Maakunnan kesätaidenäyttely on taidekeidas ja kylän työllistäjä

Suomessa on tänäkin kesänä tarjolla kulttuurinnälkälisille kesälomailijoille kymmeniä kesätaidenäyttelyitä. Mitä kapeamman kylätien päässä galleria seisoo, sitä todennäköisemmin paikkaan liittyy jännittäviä tarinoita. Ikinä ei voi tietää, kenen kansallistaiteilijan kesäateljee pikkukaupungista voi löytyä.

Pandemia kyykytti kulttuurialaa ja laittoi niin isot kuin pienetkin taide- ja kulttuurikeskukset koville. On ilo huomata, että elinvoimaa on yhä.

Kuten minulle ja monelle paikalliselle nuorelle, kotikyläni kesätaidenäyttely on ollut myös arvokas ensimmäinen työkokemus. Työskentelin näyttelyssä kolmena kesänä muun muassa lipunmyyjänä. Jo sitä ennen pääsin lähes joka kesä näyttelyyn.

Moderni taide järvenranta-ateljeessa ei ehkä ollut alakouluikäiselle innostavin tapa viettää kesäistä iltapäivää, ja mielenkiinto suuntautui usein enemmän alueen luonnon tutkimiseen kuin itse teoksiin.

Näyttelytyöntekijänä tutuksi tuli nykytaiteen tekninen puoli. Millaista on kesäkukista koostuvan veistoksen hengissä pitäminen paahteisella pihalla läpi kesän tai kuinka mehiläiset pidetään poissa hedelmäkarkeista koostetusta teoksesta?

Tai mitä tapahtuu videotaideteokselle, kun ukkonen katkaisee koko niemestä sähköt ja videota pyörittävä kone kaatuu.

Vuosien mittaan lipputiskin takaa on voinut bongata useammatkin tutun näköiset kasvot, kun joku kylän nuorista on varttunut kesätyöikään. Se on hieno juttu. Kilpailu kesätöistä on kovaa, eikä niitä ole tänä vuonna ollut tarjolla läheskään jokaiselle halukkaalle. Yritysten taloustilanne on myös johtanut monissa tapauksissa siihen, että kesätöitä on tarjolla huomattavasti aiempaa vähemmän.

Vanhan työpaikkani kulttuurinen merkitys on valjennut minulle kunnolla vasta vuosia työkesieni jälkeen. Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas, jota tomutin pölyhuiskalla päivittäin, komeilee jättikokoisena Mannerheimintiellä oman nykyisen työmatkani varrella. Kotikyläni vinkkaa minulle silmää silloinkin, kun olen kaukana sieltä.

Vierailu näyttelyssä on edelleen jokakesäinen traditio ja nostalgiasukellus. Se herättää kotiseutuylpeyttä ja koen velvollisuudekseni kärrätä kaikki kotiseudulleni eksyneet kesävieraat näyttelyyn. Omaa vierailukokemustani tulee varmasti aina värittämään se, että tunnen alueen lähes läpikotaisin.

Taidetta ja kulttuuria kannattaa siis jatkossakin kesäisin suunnata katselemaan isojen kaupunkien ulkopuolelle maakuntiin. Sinua saattaa palvella lipputiskillä nuori, jolle olet ihka ensimmäinen asiakas. Roolinsa kulttuurin edistäjänä hän hoksaa ehkä vasta vuosia myöhemmin.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.