Purra: Bryssel ja ilmastokiihko metsiemme uhkana

EU-sääntely on suomalaisen metsäteollisuuden – ja vähän muidenkin vientialojen – pahin nykyajan vitsaus. Brysselissä halutaan päättää, miten Suomen metsiä saa hyödyntää ja minkä verran.

Ajankohtaisin ongelma on ennallistaminen. Luonnoksen mukaan toimet maksaisivat jopa 1,2 miljardia euroa vuodessa – plus välilliset vaikutukset. Mistä moiset rahat kerättäisiin? Ei Suomella sellaisia ole. Ja turha niitä on EU:ltakaan odottaa.

Monimuotoisuuden lisääminen on hyvä tavoite. Asetus on silti tehty Keski-Euroopan ongelmiin. Siellä suoristetut joet ja tehopellot ovat hävittäneet pidätysalueet ja pölyttäjät. Tuhansien järvien Suomessa vesistöjen pidätyskyky on toista luokkaa. Vesistöjen tila ei ole täälläkään kaikkialla hyvä, mutta suojelua ei pidä rakentaa Brysselin pohjalta. Meille myydään keskieurooppalaista lääkettä sairauteen, jota meillä ei ole tässä mittakaavassa.

Taustalla on YK:n tavoite suojella tai ennallistaa 30 prosenttia luonnosta. EU halusi olla mallioppilas. Metsätalouteen isketään miljardivaatimukset, jotta komissio voi ylpeillä paperilla.

Edellinen hallitus vaikutti asetuksen syntyyn piittaamatta kustannuksista. Ilmasto- ja ympäristökiihko oli muotia. Nykyinen hallitus vastusti sitä juuri kohtuuttoman hintalapun vuoksi. Nyt toimeenpano on vietävä läpi mahdollisimman vähin vahingoin.

Bryssel näyttää alkaneen ottaa takapakkia yli-innokkaissa ympäristötoimissaan, pakosta tietenkin, kun maa toisensa jälkeen on ongelmissa.

Ikävä kaava toistuu omassa ilmastolaissamme. Se on kunnianhimoa ilman järkeä. Me perussuomalaiset kyllä varoitimme. Laki nojasi huterille laskelmille ja luuloon, että tavoitteet saavutetaan leikiten. Todellisuus iski. Maankäyttösektori oli suuri nettonielu, mutta vuodesta 2021 se on ollut nettopäästölähde. Kun Venäjän sota katkaisi puuntuonnin, turpeen alasajo kasvatti energiapuun kysyntää ja puiden keski-ikä nousi, unelmat törmäsivät arkeen ja todellisuuteen.

Jos vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta pidetään kiinni vanhoilla oletuksilla, puunkäyttöä leikattaisiin määrällä, joka vastaa kaikkien 80 sahan vuositarvetta. Maankäyttösektorin päästövähennyksillä ei päästä tavoitteeseen. Ilmastolaki on avattava.

Tulevat eduskuntavaalit ratkaisevat, tuleeko veromoukari vai jatketaanko järkevää talouspolitiikkaa ja yritysten toimintaedellytyksistä huolehtimista.

Vaalit ratkaisevat myös puun saatavuuden. Osa puolueista haluaa yhä rajoittaa hakkuita ja uskoo, että niukka raaka-aine pakottaa innovoimaan. Vihreällä logiikalla uudet tuotteet vain syntyvät, kunhan puunkäyttö kielletään. Markkinatalouden alkeet siis unohtuvat. Puuta jalostetaan tuotteiksi, joilla on oikeaa kysyntää. Myös lankku, palkki ja liimapuu syrjäyttävät terästä ja betonia ja sitovat hiiltä vuosikymmeniksi.

Metsäsektori ansaitsee kunnianpalautuksen. Suomalainen puu on uroteko.