tuulivoimalan jalustaa asennetaan. Kuvituskuva.
    Tuulivoimalan jalustaa asennetaan. Kuvituskuva. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Mielipide|Politiikka
    13.11.202516:00
    Lukijalta
    Antti Harjuoja & Timo Kallio

    Suomen tulevaisuuden kasvu syntyy investoinneista, ja yhä useammin ne sijoittuvat pieniin kuntiin. Vihreän siirtymän hankkeet, kuten uudet teollisuuslaitokset ja energiaratkaisut ovat miljardiluokan mahdollisuuksia, jotka luovat työpaikkoja, verotuloja ja uutta elinvoimaa alueille, joilla niitä eniten tarvitaan. Niiden vaikutukset ulottuvat myös naapurikuntiin ja koko kansantalouteen.

    Silti päätöksenteko monissa kunnissa pysähtyy, kun suuret hankkeet kohtaavat voimakasta paikallista vastustusta. Julkinen keskustelu muuttuu helposti tunnepohjaiseksi ja valtuustojen päätösten jälkeenkin ilmapiiri jää jakautuneeksi.

    Yksi merkittävä jarru on valitusprosessi. Kaavoitukseen, rakentamiseen ja ympäristölupiin liittyvillä valituksilla voidaan tehokkaasti hidastaa kehitystä, pahimmillaan vuosilla.

    Kun epävarmuus pitkittyy, myös sijoittajien usko voi hiipua, ja hankkeelle etsitään suotuisampia kohteita, ehkä toiseen maahan.

    On syytä kysyä: onko paikallinen muutosvastarinta noussut kansalliseksi kasvun esteeksi?

    Jos haluamme, että vihreä siirtymä tapahtuu Suomessa eikä naapurimaissa, on päätöksentekoon ja hankkeiden edistämiseen löydettävä rohkeutta ja yhtenäisyyttä. Kunnat eivät ole vain palveluiden tuottajia, ne ovat portinvartijoita tulevaisuuden investoinneille.

    Antti Harjuoja

    yrittäjä

    Timo Kallio

    yrittäjä

    Inkoo

    Lisää aiheesta
    • Ympäristö | Asiantuntijalta: Vihreä siirtymä tarvitsee oikeudenmukaiset ja vahvemmat säännöt

    • Tuulivoimaloita. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Vihreä siirtymä tulee toteuttaa oikeudenmukaisesti – Pohjois-Savo voi näyttää esimerkkiä

    • Tuulivoima on osa Suomen vihreää siirtymää.

      Ympäristöteknologia | Ei nimi miestä pahenna, eikä vihreää siirtymää

    Artikkelin aiheet
    muutosvastarinta
    vihreä siirtymä
    kuntien päättäminen
    investoinnit
    Suomen talous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa