Saamelaiset kärsivät yhä stereotypioista – "Ongelma kertaantuu, kun ollaan päättäjätasolla"

Kansallismuseon näyttely, Jäämeren ratahanke, kansanedustajan anteeksipyyntö vanhoista sketseistä, Tenojoen kalastusoikeudet, malminetsintä saamelaisalueella ja epäaitojen saamenpukujen aiheuttamat kohut.

Muutaman viime vuoden aikana saamelaisuus on vilahdellut valtakunnanmedioiden otsikoissa vähän väliä. Jos taas kysytään, miten saamelaisten oma ääni kuuluu nyky-yhteiskunnassa, kysymys onkin kimurantti, pohtii Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola.

”Sekä ’hyvin’ että ’huonosti’ ovat tarkalleen ottaen kumpikin vääriä vastauksia.”

Viime vuosina Lehtola on huomannut, että esimerkiksi saamelainen kirjailija, muusikko Niillas Holmberg ja ohjaaja, käsikirjoittaja Suvi West ovat näkyneet paljon suomenkielisessä mediassa.

Toisaalta se, kuka pääsee valtakunnan tasolla ääneen, tapahtuu suomalaismedian puitteissa. Lehtolalta itseltäänkin on vuosien varrella kysytty yhtä jos toista saamelaisuudesta, mutta usein näkökulma on kapea ja joskus vain tiettyjä julkisuuden kiistoja koskeva. Häntä huvittaa, että yleisin kysymys koskee saamelaisten määrää.

”Suomalaisille tuntuu olevan kovin tärkeää laskea saamelaiset.”

Lehtola on itsekin saamelainen, ja saamelaisen kulttuurin professorina hän oli vuosituhannen alussa maailman ensimmäinen lajiaan. Hän katsoo saamelaisuuden esittämistä julkisessa keskustelussa vuosi­kymmenten perspektiivillä.

”En uskaltaisi sanoa, että saamelaisuus on juuri nyt enemmän tapetilla kuin koskaan ennen, koska puolen vuosisadan aikana saamelaisuus on aina välillä noussut eri tapahtumien ja ilmiöiden vuoksi esille. Saamelaiset ovat itse tehneet valtavasti työtä, jotta ymmärrys paranee.”

Yksi tämän hetken näkyvimmistä saamelaisaktivisteista on Petra Laiti, tai saamelaiselta nimeltään Ásllat-Mihku Ilmára Mika Petra.

Hän on apurahaohjelmien erityisasiantuntija Nordisk Kulturkontaktilla, kauppatieteiden maisteri ja ”Twitterin päivystävä saamelainen”.

Suuren yleisön tietoisuuteen Laiti tuli vuonna 2017, kun hän vietti kesänsä aktivistina Utsjoella Tenojoen uutta kalastussopimusta vastustavassa Ellos Deatnu ­-ryhmässä.

Tuolloin hän aloitti twiittaamisen omilla kasvoillaan ja sai pian huomata vastaavansa kaikkiin saamelaisuuteen liittyviin kysymyksiin, ei pelkästään Tenojoen kalastusoikeuksiin liittyviin.

”Kaverini heitti silloin vitsillä, että Petrasta on tullut Twitterin päivystävä saamelainen.”

Vitsi muuttui sen verran vakavaksi asiaksi, että nykyään titteli lukee myös Laitin Twitter-tilillä. Hänen mukaansa saamelaistiedon tilasta ei kuitenkaan kerro hyvää, että yksittäinen henkilö voi tällä tavoin sementoida asemansa suomenkielisen twittersfäärin päivystävänä saamelaisena.

Laiti on joutunut toimimaan saamelaisuuden kävelevänä tietosanakirjana lapsesta asti, jo paljon ennen saamelaisaiheisia twiittejään. Hän nimittäin ehti asua saamelaisalueella vain neljä vuotta, ennen kuin perheen tie vei maailmalle.

Jo varhain Laiti oppi, että kodin tuntu tulee kielestä. Ruotsissa kodin muodostivat pohjoissaamen ja suomen kielet, sillä kumpikin erosi ympäröivästä puheenparresta. Kun perhe muutti Etelä-Suomeen, koulunkäynti jatkui ruotsiksi, joten kodin kielet erottivat edelleen Laitin arjen ruotsinkielisestä ympäristöstä.

Pitkään Laitin saamelainen identiteetti olikin vahvasti kielellinen, mutta lukiossa hän löysi saamelaisuudelle laajemman asiayhteyden, eli alkuperäiskansojen aseman ja oikeudet maailmassa.

”En ollut ennen teini-ikää tajunnut, että kieleni ja kulttuurini ovat uhanalaisia.”

Lapsena Laiti oli kärsivällisesti vastannut muiden lasten esittämiin kysymyksiin saamelaisuudesta. Sinisilmäisesti hän oli ajatellut, että lapset eivät tiedä, koska ovat vielä lapsia. Nuorena hän oivalsi, että eiväthän fiksut ja tiedostavat aikuisetkaan tiedä mitään saamelaisista.

Teini-ikäinen Laiti oli muutenkin kiinnostunut yhteiskunnasta, politiikasta ja päätöksenteosta, mutta nyt hän koki toisenkin havahtumisen. Hän oivalsi, että valtaväestön tietämättömyys saamelaisista on rakenteellinen ongelma, joka pohjautuu siihen, että tietoa ei anneta luontevasti osana kouluopetusta.

Saamelaisten kotiseutualue Suomessa ulottuu neljän kunnan alueelle. Kuva: Stiina Hovi

Valtaväestö tietää saamelaisista keskimäärin vähän, Lehtola vahvistaa.

”Ongelma kertaantuu, kun ollaan päättäjätasolla. Varsinaiseen asiaan pääsemiseen menee aina hirveästi aikaa, sillä niitä samoja perusasioita pitää käydä läpi kerta toisensa jälkeen.”

Lehtolan mukaan kouluopetuksessa mylläystä kaipaisi erityisesti se, että kuva saamelaisuudesta saataisiin laveammaksi ja ajanmukaisemmaksi. Hän lisää, että enää ei sentään taideta väittää, että saamelaiset asuvat kodassa. Kysymys kuitenkin kuuluu, avaako kouluopetus nykypäivän saamelaisuutta.

”Aina sanotaan, että ei opetussuunnitelmaan mahdu sitä tai tätä, mutta kyllä ainoasta Euroopan Unionin alueella asuvasta alkuperäiskansasta kertomiseen luulisi nykyistä enemmän tilaa löytyvän.”

Helsinkiläisen Pasilan peruskoulun kaksikielisen suomi–pohjoissaame-luokan opettaja Laura Njunnas katsoo oppikirjoja sekä saamelaisen että opettajan näkökulmasta.

Hän on huomannut, että oppikirjoissa on yleensä enemmän tietoa esimerkiksi Pohjois-Amerikan tai Australian alkuperäiskansoista kuin saamelaisista.

”Saamelaistieto on nykypäivänä laadukkaampaa kuin se, mitä sukupolveni tai meidän vanhempamme kuulivat koulussa. Muutosta tarvittaisiin kuitenkin kipeästi jo alkuopetuksesta lähtien.”

Opetus- ja kulttuuriministeriölle vuonna 2020 tehdyn selvityksen mukaan oppimateriaalien vähäinen saamelaistieto johtaa siihen, että ”siinä olevat painotukset ja virheet saavat määräänsä enemmän painoarvoa. Oppimateriaalien väärät tiedot, stereotyyppiset kuvaukset ja saamelaista puhuminen vain menneisyyden yhteydessä rakentavat kapeaa ja yksipuolista kuvaa saamelaisista.”

Jos oppikirjoissa mainitaan jotain saamelaisuudesta, se tehdään Laitin havaintojen mukaan yleensä Suomen esihistorian ja suomen sukukielten yhteydessä.

Tästä päästään Laitin mukaan ongelman juurisyyhyn. Saamelaiset ovat oma kansansa, eivät suomalaisuuden sisäinen heimo, vaikka oppikirjoista tällaisen käsityksen saattaa saadakin.

”Kyse on ollut assimilaatiosta, pakkosuomalaistamisesta”, Laiti tiivistää.

Assimilaation eli sulauttamisen lisäksi kansallisvaltioiden suhteesta Saamen kansaan on alettu puhua kolonialistisena. Kolonialismilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kahden kansan välistä epäsymmetristä valtasuhdetta, kuten saamelaisen yhteiskuntarakenteen korvaamista suomalaisella, maiden siirtymistä Suomen valtiolle sekä saamelaisen kulttuurin ja saamen kielten tukahduttamista.

Jos sukupolvelle toisensa jälkeen tarjotaan niukasti ja historiapainotteisesti ikkunoita saamelaisuuteen, saamelaiset eivät välttämättä tunnu oikeilta nykypäivän ihmisiltä.

Laitiltakin on kysytty lukemattomia kertoja, onko hänellä poroja, käyttääkö hän saamenpukua, montako prosenttia hänessä on saamelaista, miten hän harjoittaa saamelaisuutta ja niin edelleen.

”Saamelainen ei ole kapeaa, stereotyyppistä oletuspohjaa vasten ikinä riittävän mystinen, mikä johtaa henkilön saamelaisuuden kyseenalaistamiseen”, Laiti kuvailee.

Saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola, saamelaisaktivisti Petra Laiti ja opettaja Laura Njunnas toivoisivat saamelaistietoisuuden parantamista mm. opetuksen kautta. Kuva: MT

Läheskään kaikki saamelaiset eivät asu saamelais­alueella. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 saamenkielisiä asui itse asiassa enemmän Oulussa kuin missään saamelaisten kotiseutualueen yksittäisessä kunnassa, ja suurin Pohjois-Suomen ulkopuolinen saamenkielisten keskittymä on Helsingissä.

Helsinkiläisessä Pasilan peruskoulussa on voinut opiskella kaksikielisellä suomi–pohjoissaame-luokalla vuodesta 2018 alkaen. Luokalla on tällä hetkellä yhdeksän oppilasta 1.–4. luokalla.

Helsingin kaupungin muut kaksikieliset luokat tarjoavat opetusta englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, venäjäksi ja viroksi. Saame eroaa muiden kaksikielisten luokkien kielistä uhan­alaisuudellaan ja sillä, ettei se ole yhdenkään valtion pääkieli.

Helsingistä on Saamenmaalle tuhatkunta kilometriä matkaa ja lähin vastaava saamenkielistä perusopetusta tarjoava koulu toimii Rovaniemellä. Saamen kielen ja saamelaisen kulttuurin tuominen helsinkiläiseen koululuokkaan vaatiikin luovuutta luokanopettaja Laura Njunnasilta.

”Oppimateriaalia on saatavilla paljon vähemmän saamen kielellä kuin suomeksi, ja se kaipaisi uudistusta. Lisäksi oppimateriaali on yleensä tehty Saamenmaalla asuville lapsille, joille esimerkiksi porojen näkeminen on arkipäivää, mutta me toimimme täällä aivan erilaisessa ympäristössä.”

Njunnas kasvoi Enontekiöllä, opiskeli Pohjois-Norjan Koutokeinossa ja muutti Helsinkiin viisi vuotta sitten.

”Pohjoisessa on kahdeksan vuodenaikaa, jotka näkyvät selkeästi ja joiden mukaan eletään. Täällä Helsingissä on kesä ja joku toinen, jolloin lähes aina tuulee ja sataa jotain. Luonto on myös hyvin erilainen ja tuntematonkin minulle, sillä täällä on puita ja muuta kasvillisuutta, jota en ole ennen nähnytkään.”

Saamenmaata pystyy tuomaan lähemmäksi esimerkiksi videoiden avulla, mutta oppilaat ovat tietenkin tietoisia oppimateriaalin ja ympäröivän maailman eroista.

”Jos teemme esimerkiksi kuvataiteen tunnilla teosta hangesta, oppilaat kyselevät, miksi ihmeessä me teemme taidetta lumesta, koska täällä ei ole lunta”, Njunnas kuvailee.

Tärkeäksi työkaluksi on osoittautunut kielen ja sitä kautta kulttuurin vahvistaminen. Oppilaat ovat itse pohdiskelleet, että saamelaisuudessa heille on tärkeintä saamen kieli ja saamenpuvun, tai pohjoissaameksi gáktin, käyttö.

”Saamen kielten määrä on muuten yksi jatkuva ihmetyksen aihe. En minäkään osaa esimerkiksi inarinsaamea yhtään enempää kuin keskiverto suomenkielinen viroa. Kyse on eri kielistä”, Njunnas sanoo.

Saamen kieliä on yhdeksän tai kymmenen sen mukaan, laske­taanko akkalansaamen sammuneen vai ei. Kaikki saamen kielet ovat uhanalaisia Suomessa puhutaan pohjoissaamen lisäksi erityisessä häviämisvaarassa olevia inarin- ja koltansaamea. Kuva: Stiina Hovi

Kaikilla haastateltavilla on ajatuksia käytännön asioista, joilla saamelaisten elämään saataisiin helpotusta.

Njunnas huomauttaa, että koulumaailman byrokraattisuus hankaloittaa erityisesti kahdessa kulttuurissa ja ympäristössä elävien lasten ja perheiden käytännön elämää. Jos esimerkiksi saamenluokan oppilas asuu osan vuodesta Saamenmaalla ja osan Helsingissä, hänet täytyy ensin poistaa yhden koulun kirjoilta, ennen kuin hän voi siirtyä toiseen.

Kaksoiskuntalaisuus helpottaisi tällaisten oppilaiden elämää ja kahden koulun välistä yhteistyötä opetukseen liittyen, Njunnas lisää.

”Myös saamenluokan oppilaiden koulumatkoihin pitäisi saada yhtenäinen linja koko Uudellamaalla. Koulumatkatuen selvittäminen ja hakeminen ei tällöin jäisi aina yksittäisten vanhempien harteille.”

Laiti puolestaan pohtii, että jos saamelaistietoisuuden taso saataisiin paremmaksi, sitä vähemmän tulisi tilanteita, joissa saamelaisten oikeuksia loukataan tahallisesti tai tahattomasti.

Saamelaisilla on alkuperäiskansana tiettyjä kansainvälisessä oikeudessa tunnustettuja oikeuksia, joiden loukkaamisesta Suomi sai vuonna 2019 moitteet YK:n ihmisoikeuskomitealta.

Komitean ratkaisun mukaan Suomen Korkein hallinto-oikeus toimi väärin hyväksyessään Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon sellaisia henkilöitä, jotka Saamelaiskäräjät ei itse ollut hyväksynyt. Alkuperäiskansoja koskevassa kansainvälisessä oikeudessa tunnistetaan ryhmähyväksynnän käsite, eli yhteisön jäsen voi olla vain henkilö, jonka yhteisö tunnustaa jäsenekseen.

Hallitus perusti viime vuonna totuus- ja sovintokomission selvittämään saamelaisten syrjintää ja oikeuksien loukkauksia historian aikana ja nykyään. Lehtola toivoo, ettei komission työ jää korulauseiksi, jotka annetaan neljän vuoden jälkeen raportissa.

”Saamelaisten keskuudessa elää vahva epäluottamus valtiota kohtaan, sillä saamelaisten yleinen kokemus on, että valtio kävelee jatkuvasti yli. Luottamuksen saavuttaminen olisikin komissiolta hieno saavutus.”

Kansallismuseon Mäccmõš, maccâm, máhccan – kotiinpaluu -näyttely juhlistaa 2 000 saamelaisesineen palauttamista saamelaisyhteisölle ja Saamelaismuseo Siidan haltuun. Näyttely on avoinna helmikuun loppuun.

Jutun ja faktan lähteenä käytetty myös seuraavia teoksia:

Kukka Ranta ja Jaana Kanninen: Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta, sekä Tuuli Miettunen (2020) Saamelaistietoa vai puuttuvaa tietoa saamelaisista? – Selvitys saamelaistiedosta peruskoulun suomen- ja ruotsinkielisissä oppimateriaaleissa.

Ja seuraavia verkkosivuja: Saamelaiskäräjät, International Labour Organization, Tilastokeskus, Finlex: Laki Saamelaiskäräjistä, Valtioneuvoston kanslia: Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio, Oktavuohta.

• Saamelaiset ovat ainoa Euroopan Unionin alueella elävä alkuperäiskansa. Saamelaisväestön määräksi on arvioitu noin 60 000–100 000 henkeä. Norjassa asuu ­arviolta 40 000–60 000, Ruotsissa 15 000–20 000, Suomessa noin 10 000 ja Venäjällä noin 2 000 saamelaista.
• Saamenmaa tarkoittaa saamelaisten asuttamaa aluetta Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.
• Saamelaisten kotiseutualue puolestaan kattaa Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnat ja osan Sodankylän kunnasta.
• Saamelaiskäräjät on saamelaisten itsehallintoelin, joka perustettiin vuonna 1995 uudistetun perustuslain nojalla. Saamelaiskäräjät toimii oikeusministeriön hallinnonalalla, mutta on itsenäinen valtion viranomaisista. Saamelaisilla alkuperäiskansana on saamelaisten kotiseutualueella omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto, ja tehtäviinsä kuuluvissa asioissa saamelaiskäräjät voi tehdä viranomaisille aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja.
• Alkuperäiskansalla tarkoitetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksen numero 169 ensimmäisen artiklan mukaan itsenäisissä valtioissa asuvia kansoja, jotka polveutuvat tietyllä alueella ennen kolonisaatiota tai valtion perustamista asuttaneesta väestöstä. Alkuperäiskansa on tämän määritelmän mukaan lisäksi säilyttänyt ainakin osan omista sosiaalisista, taloudellisista, poliittisista ja kulttuurisista instituutioistaan. Suomi ei ole ratifioinut kyseistä sopimusta.
• Repatriaatiolla tarkoitetaan alkuperäiskansalle kuuluvan kulttuurisen pääoman, kuten esineiden, palauttamista alkuperäiselle omistajalleen.
• Totuus- ja sovintoprosessi alkoi vuonna 2017 Saamelaiskäräjien aloitteesta. Valtion ja saamelaisten välisen prosessin tarkoituksena on selvittää totuus esimerkiksi sukupolvilta toisille siirtyneistä taakkakertymistä ja traumoista, kielen ja kulttuurin menettämisestä ja asuntolakoulujen vaikutuksesta.